Tavallinen keino on vaikkapa kirjoittaa kirje loukkaajalle.
Kirjettä ei koskaan toimiteta ao:lle, vaan se revitään ja poltetaan.
Tai haudataan riekaleet maahan.
Voidaan myös lähettää eri energiamuodoilla kaukohoitoa loukkaustilanteeseen.
Voidaan käyttää enkelineuvotteluja.
Voidaan mennä kirkkoon ja jättää asiaa koskeva esirukouspyyntö niille tarkoitettuun
laatikkoon. Pyynnössä ei tarvitse mainita koko nimiä tai nimiä lainkaan.
Esko Jalkasen Luonnonvoimat-yhdistyksen käsikirjasta IV löytyy hyviä keinoja hoitaa
asioita sekä itsensä että loukkaajan kannalta.
Annastina Vrethammarin ja Joseph Murphyn kirjoissa on vinkkejä, joita voi hyödyntää.
NLP:stakin voi olla apua.
Hypnoosi ja silmänliiketerapia toimivat myös.
Samoin kognitiivisen psykologian terapia.
Kirjallisuudesta löytyy mm lause: Antakaa anteeksi, mutta älkää unohtako. (mm David Ben-Gurion)
Tätä on toisinaan siteerattu raamatunlauseenakin, mutta en tiedä, onko se peräisin Raamatusta.
Anteeksi pyytäminen puhdistaa sydäntä ja vapauttaa positiivista energiaa, vaikka ei vastapuoli
armahtaisikaan.
Asia unohtuu luonnostaan vähitellen, mutta saattaa palautua mieleen joissakin tilanteissa.
Jos asia on armahdettu, sitä tarkastellaan tällöin toisesta näkökulmasta. Vaikkapa ikään
kuin sitä katselisi jostain vähän kauempaa eikä siihen sitoutuisi vahvoja henkilökohtaisia
tunteita. Tavallaan järjen valossa vailla taakkaa. Kuin haalistunutta mustavalkoleffaa
elävän värielokuvan sijasta.
Se, joka ei anna anteeksi toiselle, kantaa jatkuvasti mukanaan tummaa, raskasta tunnetaakkaa.
Ymmärrän, että maailmassa on paljon katastrofaalisia kohtaloita, joiden osapuolet eivät pysty
antamaan anteeksi tekijälle, erilaisia väkivallantekoja yms. Kuitenkin toivon, että näissäkin
tapauksissa loukatulle osapuolelle olisi tärkeää nousta ylös murheestaan ja kulkea eteenpäin
elämässään. Jos jää tuleen makaamaan, ei koe enää elävänsä. Tukkeutuneet energiat ja
jähmeä voimattomuus ovat tyypillisiä seurauksia sille, että jää kiinni johonkin vanhaan asiaan.
Tuloksena tästä on pahimmassa tapauksessa joko henkisiä tai fyysisiä sairauksia, toisinaan
molempia.
Näistä syistä en itse kirjoittaisi asioita pysyvästi muistiin.
Tiedän, että monille on helpotus kirjoittaa niistä päiväkirjaa, erityisesti jos ei ole ketään,
jonka kanssa voisi asioista puhua.
Kuitenkin kirjoitettu ja säilytetty sana jää tavallaan elämään omaa elämäänsä.
Se on aina painavampi kuin puhuttu asia.
Ellei kirjoittaja itse hävitä koskaan päiväkirjaansa, sen löytää joku hänen kuoltuaan.
Tällöin sillä saattaa olla yllättäviä seurauksia jäljellejääneiden kesken.
Kohdatkoon ikiaikainen Rakkaus ja Ehtymätön Armo meitä kaikkia.

"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "