Minulla on ollut tässä elämässä 3 sukunimeä. Ensimmäinen oli käytössä 7- vuotiaaksi asti, jonka jälkeen sain uuden, ja elämäni muuttui tosi paljon. Viimeisimmän sain viime jouluussa kun menimme naimisiin. Tämä sukunimi tuntuu oikeammalta kuin aikaisemmat, ja se oli tosi helppo oppia ja omaksua. Allekirjoituksetkin sujuvat luonnollisemmin kuin ennen. Tajusin eilen että joulukuusta asti olen myös toiminut monissa asioissa paljon paremmilla tavoilla kuin ennen, olen tullut järjestelmällisemmäksi, ja onnistunut asioissa jotka ovat olleet ennen vaikeita.
). Sukunimistä pisimpään miula olleen koin vaikeimpana - näin jälkikäteen sen huomaa. Sukunimi tuli isäpuoleltani hänen mennessään äitini kanssa naimisiin ja koko ajan minusta tuntui, etten ole hänen nimensä veroinen vaan pettymys niin hänelle kuin kaikille muillekin. Mennessäni naimisiin nelisen vuotta sitten sain mieheltäni sukunimen, joka tuntuu niin oikealta - ja samalla myös minä muutuin. Olen aikaisemmin ollut hyvin itsekäs ja tyhmänylpeä, samalla kuitenkin kokenut itseni täysin arvottomaksi pohjasakaksi. Tuntuu kuin olisin uuden sukunimen myötä saanut täysin uuden alun ja elämän, löytänyt minuuteni ja valon sisältäni. Nyt olen lähempänä sellaista ihmistä, jonka tunnistan itsekseni - matka on toki vielä alussa, mutta itse matka onkin tarkoitus, ei määränpää 
, mutta tulevaisuudestaan ei voi tietenkään tietää.Ja helppoa sinänsä kun on lasten kanssa sama sukunimi.
