Kultapiisku esittäytyy

Uudet foorumilaiset esittäytyvät ja vanhat tarinoivat

Valvojat: Jan, Hanna, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Kultapiisku esittäytyy

ViestiKirjoittaja Kultapiisku » 27 Joulu 2013, 22:59

Olen noin nelikymppinen nainen, käynyt läpi monenlaisia vaikeuksia. On tapahtunut kaikenlaista ja on ollut terveydellisiä ongelmia. Työkykykin on ollut koetuksella. Kipuja, ahdistusta, vaikean tilanteen ollessa päällä masennustakin, työuupumusta...

Apua olen saanut perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä ja psykoterapiasta. Kiinalainen lääketiede on auttanut kipujen, ahdistuksen ja stressin kanssa. Osaan kivuista olen saanut aika radikaaliakin apua ja elämänlaatu on parantunut. Sain kiinalaisen lääketieteen avulla jopa yhteyden lapsuuden traumaattiseen tapahtumaan liittyviin tunteisiin. Muistin tästä tapahtumasta jotain jo entuudestaan, mutta minulle valkeni tästä lisää. Näitä sitten käsittelin psykoterapiassa.

Olen saanut paremmin yhteyden itseeni. Tässä suurena apuna ovat olleet ihmiset, jotka ovat uskoneet minuun silloinkin, kun en itse uskonut itseeni. Näen kokemani kivut, stressin ym. yhtenä kokonaisuutena, joka pistää miettimään, mitä oikeasti haluan elämässäni, näin yhdellä lauseena sanottuna. Ylläri ylläri, lääkäreihin jouduin pettymään. Tuputettiin masennuslääkkeitä, tuputettiin särkylääkkeitä. Jälkimmäistä toki joudun käyttämään, tosin nykyisin paljon vähemmän, kiitos kiinalaisen lääketieteen. Masennuslääkkeitä en ottanut, kunsitä aikoinaan tuputettiin, eikä tätä ole tarvinnut katua. Hain ratkaisuja oireilua provosoiviin olosuhteisiin, ja se auttoi. Ihminen nähdään mielestäni liikaa biokemiallisena.

Minulla saattaisi täyttyä kriteerit fibromyalgian diagnoosiin, mutta en hyötyisi mitään koko diagnoosista. Hoito-ohjeena kuitenkin on, että pyrkii elämään säännöllistä elämää ja kuuntelemaan itseään (jos ei halua lääkitystä). Tätä voin tehdä ilman diagnoosiakin. Diagnoosi myös voisi vaikuttaa psykiatrisesti leimaavasti, mistä yksi ystävällinen lääkäri varoitti minua kerran.

Olin yhdellä keskustelupalstalla aikaisemmin, koskien kipuja, ahdistusta jne. Koin palstan lähestymistavan liian "olemme sairaita, tarvitsemme lääkkeitä" -tapaiseksi. Kun raotin hieman kokemustani kiinalaisesta lääketieteestä, traumojen aukeamisesta ja toin kriittistä kommenttia siitä, miten masennuslääkkeitä määrätään mielestäni liian helposti, tähän reagoitiin. Yksi ylläpitäjistä piti kommenttejani jopa vaarallisina. Todettakoon, että kriittiset kannanottoni koskien lääkitystä koskevat esim. lievempiä psyykkisiä oireita, kuten esimerkiksi lievää masennusta, ahdistusta. Esimerkiksi vaikea masennus, psykoosi, skitsofrenia ja bipolaari ovat tiloja ja sairauksia, joiden hoitoon en osaa ottaa mitään kantaa. Tämänkin tein selväksi palstalla. Koin, että en saanut tilaa kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan koskien kipuja ja muita fyysisiä oireiluja. Tätä haen tällä palstalla.

Reikistä ei siis ole mitään kokemusta (ainakaan vielä). En myöskään hae tätä tietoutta ensisijaisesti, mutta reikiinkin liittyvät kommentit ovat toki tervetulleita. Haen etupäässä vertaistukea syvällisempään, kokonaisvaltaisempaan lähestymistapaan koskien fyysisiä vaivoja ja psyykkistä oireilua. Ja haen näkökulmia siihen, miten voi saada paremmin yhteyden omaan sisimpäänsä. Ja ilman Suomi24 -alatyylisiä kommentteja. Olenko oikealla palstalla vai pystyisikö joku suosittelemaan sopivampaa palstaa?

*sori, piti vähän muokata, koska alkuperäisessä tekstissä vähän epäselvää ilmaisua*
Kultapiisku
 
Viestit: 7
Liittynyt: 26 Joulu 2013, 19:18

Re: Kultapiisku esittäytyy

ViestiKirjoittaja Rose » 28 Joulu 2013, 10:39

Hei, Kultapiisku ja tervetuloa <3

On todella helppo eläytyä tilanteeseesi, koska itselläni on niin samalaista.

Arvelen myös, että saisin fibromyalgia diagnoosin, mutta siitä ei todellakaan olisi mitään hyötyä. Olen huomannut ruokavalion merkityksen kehon kipujen suhteen isoksi asiaksi. Nyt joulun aikaan olen lipsunut ja esim. syönyt vehnää, joka ei tunnnu minulle sopivan ja niinpä kipuja on ollut, Mutta silloin Buranalla baranee, tilapäisesti. Jatkuvasti en halua niitä syödä.

Reiki on ollut elämässäni kohta 10 vuotta. Minulle se merkitsee omaa henkistä kasvua. Aluksi halusin ja yritin kovasti auttaa muita, mutta loppujen lopuksi minä itse tarvitsen vielä niin paljon apua, että olen nykyisin aika sisäänpäin kääntynyt. Ja niin on hyvä ja sallittua.

Kaikkea hyvää sinulle <3

Tulin vielä muokkamaan tekstiä, äsken piti keskeyttää ajatus, perhe vaati huomiota :mrgreen:

Komenttisi lopussa pohdit, onko tämä foorumi sinulle. Minusta tuntuu, että on. Itse aikanani etsin elämääni jotakin puuttuvaa ja sen löysin reikistä. Reiki antaa avaimet omaan kasvuun. Ja antaa hyvän pohjan, jos haluaa ryhtyä muita hoitamaan. Aluksi reiki tuntui ihanalta asialta, joka oli jotenkin irti arkielämästä. Ja nyt reiki on sulautunut osaksi arkielämää, sitä on joskus sieltä melkein vaikeaa erottaa, mutta sieltä se löytyy kuitenkin.

Reiki opetti minua ensiksi hoitamaan itseäni käsilläni, sen jälkeen meditoimaan. Nyt reiki vaikuttaa kaikessa elämässäni ja tekee askeleeni keveämmäksi täällä maan päällä tallustaessani.

Reiki on niin henkilökohtainen kokemus, mutta minusta yksi askel reikin suuntaan on jo se, että alkaa ottaa itse vastuuta omasta elämästään. Oivaltaa olevansa itse oman elämänsä paras asiantuntija ja kyseenalaistaan nk. asiantuntijoiden arviot.
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Kultapiisku esittäytyy

ViestiKirjoittaja Chevy » 28 Joulu 2013, 15:51

Hei Kultapiisku,

tervetuloa tänne!
Onpa mielenkiintoista, että tupsahdit tänne juuri kun tuumailin, mistä löytäisin henkilön, joka osaisi kertoa kiinalaisesta lääketieteestä, siis sen harjoittamisen tuloksista, käytännön kokemuksista. Jos ehdit ja jaksat, toivon, että kertoisit siitä tarkemmin.
Jos olisin nuorempi, ryhtyisin itse opiskelemaan sitä, mutta tässä iässä se olisi vähän hankalaa.

Olen ollut 9 vuotta tekemisissä reikin kanssa, josta ajasta 8 vuoden ajan toiminut ei-ammattimaisena energiahoitajana. Koen reikin sopivan itselleni ja läheisilleni hyvin.
Toki sen lisäksi käytän muitakin tekniikoita.
Reikin ensisijainen tarkoitushan on kuitenkin hoitaa ensin itsensä kuntoon ja hyödyntää reikiä henkisen kasvun välineenä.
Tämä on meneillään kaiken aikaa - valmistuin Reiki Masteriksi 6 vuotta sitten, enkä koe silti olevani "valmis" - oppimista ja kehittämistä riittää joka päivälle.

Henkilökohtaisesti iloitsen jokaisesta henkilöstä, joka on kiinnostunut kokonaisvaltaisemmasta hoitamisesta kuin pelkästä lääkkeiden tuppaamisesta joka paikkaan.
Oltuani useita vuosia sitten pienessä nivelkulumaa auttamaan tehdyssä leikkauksessa koin henkilökunnan ihmettelevän, kun en halunnut särkylääkkeitä. No, miksikä olisin halunnut, kun en tarvinnut.
Samoin luunmurtuman hoitaminen onnistui sekin vallan mainiosti ilman lääkkeitä - jälleen ihmetyksen aihe toisessa sairaalassa.

Hoidettavissani on ollut useita masennuspotilaita. En ole millään tavoin puuttunut heidän lääkitykseensä, paitsi että olen ennen energiahoidon aloittamista todennut, että se ei korvaa koululääketiedettä eikä sen aikana saa omin päin lopettaa mahdollista lääkitystä.
Ahdistuksen lievennys on onnistunut useille hyvin - myös itselleni ollessani pitkään työpaikkakiusaamisesta johtuneen uupumuksen kourissa.
Siinä yhteydessä olisin tullut viranomaisten taholta paremmin kohdelluksi ja saanut olla rauhassa sairauslomalla, jos olisin aloittanut soveliaan lääkityksen.
En aloittanut, joten jouduin hoippumaan töihin kesken sairausloman ja loppuaika oli sitten sen mukaista.
En halua edes kuvitella, miten siinä olisi käynyt ilman energiahoitoja, ennen kaikkea reikiä.

Kivunhoito on tärkeää. Sekä reikin että muiden tekniikkojen kautta pyrin vaikuttamaan myös hoidettavan solumuistiin, jotta entisten elämien ja aiempien vaikeiden tilanteiden aiheuttamat traumat ja ongelmat saataisiin puretuksi, myös niiltä osin kuin ne vaikuttavat tämän päivän elämään.

Uskon, että tulet tällä foorumilla kuulluksi, koska täällä pääsääntöisesti annetaan ihmisten olla jotain mieltä eikä pyritä jyräämään kenenkään ajatuksia - sillä reikiväen ajatuskuvioihin kuuluu olennaisena se, että absoluuttisen totuuden olemassaoloon ei uskota. Täällä on vuosien varrella ollut aika harvoja tilanteita, missä oltaisiin jouduttu pistämään porukkaa jäähylle - luulenpa että kokonaan pihalle pantuja tapauksia on tainnut olla pari-kolme.

Foorumin ongelma viime kuukausien aikana on ollut lähinnä näivettyminen, koska monet entiset, hyvät kirjoittajat ovat jossain muualla kuin täällä.
Toivokaamme, että Sinun ja muiden uusien kirjoittajien tuomien kiinnostavien aiheiden kautta pääsemme jälleen vauhtiin ja entisetkin jäsenet palaavat riviin.

Kaikkea hyvää Sinulle - jatketaan juttua taas.
rakkaudella, Chevy
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1639
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Kultapiisku esittäytyy

ViestiKirjoittaja Kultapiisku » 28 Joulu 2013, 18:13

Hei,

kiitos tähänastisista vastauksistanne. En tosiaan tiedä mitään reikistä, mutta uumoilin, että se voisi tukea minua omassa prosessissani. Mikäli oikein ymmärsin, tässä ei ole kysymys mistään uskonnosta. Olen lukenut kirjoituksia mm. entisen elämän aikaisista tapahtumista. Olen itse kristitty, joten uskon hieman toisella tavalla :-) Mutta en anna tämän häiritä. Olen sieltä liberaaleimmasta päästä nykyisin.

Yksi konservatiivikristitty, itseään terapeutiksi kutsuva, kirosi puheissaan reikin niin sanotusti alimpaan tasoon. Tosin hän antoi myös kipakkaa kommenttia koskien enneagrammi-itsetuntemusmenetelmää. Molemmissa on hänen mukaansa saatanalliset voimat. Jos minulta kysyy, taitaa ongelma olla enemmän siinä, että em. tahot saattavat kilpailla hänen liiketoiminnan kanssa... Ja nämä menetelmät - kuten moni muukin menetelmä - voivat tukea ihmistä ajattelemaan itse, löytämään yhteyttä sisimpäänsä.. Sitten ei enää ole niin hänen vietävissään, manipuloitavissa. Tämän ihmisen kanssa asioista ei voi keskustella. Vain hänen mielipiteensä ovat oikeat. Tyypillistä epäterveelle uskonnollisuudelle tai muulle epäterveelle radikaalimmalle toiminnalle, jossa johtajaa ei voi kyseenalaistaa. Näitä löytynee valitettavasti myös ns. vaihtoehtopiirien joukostakin. Olen oppinut pitämään silmäni auki joka paikassa.

Itse olen kai jonkinlaisessa käännekohdassa elämässäni. Haluaisin työn, jossa voisin käyttää aikaani tukeakseni muita löytämään omat voimavaransa. Ehkä enemmän keskustelupohjainen homma olisi mun juttuni. Valmennus, psykoterapia tai vastaava. NLP myös kiinnostaa, vaikken tiedä siitä paljoakaan. Olen itse ollut tilanteessa, jossa koin asennetta tyyliin "jos et pysty tähän työhön, pystytkö enää mihinkään?". Silloinen työni oli fyysisiltä ominaisuuksiltaan sellainen, että terveyteni oli koetuksella. Olin ahdistunut ja masentunutkin. Ainoaksi ratkaisuksi "tarjottiin" masennuslääkkeitä kipuun, ja alettiin puhua myös "mielialalääkkeistä". Tuntui, että minusta alettiin tehtailla masennus- ja kipupotilasta. Jos olisin lähtenyt tuohon leikkiin mukaan, olisin todennäköisesti aloittanut tien, joka olisi johtanut jopa työkyvyttömyyseläkkeeseen. Olisin alkanut pitää itseäni sairaana ja vajaakuntoisena masennus- ja kipupotilaana. Siihen raamiin minut haluttiin laittaa. Löysin uuden, terveyteeni paremmin sopivan työn ja elämässäni olevat muutkin kuormittavat asiat alkoivat ratketa.

Muun muassa oma psykoterapeuttini on ollut järkyttynyt saamastani kohtelusta, ja hänen ansiostaan aloin uskoa itseeni. Hän uskoi minuun, kun en itse uskonut itseeni ja mahdollisuuksiini. Tätä kokemusta on mahdotonta kuvailla. Uusi työni ei enää aiheuttanut ylivoimaisen paljon fyysisiä kipuja. Valitettavasti sain kuitenkin työuupumuksen uudessa työssäni - syitä siihen löytyy työni erittäin huonosta johtamisesta. Kuitenkin nyt koin tilanteeni paljon valoisammaksi, vaikka edelleen kyseenalaistan itseäni ja omia kykyjäni. Kuka ei kyseenalaistaisi, kun näin paljon tapahtuu? Nyt sain erinomaista tukea työterveyshuollosta (ei sama kuin aikaisemmin). Olen opintovapaalla nyt. Olen kokenut opintoni hyvin mielekkäiksi. Niiden pakertaminen on selvästi auttanut uupumuksesta toipumisessa ja lisännyt uskoa itseeni. Palaan kuitenkin pian töihin, samaan, jossa uuvuin. Ei hyvä. Pelkään, että uuvun uudestaan. Työolot on vieläkin huonommat, esimies sama jne. Jään kuitenkin muutaman kuukauden päästä uudestaan opintovapaalle. Sitten aion etsiä uutta työtä - ja mietin lisää opintoja.

Ei ihminen ole sama tällaisten kokemusten jälkeen. Jotain uutta varmasti on tulossa työrintamalla, mutta epätietoisuus ahdistaa. Käyn siis psykoterapiassa ja kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalla. Näiltä ihanilta ihmisiltä saan arvokasta tukea.
Kultapiisku
 
Viestit: 7
Liittynyt: 26 Joulu 2013, 19:18

Re: Kultapiisku esittäytyy

ViestiKirjoittaja mölli » 30 Joulu 2013, 20:17

Tervetuloa foorumille. :)

Kiitos kirjoituksistasi.

Oletko kokeillut fibromyalgiatyyppisiin oireisiin Taichi liikuntamuotoa?

Nykyään jopa Terveyskirjasto Suosittelee Taichitä fibromyalgian itsehoitoon.

Jos haluat itse lievittää kipuhuippuja, voisit kokeilla eripuolille kehoasi naputus tekniikkaa, taputus, raaputus tai sively tekniikkaa. Tekniikat perustuvat vanhoihin kiinalaisiin hoitomuotoihin.

Yhdellä tekniikalla tai niiden yhdistelmillä hoidat yhden hoitokerran aikana useampaa kehon kohtaa esimerkiksi hartioita niskaa käsivarsia ja jalkoja.

Rikkinäisiä ihokohtia ja suonikohjuja tulee välttää.

Naputuksen voi tehdä sormenpäillä tai vaikkapa lyijykynän kumipäällä. Taputuksen sormin tai kämmenin tai kämmensyrjin. Raaputuksen voi tehdä kolikolla tai muovinapilla. Sivelyn voi tehdä kevyesti sormenpäillä levitetyin sormin.

:)

Lääketieteelliseltä kannalta Tekniikat lisäävät kehon omien kivunlievitysaineiden kuten endorfiinien tuotantoa ja vaikuttavat niin sanottuihin "kipu portteihin" (Perustuu porttikontrolliteoriaan, johon voi tutustua wikipediassa) Myös verenkierto paranee.

Vaihtoehtohoitomuotojen kannalta Ki energian virtaus paranee ja kokonaisvaltainen paraneminen edistyy.

:)

Jos haluat yhdistää mukaan energiahoitoa vaikkapa reiki itsehoitoa saat hoitoon mukavaa lisäpotkua.

Hoitoon voi halutessaan yhdistää positiivisia hoitolauseita, joko ääneen lausuttuna tai hiljaa mielessä lausuttuna tai hyräiltynä.

Helppoihin hengitys tekniikoihinkin kannattaa tutustua.
:)

Energia hoitoihin voit tutustua käymällä energiahoidossa tai vaikkapa seuraavalla yksinkertaisella Hatha- Jooga tekniikalla:

Istuudu tai seiso mukavassa asennossa rauhallisesti sisään ja ulos hengittäen.

Sulje silmät.

Kuvittele että käsilläsi kauhot ympäriltäsi itseäsi kohti nestemäistä prana energiaa.

Kauhaise kämmenien muodostaman kupin täydeltä nestemäistä pranaa ja kohota kämmenien muodostama kuppi kasvojesi tasalle.

Huuhtele kasvosi nestemäisellä pranalla ja paranna nestemäisen pranan virtausta alas kehoasi pitkin kevyesti levitetyin sormin samalla huuhtoen kipu pois.

Anna nestemäisen pranan virrata sormistasi kaikkialle kehoosi ja tunne kuinka prana tuo sinulle virkistävää energiaa.

Jatka harjoitusta noin 5 minuuttia.

:)

Harjoitusta kannattaa tehdä 2-5 kertaa päivässä sekä tarvittaessa.

:)

Prana, ki tai tsalung tarkoittavat samaa elämän energiaa. Kristillisessä näkökulmasta tarkasteltuna tarkoitetaan pyhän hengen virtausta.
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17


Paluu Foorumilaiset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron