Olen siinä "onnellisessa" asemassa, että minulla on kolme etunimeä.
Ensimmäistä, joka on aina ollut puhuttelunimeni, inhoan, keskimmäinen on ok,
kolmas vanhahtava ja nykyajan kielenkäytössä jopa vihjaileva.
Siis - sitten kun keksin sen sopivan sukunimen, otan käyttöön keskimmäisen
etunimeni, joka on erinomaisen sopiva henkisen tien kulkijalle....
Perheet ovat kieltämättä joskus muutosta hidastavia.
Omassa kotiperheessäni sekoiltiin vuosikymmeniä sukunimien
kanssa. Ehkäpä se onkin aiheuttanut painolastin tunnetta tyttönimeeni,
joka sinänsä on tavallinen ja neutraali suomalainen nimi.
Olen viime aikoina kuullut joistakin pariskunnista, jotka
naimisiin mennessään harkitsivat aivan uuden yhteisen nimen ottamista.
Ainakin erästä asian toteuttaneista haastateltiin taannoin jossain
aikakauslehdessä. Minusta nimi oli onnistunut. He tuntuivat olevan
tyytyväisiä siihen.
Aina muutoksia tehdessä kannattaa kuitenkin muistaa, että entiset
versiot eivät katoa rekistereistä minnekään. Onneksi ne tietysti
menevät piiloon jokapäiväisestä käytöstä, mikä tietysti on tarkoituskin.
Kumminkin ne jossain vaiheessa pullahtavat esiin os. Sitä ent Tätä
ent Tuota nyk Tämä ...

"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "