Lähetin tekstin erään oppilaitoksen kautta luettavaksi, siis arvioijalle.
Saa nähdä, mitä sanoo. Kun on itse jauhanut kuukausikaupalla omaa juttuaan, ei näe omia virheitään eikä jutun heikkoja rakenteita.
En tiedä, kauanko arviointiluku kestää, mutta ymmärrän varsin hyvin, jos siihen menee useita viikkoja.
Onhan tarkoitus, että sepustus luetaan siinä määrin huolellisesti, että todella pystytään sanomaan siitä muutakin kuin "ihan kiva juttu".
Edellisellä pitkällä kurssilla minua suoraan sanoen korpesi se, että kurssin vetäjä, jonka oli tarkoitus arvioida oppilaiden tekstejä parin viikon välein pätkinä,
luki siinä määrin huolimattomasti, että väitti virheiksi sellaisia, mitkä eivät sitä olleet, siis kielioppivirheiksi, ja joka ymmärsi asioita aivan väärin oman kiireensä, huolimattomuutensa tai oivaltamattomuutensa vuoksi. Ihmetteli asioita, jotka oli juuri kerrottu edellisellä rivillä tms. Mutta jälleen kerran, kukin tyylillään.
On vain turhaa, että joutuu maksamaan sellaisesta työstä, joka on huonosti tehty. Olisi ehkä pitänyt tehdä siitä' valitus. En jaksanut.
Nykyinen vetäjä on ihan erilainen. Sillä pyörii selvästi oivallus, miettii tekstin syitä ja seurauksia jne.
Virginialaisesta ladystä ei edelleenkään ole kuulunut mitään. Joten saanen pärjätä keksittyjen kadunreunuspuiden ja hihasta vedettyjen yleisötapahtumien avulla. Onneksi jenkeissä vähän juhlassa kuin juhlassa vaikuttaa olevan puhallinorkestereja, jotka soittavat Sousaa...
Hyvää joulua ja energiarikasta tulevaa vuotta teille kaikille!
rakkaudella,
Chevy
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "