Hermina, sinulle nousi pöytä, jossa oli paljon Ison Arcanan kortteja. Isoja, tärkeitä asioita pinnalla!
Tein siis ns. kelttiläisen ristin sinulle. Menneisyys ei näyttänyt aivan ongelmattomalta kenelläpä se sitä olisikaan. Ehkä sinulla on ollut jokin hylätyksi tulemisen kokemus tai olet muuten tuntenut itsesi erilaiseksi kuin muut, ja oman paikan löytäminen on voinut olla vaikeaa. Tämä menneisyyden kipeä kokemus voi vaikuttaa vielä nykyhetkeen, mutta on aika päästää siitä irti.
Onko sinulla ollut taipumusta haaveilla, mutta jättää unelmien toteuttaminen puolitiehen? Olet saattanut olla ns. alisuoriutuja, et ole käyttänyt koko osaamiskapasiteettia hyväksesi. Lähitulevaisuuden korttisi, ylipappi, viittaa kuitenkin siihen, että nämä käyttämättömät kyvyt pääsevät esille tavalla tai toisella. Enää ei mennä siitä mistä aita on matalin! Nykyhetkessä kehottaisin sinua luottamaan omaan intuitioon ennemmin kuin toisten mielipiteisiin. Muista myös tekemiesi valintojen kauaskantoiset vaikutukset.
Työ- ja talousasiat nousivat esille lanttien ässän kortin muodossa. Kortti edustaa yhteyttä Äiti Maahan, materiaan ja taloudelliseen hyvinvointiin. Kortin paikka kelttiläisessä ristissä viittaa siihen, että kysymyksesi työ- ja ura-asiasta ei ole vain omissa käsissäsi, vaan myös muut ihmiset pystyvät tai pyrkivät vaikuttamaan siihen. Ehkä olet ollut taloudellisesti riippuvainen jostakusta henkilöstä. Ylipappi haastaa kuitenkin sinut ottamaan vastuuta myös taloudellisesta itsenäisyydestä.
Toiveiden ja pelkojen kortti viittaa ystävyyssuhteiden tai tuttavuuksien päättymiseen. Ehkä pelkäät menetystä, ehkä taas toivot, että puhtaalta pöydältä aloittaminen voisi tuoda uuden alun elämääsi. Kokonaisuudessaan tarot-pöydässä kiinnittää huomiotani ero menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Menneisyys puolella liekillä eläminen, kykyjen piilottaminen; tulevaisuus
mahdollisuus ottaa kyvyt käyttöön. Onnea tiellesi, Hermina!
