joilta puuttuu lapsuudestaan onnistumisen elämykset.
En tarkoita, että taas pitäisi ruveta syyttelemään vanhempia siitä ja tästä,
mutta olen lähipiirissäni havainnut, että mitä enemmän lapset ovat saaneet tehdä
asioita [aluksi ohjatusti ja sopivassa iässä tietenkin] ja huomanneet, että
epäonnistuminen on sallittua eikä se aiheuta katastrofia kenenkään silmissä,
sitä helpompi heidän on aikuisena tehdä omat virheensä ja silti suhtautua
armahtavasti itseensä ja sitä kautta muihinkin. Mokaaminen on käsittääkseni
varsin harvoin turvallista. Vaikkei olisi kyseessä jumbojetin mäkeen ajaminen.
Ihmiset, joilta puuttuu lempeä oikeaan ohjaus lapsena, ottavat helposti
nokkiinsa, koska kokevat olevansa itse vastuussa omasta kasvatuksestaan,
joten kaikki, mikä siinä on ehkä mennyt pipariksi, on oma häpeä.
Jokainen ihminen todella näkee asiat omasta näkökulmastaan, yes.
Onkin todella vaikea läksy huomata se, ja lisäksi säilyttää tyyneytensä
silloin, kun näkökulmat ovat törmäyskurssilla...joka aiheuttuu osittain
siitä, että kumpikin tulkitsee toisen naamaa tai sanoja niin tai näin itse
taustalla olevaa näkökulmaa tuntematta.
Arvelen, että me kaikki olemme joutuneet tavalla tai toisella tekemisiin
niiden lasten kanssa, jotka raivoavat, sulkeutuvat kokonaan tai muuten
oirehtivat, kun perheen aikuisten kesken on ongelmia. Toivon, että
mahdollisimman moni aikuisista silloin oman murheensa ja epätoivonsa
keskellä muistaa sen, että lapsen ajatusmaailman mukaan lapsi on vastuussa
siitä, että veli kuoli, siitä, että isä löi äitiä, siitä, että vanhemmat erosivat...jne.
Lapsen mieleen kuuluu eräänlainen kaikkivoipaisuus. Silloin hetken
pahasta ajatuksesta seuraa käytännön toiminta ja tapahtuma. Siksi tällaiset
kuvitelmat syntyvät ja ellei aikuinen niitä vapauta ja selitä tyhjäksi, ne
saattavat jäädä elämään vuosikausiksi, ehkä jopa loppuiäksi muuntuneena
johonkin sielun syövereihin. Ehkäpä aikuiseen elämäänkin sitten
sisältyy jonkin tällaisen selittämättömän tapahtuman varjo....?
Jonka kautta tullaan sokeiksi eri näkökulmille....???
Eikä pystytä armahtamaan edes omaa, tuskaista sielua saati toista....?? ko?
Tämankaltaisten tapahtumaketjujen kanssa tutuksi tulleena,
keittiöpsykologi


