Kirjoittaja Seppo » 03 Helmi 2011, 14:49
cinnabea, Mikä on sen hypetyksen isoin vaikutus?
Voisi mielestäni olla hienoa, jos vaikkapa 2012 tai jokin muu ihanteellinen yhdistäisi ihmisiä johonkin pitkäjänteiseen, aiempaa rohkeampaan, uuteen henkisyyden konkretisoimiseen! Ja jos siitä tulisi vaikkapa lisää hyvää yhteisöllisyyttä ja ekokyliä... Minulla riittää näkemyksiä siitä, millaista olisi uusi, tervehenkinen ekologinen elämäntapa, joka ei hylkäisi kaikkea kaupunkilaisuuta... Eli jos hurjimmat ennustukset poistetaan asialistalta, niin en pidä niin oleellisena sitä, ennustaako joku, kuten minä voisin vai vähän toisin. Olen koettanut kritisoida tässä aivan muuta... - Esimerkiksi positiivisuutta automaattihyvänä leimana, vaikka sehän on joskus vain peite rahan ja vallan kuvioille.
(Positiivisuus tuollaisena leimana on myös kummallinen, jos se tarkoittaa sitä, ettei samalla ihmisellä voisi olla eri näkökulmia maailmaan ja elämäänsä, jotkin samaan aikaan hyvin korkeita ja henkisiä, jotkin hyvin negatiivisia. - Joku voi tietysti vastaväittää, että negatiivisuus on tietämättömyyttä. - Mutta tietyn eksistentiaalifilosofian kautta ajatellen, suurissa eksistentiaalifilosofisissa kysymyksissä, se on kohtuuton vastaväite, vaikka totta olisikin.)
Entä se kielteinen puoli? Missä Suomessa näet merkkejä kultin syntymisestä ja mitä sen suhteen varoittelet? Ja millä laajalle, voimakkaaksi levinneellä ja siksi itseään toteuttavalla kielteisellä ennusteella on nyt Suomessa voimaa? Tarkoitan, että jos mitään tuollaista kielteistä ei ole alkamassakaan, niin miksi varoittelet?
Näkisin tässä 2012-asiassa kultin syntymisen sijasta ajan- ja energianhukkaa, maadoittumattomuutta ja varmistelunhenkeä. Jos ajattelen, miksi suomalaiset ovat menneet joillekin kursseille, joita on perusteltu ainakin osittain 2012-jutuilla, tulee mieleen tuhansien sijoittajien Win Capita -huijaukseen osallistuminen ja suomalaisten varmuuden vuoksi -henkinen kuuluminen johonkin, lähinnä isoon, uskonyhteisöön. Ihmiset, jotka voisivat käyttää resurssinsa vaikkapa ekoyhteisön luomiseen tai johonkin muuhun pitkäjänteiseen, käyttävätkin ne maistiaismaisiin sirpaleisiin.
Toiseksi, Usuin ja muiden buddhalaisten ja vanhojen viisausperinteiden henkisen pitkäjänteisyyden henki näyttää korvautuneen vauhdilla. Eli uusilla energioilla perustellaan sitä, ettei henkisyydessä enää tarvitse ponnistella eikä keskittyä mihinkään pitkäjänteisesti (paitsi joidenkin sosiaalisesti)... Aiemmin kursseilta on katsottu saatavan helpolla joitain tiettyjä... 2012-asian suhteen taas odotetaan jotain todella hyvää ilman mitään selkeää mielikuvaa. Se on vielä oudompaa, eikö totta.
Ja mitä tapahtuu aina kun otan jotain isomman konkreettisen muutoksen mahdollisuutta esille? Viimeksi otin perinteisten sukupuoliroolien muuttamisen, niihin liittyvien henkisen kasvun esteiden poistamisen. Joitain vuosia otin toisella foorumilla esiin Keski-afrikan meneillään olleet massiiviset kansanmurhat ja niiden suhteen tietynlaisen kanavointityön. - Tapahtuu, ettei ehdotuksiini tule mitään reaktiota. Korkeintaan joku aivan pieni väsynyt rätinheitto naamalle. Ihmettelen siis sitä, että miksi Muutosta hehkutetaan, jos ei kerran olla tyytymättömiä nykymenoon. Tai jos ollaankin johonkin kulutuskulttuuriin, niin taustalta saattaa paistaa köyhyys kateus ja / tai urautuneisuus.
Yhteen vetäen, en kyllä kovin äkkiä odota minkään kultin syntymistä Suomeen 2012-jutun ympärille.
*
On tietysti edelleen mahdollisuus hämätä ja manipuloida kansaa sekä ehkäistä ajattelua positiivisuudella. Ja Sydän-, rakkaus-, Valo-, valaistuminen-, ykseys- ja eroavuuksia kieltävin (ei pidä lokeroida mitään maalliseen ja henkiseen) ilmauksin.
Mutta jos niin ei tehdä, saattaa jotain tulla mieleen. Itse jatkan tässä viime viestini kohtia, joihin etenkin 2012-hehkuttajien tulisi vastata.
8) Tietyt aikakauslehdet ja kouluttajat ovat puolensa valinneet, vaikka eivät koskaan rohkene tulla tänne nettiin kantojaan puolustamaan, vaan jäävät yksinpuhelijoiksi (monellakin tavalla) ja foorumeille, joissa tasavertaista keskustelua ei ole tai sallita.
Nuo tahot esittävät: 2012 ei ole välttämättä ydinolemukseltaankaan selvää, mutta jotain niin ihanaa, että voit olla vain väärässä, epäilijä. Ensinnäkin asenteesi pitäisi olla henkinen / viisas (positiivinen!). - Ja vaikka joku taho ei ihan noin sanoisikaan, tässä vaiheessa on monen noista tahoista vaikea enää perääntyä julkisesti.
9) Ajatellaanpa niitä, jotka jo ovat motivoituneet ainakin osittain erilaisille maksullisille kursseille erilaisten 2012-hypetysten vuoksi. Heilläkin on tavallaan kiinni rahaa. He ovat sijoittaneet kursseihin niin monta sataa tai tuhatta euroa esimerkiksi kymmenen viime vuoden aikana. Hekään eivät taida julkisesti perääntyä, mutta eivät toisaalta tuo julkisuuteen, jos heillä jotain erityistietoa on. => Keskustelu uhkaa jäädä vähäiseksi. Ja sitä käyvät ne, jotka eivät tiedä niin paljon kuin olisi tietyllä tavalla hyvä... (En tarkoita sitä, että jokin kurssi pitäisi käydä. Se, mitä näissä viesteissäni olen esittänyt, on mielestäni paljon ja riittävästi. Toivon, että ymmärrät, mitä siis tarkoitan...)
10) En tiedä miksi mitään kulttuuria pitäisi hehkuttaa. On poliittisesti epäkorrektia mainita esimerkiksi aboriginaalien nykyisistä sosiaalisista ongelmista (tiedätkö?). Kuitenkin, vaikka heidät voidaan nähdä uhreina, ei yksikään kulttuuri ole Tarkoitettukaan ikuiseksi. Ja jokainen kulttuuri, joka jää paikoilleen mihin tahansa kohtaan, tulee aikanaan kohtaamaan pahoja ongelmia juuri paikoilleen jäämisensä vuoksi.
Vielä epäkorrektimpaa olisi kääntää suurien lukujen hehku päälaelleen. (Ja siksi sitä en ole huomannut tätä ennen missään henkisessä kirjoituksessa tapahtuneenkaan.) Eli ainakin minusta on kauheaa, jos joku kulttuuri on pysynyt oleellisesti PAIKALLAAN 40 000 vuotta! Vaikka olenkin oman kulttuurini lapsi, minun on vaikea nähdä paikoillaan pysyviä alkuperäiskulttuureja vain myönteisesti.
Eksoottisten kulttuurien ihailijat eivät ilmeisesti osaa kuvitella itseään hyvin traditionalisoitujen kulttuurien sisään. Siksi hehku säilyy.
Kannatan länsimaisuutta siksi, että sen sisällä on niin paljon yksilöllisyyttä, avoimuutta uudelle, aitoa dialogia ja ratkaisuja etsitään... Siitäkin huolimatta, että myös ongelmia kehitys tuottaa valtavasti. Ja 60-luvulla oli hetki, jolloin ydinsota oli niin mielettömän lähellä tavallaan enemmän länsimaiden johtajan kuin vastapuolen vuoksi.
11) Konkreettisuuksien kautta eri skenaariovaihtoehtoja on hyvä vertailla. - Makromuutostenhan tulisi näkyä ihmisten arjessa...
Cooperin kehon kanssa ylösnousemisennusteista tulivat mieleeni Valoon kadonneet. Sanotaan, että jotkut joogit sulkeutuvat huoneeseen halutessaan kuolla. Heistä jäävät jäljelle vain hiukset ja kynnet (bioenergeettisesti sekundäärinen materiaali). He ovat arvatenkin kundaliinitaitureita. - Oletan, että asiaan liittyy myös jonkinlainen Valokehon aktivoituminen.
No, kuinka moni 2012-hehkuttajista on tehnyt kundaliinijoogaa? Siis sitä varsinaista. (Monenlaista kaupallista on liikkeellä.) Se vaatii itsekuria, kuten yleensäkin henkinen kasvu. Tai kuinka moni on edennyt kohti Valoravintoa (mikä on aina oleellisesti yksilöllinen yksin kuljettava tie), x kuukaudessa pudottanut kalorimääränsä pysyvästi vaikkapa neljäsosaan pitäen kehon painonsa samana, muiden asiaan vaikuttavien tekijöiden pysyeessä samana? Tai jotain vastaavaa... Entä kuinka moni on tehnyt asioita telepaattisuuden suuntaan? - Cooperin ennustus telepaattisesta kommunikaatiosta lähes kaikilla jo 2032 mennessä... Mihin konkreettiseen uudet energiat ovat ihmiset johtaneet oleellisesti yksin toteutetun pitkäjänteisyyden kautta? Siitä olisi mielenkiintoista keskustella.
Arvostan kyllä johdettuja Valotyö-ryhmämeditaatioita, olenhan niitä niin paljon itsekin ohjannut. Ja darshaneita, energiahoitomenetelmien siunaustapahtumia jne. - On ilmeistä, että sosiaalisesti on saavutettavissa sellaista henkisyyttä, mitä ei yksin ihminen kykenisi.
Voiko kuitenkaan mikään sosiaalinen pysyvästi korvata jonkin hyvän henkisen pitkäjänteisen harjoittamisen yksin? (Ehkä kaikille voisi jossain vaiheessa jotain löytyä.) - Vanhojen viisausperinteiden näkökulmasta tuollainen muutos nopea henkinen kasvu ilman yksin tehtävää omaa ponnistelua - olisi ennennäkemätön.
Näyttää siltä, että Atlantis -asioita korostavat 2012-hehkuttajat korostavat liikaa henkisyyteen liittämäänsä sosiaalisuutta. (Se on kyllä linjassa Atlantis -kanavointien kanssa, koska Atlantiksen enemmistö (ei-marsilaiset) olivat lähes kokonaan hyvin laumasieluisia, Lemurialaisista puhumattakaan.)
Cooperin ennustus telepaattisesta kommunikaatiosta lähes kaikilla jo 2032 mennessä olisi ok ainoastaan, jos oletetaan, että Elämän kukan salaisuus II -kirjan maailmanloppu tulee eli magneettikenttä nollautuu jne. Sehän hävittäisi kaikki yhdistemateriaalit (siksi ne tietyt, joilta Melchizedek käy kysymässä välillä, asuvat savimajoissa) ja veisi nollamuistisiksi ne, jotka eivät osaa aktivoida Valokehoaan (jos säilyvät elossa) ja siten pakosta jälleenrakentamisen tietotaito, valta ja vastuu jäisi niille, jotka ajoissa aktivoivat. Sitä kautta kyllä jälleenrakentaminen voisi olla tosi nopeaakin, jos yhteydet korkeammille tasoille säilyisivät eikä ihmiskunta hukkaisi resurssejaan enää kaikkeen maalliseen.
Vielä ei ole tähän ketjuun ilmoittautunut yhtäkään, joka 1) hehkuttaisi 2012-juttuja JA 2) ilmaisisi kokevansa Valokehonsa (sen halkaisijaltaan 15-18-metrisen...). Onko muuallekaan? Itse tiedän vain 1-2 ihmistä, jotka todennäköisesti täyttävät nuo kaksi ehtoa. Outoa, eikö totta.
Mikä siis on se skenaario, minkä moni tai edes jokunen ihminen on ottanut vuosikausia vakavasti, luoden siksi konkreettisesti jotain ja mitä? - Jos todella uskotte johonkin skenaarioon, niin missä on konkretia?
Jos taas ette osaa päättää skenaarioiden välillä tai leijutte epäselvyydessä, eikö olisi parempi käyttää spekulaatioihin menossa olevat resurssit johonkin, mikä varmasti kasvattaa?
12) Kirjallinen kommunikointi loi pitkälti kulttuurimme ja normaalitajuntamme... Telepaattinen kommunikaatio muuttaisi varsin paljon... Ihmiskunnan henkisen kasvun yleisluonne muuttuu myös rajusti, jos Cooper on oikeassa. Eli nyt en havaitse yhtään tahtoa siihen suuntaan, että ihmiskunta haluaisi alkaa keskustella telepaattisesti. - Mitä muuta tämä merkitsee kuin sitä, että, mitä tahansa tapahtuukin, Cooperin ennustuksen toteutuminen tarkoittaisi, että ihmiskunnan suuren enemmistön persoonatason tahdon ylitse roimasti käveltäisiin?