Vastaukseksi Möllille nyt vielä niin laajasti ja syvästi kuin ilmeisesti nykyisin kykenen.
MÖLLIN 5.2.-VIESTISTÄ
1) "Pitäisikö siis olettaa, että jos ei ole kirjoitustaitoa tai meidän käsitteiden mukaista perinnettä tai ei ole ollut mitään erityistä tarvetta meidän käsityksemme mukaiseen luovuuteen, niin automaattisesti alhaisella kognitiivisella tasolla?"
"ei ole ollut mitään erityistä tarvetta meidän käsityksemme mukaiseen luovuuteen"? - Mistä tiedät, onko kyse tarpeesta / halusta vai kyvykkyydestä? Yleinen ihmisluonto vain on sellainen, että jos johonkin on kykyjä, sitä kyllä paljon kokeillaan. Ja mikä sitten on vaihtoehto? Meidän käsityksemme älykkyydestä lajeineen ja luovuudesta on jo erittäin laaja. Olisin erittäin kiinnostunut sen vaihtoehdoista. Muistan kyllä, mitä Elämän kukan salaisuus -kirjoissa Melchizedek kirjoitti atlantislaisten holografisesta muistista jne. Mutta mielestäni vanhaan ei ole paluuta ja siksi Cooper ym. hehkuttavat osittain harhaanjohtavasti Atlantista. Ihmiskunnan tulee pitää kiinni saavuttamastaan itsenäisyydestä, jolla on monia tukipilareita.
Minusta (tieteellisen) psykologian käsitys kognitiivisuudesta on hyvä. (Eri asioita ovat sitten viisaus, hyvyys jne.)
2) "Kognitiivinen psykologia ei lainkaan huomioi sitä, että välttämättä kommunikointiin ei tarvita puhuttua kieltä eikä kirjoitukseen perustuvaa kulttuuria."
Tuo on tosiasia, jos otamme todesta esim. kuvaukset kommunikaatiosta astraalitasoilla ja ylempänä. Mutta tuo oli siis kommenttisi keskusteluumme aboriginaalien henkisestä tasosta. Siinä yhteydessä en sitä ymmärrä.
3) "Kun nyt sattumalta on niin, että Aborginaalit ovat olleet täällä todistetusti yli 40 000 vuotta siis aika monta Mayojen kalenterikiertoa, niin voisi kuvitella, että niin monet kalenterikierron vaihtelut olisivat jättäneet aborginaalienkin perimätietoon jotain mainintoja, jos aikaisemmin maailman laajuisesti kovin merkittävää olisi tapahtunut."
Siis että aboriginaalien perimätiedossa olisi edelleen välttämättä tieto siitä, jos ja kun sellainen "maailmanloppu" olisi tapahtunut kuin Elämän kukan salaisuus II -kirjassa kuvataan? - Olen täysin eri mieltä. Tietoa häviää joskus todella pitkien aikojen myötä. Varsinkin jos se on vain suullisen perinteen varassa. Kirjallisesti kirjatussakin on riskinsä. - Platon ehkä näki ne lähteet Atlantiksesta, joista kirjoitti (ja joihin Atlantiksen viimeisimpien päivien ajoitus osittain perustuu)? Mutta nehän olivat kirjallisia ja ovatko vielä tallella?
Juuri tiedon häviämisriskin vuoksi samaa oleellista tietoa isoista asioista on eräiden tahojen toimesta ripoteltu eri kulttuureihin. Ja Melchizedek mainitsee Tothin väittäneen, että valtavasti tietoa on hävinnyt jopa Akaasisista arkistoista. Suurin osa, itse asiassa, vaikka laskettaisiin vain ihmisiksi luokiteltavien olentojen pysyvän oleilun fyysisen tason historia planeetallamme (eli n. 200 000 v - viime vuosista alkaen myös nykytieteen mukaan).
*
YLEISEMMIN
Itsestään selvä kysymys on, jota en viitsinyt aiemmin kysyä, mutta joka näköjään on kysyttävä: Ymmärrän aboriginaalien nykyistä sosiaalista tilannetta, jos ajattelen heitä henkisyydeltään keskivertoisina Maan ihmisinä... Mutta jos aboriginaalit ovat niin korkeasti henkisiä, kuten Mölli ilmaisee, miten on mahdollista, että niin suuri osa heistä on alentunut niin alas? (=> tästä voisi alkaa keskustella kiinnostavasti henkisyydestä)
Olisiko tällä foorumilla ihmisiä, jotka allekirjoittavat ainakin jonkin seuraavista suhtautumisistani (Mölli näyttää kirjoittavan niin ettei ainakaan suurinta osaa näistä allekirjoittaisi) :
- ottavat aboriginaalien kulttuurin henkisyyden arvioinnissa huomioon heidän sosiaaliset ongelmansa eli esimerkiksi laajamittaiset varkaus-, alkoholi- ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön ongelmat (vm.:a ei tosin mainita
http://wapedia.mobi/fi/Australian_alkup ... kansat?t=3. -sivulla, olen saanut sen tiedon muualta). (Surullista, jos tuollaisten pitää tulla lähelle omaa elämänpiiriä ennen kuin niitä voi ottaa vakavasti... Asia kannattaa suhteuttaa esimerkiksi länsimaalaisuuden sopeutumiskykyyn, siihen, että merkittävä osa länsimaalaisista pysyy tasapainossa vaikka olisikin takana raskaita kokemuksia; mm. siihen, miten älykkyyden lajit käsitetään kyvyiksi suoriutua yksilölle uusissa vaikeissa tilanteissa. Eli ihan ymmärrettävää, että ongelmia tulee... mutta jos hehkutetaan korkeaa henkisyyttä...)
- ymmärtävät, etteivät psyykkinen ja henkinen ole täysin toisistaan irrallaan; ettei minkään kulttuurin henkistä tasoa ole mielekästä mitata täysin irrallaan kognitiivisten taitojen kehittämisestä, puhumattakaan, että sitä mitattaisiin joillakin vuosituhansien tai kymmenien tuhansien vuosien takaisilla saavutuksilla, tai sillä, että vaikkapa rajatiedollisin kyvyin pärjätään fyysisessä elämässä; sen sijaan henkisyys on vapautta (ei-ehdollistuneisuutta) ja henkinen kasvu vapautumista NYKYHETKESSÄ, ts. kulttuurin henkistä tasoa voisi mitata vaikkapa ennakkoluulottomien yksilöiden määrällä, kuten heidän valmiudellaan monenlaisiin toistaiseksi epätavallisiin konkreettisiin ratkaisuihin sukupuolijärjestelmässä (vrt. keskustelu perinteisten sukupuoliroolien murtamisesta esim. seksuaaliseen markkina-arvoteoriaan liittyen Suomessa ja englanninkielisessä maailmassa luulenpa, ettei alkuperäiskansojen keskuudessa tuollaista keskustelua haluta käydä ja lisäksi uusien elämäntapojen kokeilemista rajoittaa matala maallinen elintaso)
- uskaltavat olla irti alkuperäiskansojen romantisoimisesta (haaveellisuudesta, joka on usein itsekeskeisyyttä, sillä varsin harva alkuperäiskansojen hehkuttaja tekee mitään yhdenkään alkuperäiskansan hyväksi, vaikka monilla niistä on pahoja ongelmia; sitä paitsi, miten jotakin kulttuuria voidaan pitää korkealle henkisesti kehittyneenä, jos se ei edes ole joutunut testiin: korkean teknologian aikaansaamien elintasomahdollisuuksien ja ylikulttuurisen vallan mahdollisuuksien testiin)
- ymmärtävät, ettei jokin 40 000 vuoden yhtäjaksoinen kulttuuri ole välttämättä ainakaan parempi saavutus kuin esimerkiksi 2000 vuoden yhtäjaksoinen kulttuuri... puhumattakaan sitten vertailusta länsimaalaisuuteen tai eurooppalaisuuteen, joiden kulttuuritason hyvyys ei ole niinkään tiiviydessä yms., vaan jossakin, mistä ei varmasti tule kymmenien tuhansien vuosien kulttuuria: väljyydessä, ulkoisen vapauden takaamisessa, kokeilun- ja vaihtelunhalussa, abstraktissa ajattelukyvyssä...
- tietävät kulttuurilöydöistä laajasti ja suhtautuvat niihin ennakkoluulottomasti (ts. 40 000 vuotta ei ole vielä paljon jos ajatellaan kaikkea, mitä on löydetty...)
- ymmärtävät arvostaa niitä, joilla on jotain ominaisuutta selvästi enemmän kuin itsellä, vaikka se ei olisi henkistä eli esimerkiksi jonkintyyppistä älykkyyttä (sen sijaan että omalle itsetunnolle on uhka tai huvittuneisuutta aiheuttava asia, jos jotkut ovat aivan erilaisia kuin itse on), ts. joillekin ihmisille ja kulttuureille on rutiininomaista toimintaa sellainen, mikä toiselta vaatisi kaiken entisen hylkäämistä ja monien elämien ja satojen vuosien ajan äärimmäisiä ponnisteluja...
En väitä, että ihmiskunnalle olisi oleellista kehittää mitään huipputekniikkaa yhtään nykyistä pidemmälle, vaikka sellainen minuakin joskus kiehtoo, vaan nykyisin välinein voidaan ratkaista kaikki ongelmat, kunhan keskitytään enemmän henkiseen kasvuun. Väitän vain, että länsimaalaisuuteen kuuluu kriittisyys, myös itsekriittisyys, ja paikoin romantiikka, mitkä yhdistyneenä menevät joillakuilla ajoittain liian pitkälle. Eli länsimaalaisuuden hyviä puolia ei riittävästi tunnisteta ja arvosteta. Kuten kulttuurien vuorovaikutuksen ja eri sielujen taustojen moninaisuutta verrattuna alkuperäiskansoihin...(Mutta sitä tuolla en siis tarkoita, että liian pitkälle menemistä olisi perustaa omavaraisia ekoyhteisöjä, jotka toimisivat vaikkapa osittain jostain alkuperäiskansasta inspiroituen.)
Länsimaisuuteen kuuluu toisin kuin alkuperäiskansojen henkeen kaikenlaisten asioiden eri puolien tarkastelu, itsekriittisyys ja uuden etsiminen tarkoituksessa löytää uusia kokemuksia ja kehittää kaikkea. Olkoonkin että se kehittymisenhalu on henkisyyden puutteiden vuoksi ollut suuntautunut paljolti maallisiin kuvioihin.
Länsimaalaisuus on ilmeisesti monille vain mielikuva, joka houkuttaa mustavalkoisuuksiin. Niin paljon, ettei nähdä sitä, mitä oleellista (ja mielestäni Tarkoituksellistakin) viime vuosikymmeninä on tapahtunut: länsimaalaisuus on levinnyt idän kulttuureihin (samoin kuin vastaavasti idän oppeja on tarjoiltu länsimaalaisille sopivissa muodoissa, esimerkkeinä monet Basam Booksin kirjat). Ja tuloksena ei todellakaan ole vain sitä, että ne käyvät lävitse vain samat muodot, prosessit ja kokemukset kuin me olemme käyneet. Tuloksena on aina uusia muunnelmia, kokemuksia, jne. - ja vaikka tuloksena on edelleen paljon myös ongelmia, niin ainakin yritetään. Ja siten elämä tuntuu tarkoitukselliselta ja Tarkoitukselliselta.
Sen sijaan olisi uskomattoman paikalleen pysähtynyttä laiskaa ääriromantiikkaa ajatella, että minkään alkuperäiskansan elämänfilosofia ja kulttuuripolitiikka (vähäinen vuorovaikutus ympäröivien kulttuurien kanssa) olisi Tarkoituksellinen kaikille Maan ihmisille. Vai onko henkisyyden huipentuma pelkkä ajattomuudenkokemus tai (minunkin usein kokemani) ainakin jonkin jumalallisen ydinolemuksen kokeminen ja joissain ikuisissa kaavoissa pysyminen? Vai mikä aboriginaaleilla sitten on sellainen, mitä pitäisi hehkuttaa kokonaisuuksien tasolla?
(Tarkastelen tässäkin siis ensisijaisesti kokonaisuuksien tasolla. Kokonaan toinen asia on sitten se, että tietenkin alkuperäiskansoilta on poimittavissa paloja hyvää elämänfilosofiaa.)
Ennen länsimaalaisuuden arvottamista pitäisi koettaa vastata kysymykseen: mihin Tarkoituksiin vastaamaan sellainen asia kuin länsimaalaisuus ylipäätään on syntynyt ja muutenkin kuin vain ongelmakeskeisesti.
Yhteen vetäen, suhtaudun tulevaisuuteen ja laajamittaisiin, syvien muutosten väitteisiin avoimen kiinnostuneesti. Mutta olisi korkea aika käsitellä niitä sellaisistakin näkökulmista kuin mitä olen tehnyt tässä ketjussa.
Yleisnäkökulmanihan ovat laajasti kannatettuja. - Esimerkiksi se, että henkistyminen on mielestäni androgyynistymistä, koska sielu on sukupuoleton. Mutta sitten yksityiskohtien tiedostamisessa olisi syytä tehdä työtä ja sitä voisi vauhdittaa keskusteluin. Koska em.:sta seuraa, että henkistyminen on perinteisten sukupuoliroolien ym. sovinnaisuuden ylittämistä suurempaan vapauteen (pariutumisen prosesseissa ja suhteissa). Mihinkään sellaiseen Diane Cooper ei lukemissani lähteissä kuitenkaan viittaa ihmiskunnan suuren tulevaisuuden maalailuissaan. - Se kertoo minulle hänestä paljon.
Sekin on hyvin laajasti kannatettu henkinen näkökulmani, että ulkoinen heijastaa sisäistä. Ja niinpä melko kohtuullista olisi, että jossain vaiheessa erittäin kaukana omasta elämästä liitävä keskustelu (kuten ihmiskunnan kärjen tai enemmistön tulevat saavutukset vuoteen 2032 tai 2050 mennessä) linkittyisi ihmiskunnan suuren tulevaisuuden maalailijoilla kunnolla heidän omaan elämäänsä.
Varsinkin kun eihän tieteen ja teknologian kasvuvauhdin tietäen tarvita korkealta kanavointikykyä, jotta voi johdonmukaisesti maalata ihmiskunnalle suuren tulevaisuuden.