Portobello kirjoitti:Olisi todella mukavaa kuulla tarkemmin tästä kissojesi erityispiirteistä.
Oman näkemykseni mukaan eläimillä on sielu, joka myös kehittyy - oppii ja opettaa.
No voinhan jotakin kertoa.
Vanhempi jo edesmennyt kissa söi joskus sinappia, kävi suihkussa kanssani ja silloin kun ei halunnut kastua kokonaan, istui suihkuverhon takana odottamassa.
Puhdisti hampaita repimällä paksua pahvilaatikkoa hampailla pieneksi silpuksi.
Hännän pää oli kaarella, häntä jäi pienenä oven väliin.
Syö paprikaa joskus.
No tällä uudessa kehossa olevalla on samoja tapoja:
Eli syö joskus sinappia, käy suihkussa kanssani tai odottaa suihkuverhon takana.
Nyt kun hampaat kestää, puhdistaa hampaat repimällä pahvilaatikkoa silpuksi.
Pienempänä kun hampaat eivät olleet tarpeen vahvat, repi lehtiä silpuksi.
Myös hännänpää on samalla lailla mutkalla, vaikka häntä ei olekaan jäänyt mihinkään väliin.
Syö paprikaa joskus.
Tässä muutama .
Tunnen ja olen vuosien varrella tuntenut monia kissoja, eikä muilla kissoilla ole samoja tapoja, etenkään sinapin syöntiä.
Tosin tiedän pari jotka ovat syöneet paprikaa.

Minulle nuo ja ne mitä en kerro, kuitenkin riittävät siihen, että kissa on syntynyt omasta tahdostaan uudelleen tänne.
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.