tira annuli kirjoitti:Joku minulle joskus sanoi, että tätä ns. stressihermoa voisi stimuloida varovasti kaulan alueella. Siinä hermo tulee sen verran pintaan, että siihen pystyy fyysisellä kosketuksella vaikuttamaan (=rentouttamaan).
Tuossa stimuloinnilla lienee tarkoitettu muuta kuin reikin itsehoitoa. Kenties akuhierontaa, akupainantaa tai hermoratahierontaa tai jotain muuta.
No niissäkään ei kauhean helpolla tule oireita, jos käsissä ja sormissa on vähänkään tuntoa ja tolkkua siitä mitä tekee.
Omalla kohdallani en ole huomannut mitään ongelmia Reikihoidon itsehoidolla kaulan alueella, eli kämmenet kevyen rennosti kaulan eri kohtiin ja energia virtaamaan.
Muun tavat stimuloida kaulahermojen aluetta kannattaa jättää kuitenkin kokeneelle hoitajalle, jos ei tiedä mitä tekee.
No ehkäpä kaulansivun kevyttä rapsuttelua sormenpäillä tai semmoisella pehmeällä vauvaharjalla voi kokeilla, ilman ongelmia.
Silti sillä rapsuttelulla on yllättävän rentouttava vaikutus. Samalla sormilla rapsuttelun voi laajentaa koko pään alueelle, mutta toisen tekemänä tämäkin rapsuttelu tuntuu vieläkin mehukkaammalta.
Kysykää vaikka keneltä tahansa kissalta tai koiralta rapsuttelun nautinnollisuudesta.

Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.