Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

[Rose]

Hei, pohdin pelottavaa meditaatiokokemustasi.

Jos haluat yrittää meditoimista uudelleen, voi pyytää ensiksi enkelten ja Valon suojaa itsellesi. Ja sitä myös, että jos kohtaat menneisyyden enegioita, ne tulevat siinä muodossa kuin pystyt vastaanottamaan. Henkimaailma kunnioittaa hienosta niitä rajoja, joita pyydämme. Aina ei vaan tule asettaneeksi rajoja ennalta.

[Vesieläin]

Heippa EaQamra ja Rose!

Katsoin 2/3 ja myös sen 1/3 jakson jossa käsiteltiin ajatusten vaikutusta muunmuassa masennukseen jota oon koettanut sairastaa pois lapsesta asti. Kiehtovia molemmat jaksot. Mietin vain miten osaan suggestioida itseäni uskomaan olevani parantunut, rohkea, jne. Kun en ole saanut kehitettyä ympärilleni ihmisiä jotka sanoisivat hyviä asioita minusta, mitä nyt tämän ihanan mieheni. Miten itselleen sanotaan asioita niin ettei heti iske se itku/potutus, mutta se hyvä viesti itselleni menisi perille? Vai pitääkö niiden hyvien asioiden toistamista itselleen jatkaa vaikka vuosia kunnes tehoaa? Mitä jos ei tehoakaan..?

En tosiaan ole ymmärtänyt pyytää enkelten ja Valon suojaa kun olen meditoinut, luinkin asiasta myöhemmin mutten silloin enää saanut itseäni rauhoitettua meditointitilaan. Täten jättänyt meditoinnin sikseen, vaikkakin kanavan kautta opas sanoi että minun tulisi yrittää meditointia ja koettaa ottaa häneen yhteyttä. Hieman ärsyttää se ettei meditointi ole minulla helppoa, pitäisi taas opiskella asiaa kun olen tainnut unohtaa joitain tärkeitä pointteja..
Vuosia sitten meditoidessani pääni täyttyi ajatuksista, sanoista, kuvista ja ne piti aina työntää pois, ajatella tyhjää. Lopulta muistaakseni mieleeni tuli hiljaisuuden jälkeen ajatuksia, en muista mitä mutta olisiko ne olleet sen ns. korkeamman minän kertomaa? Ei voi tietää..

Kiitos jälleen

[Rose]

Meditoiminen. Itse luiskahdin sellaiseen tilaan vahingossa, kun olin käynyt Reiki II-kurssin ja lähetin. Ei siinä tarvi suorittaa. Monelle nykyajan hetkiselle ihmiselle jo vaikkapa vaan 10 minuuttia sohvalla istuen tai pötköttäen tekemättä mitään on melkoinen suoritus Sen verran vaan vahtii ajatuksiaan, ettei rupea jauhamaan mennyttä tai tulevaan, pysyy vaan tässä hetkessä, kiinnittää huomion vaikkapa mattoon tai sohvatyynyyn yms.

Itku on itse asiassa hyvää ja puhdistavaa minä itken tosi herkästi ja se todella helpottaa.

Miksi on niin vaikeaa uskoa itsestään hyvää ja kaunista? Meissä kaikissa on paljon hyvää, monesti se vaan on helpompaa nähdä toisissa ja itsessä ne huonommat puolet.

Positiiviset ajatukset ja sanat ovat aina hyväksi, vaikka epäusko hiertäisikin mielessä. Aikanaan opettelin itse niin, että käänsin ajatukset aina positiivisesti vinksalleen. Tämän esimerkin mukaan: Äiti Teresaa pyydettiin marssille sotaa vastaan. Siihen hän ei tullut mukaan, mutta sanoi, että jos marsitte rauhan puolesta, siihen tulen mukaan Tämäkin lähtee ihan pienestä. Jos vaikka miettii, ettei pysty johonkin, kääntää ajatuksen siihen mitä pystyy jne.

Asiat lähtevät etenemään hyvin pienin askelin. Tärkeää on, että todella yrittää jotakin. Pahinta on vaan jäädä rypemään itsesääliin. Usko pois, sitäkin olen kokeillut

Tuli vaan tunne vielä lisätä tämä: alkoholi ei oikeastaan sovi ollenkaan, jos on masentunut. Ja tämänkin tiedän omasta kokemuksesta.

[sara]

Komppaan Rosea 100%:sti.

Jos näin päätämme, alamme mennä väkisinkin eteenpäin, välillä pienillä askelilla, välillä harppauksilla!!!

[penkula]

.... Mietin vain miten osaan suggestioida itseäni uskomaan olevani parantunut, rohkea, jne. Kun en ole saanut kehitettyä ympärilleni ihmisiä jotka sanoisivat hyviä asioita minusta, mitä nyt tämän ihanan mieheni.

Heips!

Itse masennustaustaisena en osaa sanoa mitään niksiä, jonka kun teet, kaikki oneglmat katoavat... Mutta omalla kohdallani on auttanut elämän kriisien läpikäyminen. Aikani kävin puheterapiassa, erinäisiä jaksoja, mutta lopulta alkoi tuntua, ettei siitä ole hyötyä, en osaa sanoa asioita, joista en oikeastaan saa edes kiinni. Tiesin, että JOTAIN on, mutta kun en osaa sanaistaa, että mikä mättää. Tuli sitten mieleeni, että eikö olisi jotain, jolla voisi päästä tavallaan mielen ohi, niin, ettei olisi sidottu sanoihin, kun nekin terapeutti aina ymmärtää tietysti tietyllä lailla ja minusta tuntui, ettei minulla ole sanoja, ainakaan oikeita..... Ja niin sitten löysin taideterapian. Ja minun kohdallani se oli ekspressiivinen taideterapia, jonka koin hyvin tärkeäksi, eli että yhdistetään eri taidemuotoja, kuvantekemistä, liikettä, ääntä ja itse saa ja saa etsiä pikkuhiljaa sanoja. Se avasi minulla jotain, johon en usko, että millään muulla olisin päässyt yhtä hyvin kiinni. koin hyvin voimakkaasti, että siinä ryhmässä saan tehdä mitä haluan ja miten haluan, ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa ja minun tapani on yhtä hyvä kuin kenen tahansa ja se on MINULLE se oikea tapa.

Opiskelen itse ekspressiivisen taideterapian ohjaajaksi, jotta voin sitten omalta osaltani auttaa tulevaisuudessa ihmisiä, niin voimakkaaksi koin sen avun itselleni, että "ihmisten pitäisi tietää tästä!"

Omalta osaltaan myös minua on auttanut miesystävä, hän työnsä(kin) puolesta osaa sanaistaa asioita, joita minä tunnen, mutta joille minulla ei ole nimeä. Mutta pikkuhiljaa, kun päätin, että minulla on oikeus olla tässä maailmassa, kuten kenellä tahansa muullakin, olen saanut ympärilleni ihania ihmisiä. Ja ehkä vielä enemmän vaikutti se päätös, että minun ei tarvitse lähipiirissäni sietää ketään, joka ei kohtele minua kunnioituksella. En tarkoita, että vaatisin jotain kuninkaallista kohtelua, vaan ihan tavallista ihmistenvälistä kunnioitusta esim. toisen omia rajoja kohtaan ja valinnan vapautta yms.

Miten itselleen sanotaan asioita niin ettei heti iske se itku/potutus, mutta se hyvä viesti itselleni menisi perille? Vai pitääkö niiden hyvien asioiden toistamista itselleen jatkaa vaikka vuosia kunnes tehoaa? Mitä jos ei tehoakaan..?

Ole ystävällinen itsellesi. Minulla on johtolauseena tuo. Olen ollut hirveän kriittinen itselleni ja olen osin vieläkin, mutta paljon olen jo helpottanut. Mutta heikkoina hetkinä on tärkeää, että on rinnalla mies, joka muistuttaa, että teen lasteni kanssa hyvää työtä ja vaikeassa tilanteessa vielä ja muutenkin sellaisesta prässistä selvinnyt olen, että kaikki eivät selviä. Ja olen hänen mielestään vielä suhteellisen selväpäinenkin, kaiken menneisyyteni huomioonottaen...
En usko, että auttaa, että mekaanisesti toistelet joitain lauseita itsellesi. Sinun pitää USkOA siihen, mitä sanot. Ja yksi asia, mitä itse kohtasin moneen kertaan, oli se, kuinka helposti antaa avaimet omaan onneen toisille ihmisille. Että elää sillä, että joku muu sanoo, että olen hyvä tyyppi. jos ei kukaan sano, niin sitten en ole...... (Eräs läheisriippuvuuden oireista.) ja siitähän hyvät rankaisupuheet sai itselleen, "kyllä oot tyhmä, etkö nyt sen vertaa tajunnut..." jos toinen ei sano mitään tai sanoo jotain, jonka voi tulkita negatiiviseksi.
kun aloin sisäistää, että vain minä itse olen vastuussa omasta onnellisuudestani ja minä saan kulkea ihan just sellaista polkua elämässäni kuin haluan, alkoi sisäinen parantumiseni. kesken se vieläkin on, mutta olen kuitenkin aloittanut. En enää odota esim. miesystävän töistä pääsyä, kun kaipaan jotain lohduttavaa, vaan keksin sitä itse.

Tee vaikka lista vaikeista asioista, mitä olet läpikäynyt elämässäsi. Tee sitten toinen lista, jossa luettelet ne asiat, jotka sinulla on siitä huolimatta hyvin, joihin olet tyytyväinen ja joita arvostat itsessäsi. Polta sitten se ensimmäinen lista (tai vedä vaikka vessasta ) ja keskity siihen toiseen. Voit vaikka kokeilla kirjoittaa sitä toista listaa niin, että kuvittelet tekeväsi sitä jollekulle, jota rakastat ja arvostat suunnattomasti, jollekulle, joka on kallein aarteesi. Sitten vaikka taita se (tai laita kirjekuoreen) ja anna itsellesi ja lue, kuin olisit saanut sen joltakulta ulkopuoliselta. kuulostaa vähän kaksijakoiselta , mutta minulle toimi. en kertakaikkiaaan pystynyt tuntemaan itseäni kohtaan mitään lähellekään sellaista, mitä olen aina valmis esim. miesystävälle antamaan. kuvittelin kirjoittavani rakkauskirjeen miesylle, mutten tietenkään kirjoittanut hänestä, vaan itsestäni, ikään kuin ulkopuolisena itselleni.

Toinen tapa on kirjoittaa kirje, jossa pyytää kaikkea, mitä haluaa. ja pyytää saa ihan mitä vaan, mistä kokee, että ihmissuhteessa on hyötyä! Mutta itse huomasin pyytäväni kauniita sanoja, hellyyttä ja huomaavaisuutta, siis sellaisia asioita, joita ihmissuhteessa tarvitaan, ainakin minä tarvin. Ja sitten kun olin kirjoittanut kirjeen, (pidin pienen tauon, kävin ulkona tms.) luin sen kuin vastasaapuneen ja aika helppoa oli luvata itselleni, että pystyn kyllä nuo asiat antamaan. ja sitä olen joka päivä toteuttanut. Aloin siis rakentaa itseni kanssa uudenlaista suhdetta. En ruoski enää itseäni epäonnistumisista, vaan ennemmin lohdutan, kuivaharjaan ihoani ja levitän sille tuoksuöljyä, syön, kun on nälkä, enkä enää kuittaa ruokaa kahvikupillisella...

Tämmöisiä aatoksia tänään penkulalla.

PS. Antakee anteeksi ajoittain epäselvä tekstin muotoilu, näppis vähän jumittelee..........