Chevy kirjoitti:ehkäpä halusin palauttaa tämän keskustelun hetkeksi alkuviestiini, jossa availin juttua näin;
Miten ajattelette Soturin roolin, taipumukset, toiveet, elämän ja olemuksen?
Millaisin edellytyksin ja tuloksin länsimainen ihminen voi tänään olla soturi?
Kun ei ole kyse siitä, että lähtisi palkkasoturiksi Syyriaan tahi muukalaislegioonan kanssa jonnekin, vaan jostain ihan muusta.
Vaikkakin lähdin liikkeelle asiaan Trungpan kirjan lukemisesta innoittuneena, en henkilökohtaisesti olisi sulkemassa kaikkea muuta soturiutta, sitä koskevaa tai sivuavaa kirjallisuutta ja tahi keskustelua tämän ketjun ulkopuolelle - tasosta, innosta, asteesta, harrastuksesta tai perehtyneisyydestä riippumatta.
Itse ymmärsin mielestäni, mitä Deneb tarkoitti, enkä tunne tarvitsevani siihen tekstiin sen enempää tulkintaa.
Mutta meitähän on niin moneksi.
En tunne Anu W:ta tai hänen tuotantoaan tai ajatuksiaan mainitsemaani artikkelia enempää enkä lähde kommentoimaan sitäkään asiaa sen laajemmin.
En koe tulleeni kuulluksi:
* Niin minustakin juuri alkuviestisi kommentoiminen olisi eräs rakentava tapa viedä eteenpäin tätä ketjua.
* Kirjoitin juuri eilen 6.3.13.: "on jokaisen oma, elämänfilosofinen asia" määritellä Valon soturius.
Melko suvaitsevaisesti sanottu, eikö?
Varmaan ymmärrykseni Trungpan käsityksestä poikkeavista Soturi-käsityksistä on hyvin rajoittunut. Olenhan tutkaillut vain vähän sellaisia. Mutta siksi juuri olenkin kiinnostunut: Miksei niitä voi selkeästi esitellä, jotta niistä voisi keskustella?
Sinäkin pakenet teatraaliseen tyyliin juuri kun sinulta odotetaan perusteluja.
Kuitenkaan ilman perusteluja ei ole todellista ymmärrystä.
Trungpan Shambhala -kirjan Soturi-käsitys on ainoa selkeä tuntemani käsitys asiasta. Siksi on luontevaa että olen kiinnostunut ensisijaisesti siitä kun muitakaan selkeitä käsityksiä ei ole tuotu esiin.
Ja jos olen väärässä esim. siinä mainitsemassani, että se Coelhon kirja on mielestäni pinnallinen ja ristiriitainen, niin eikö ainoa hyvä ratkaisu olisi referoida sen Soturi-käsitys tähän ketjuun?
Sen kummemmasta ei ole kyse. Eli en minäkään tietenkään ole "sulkemassa pois" ei-trungpalaisuutta tai kirjoja lukemattomia, mutta toki jokin keskittyneisyys olisi sellaista, mitä voisi pyytää aikuisilta ihmisiltä... Eli esimerkiksi aiheen mukaisuus ja keskustelevuus.
Siis mielestäni on tärkeää, että on erilaisia Soturi-käsityksiä. Mutta niistä voidaan keskustella vasta sitten kun ne on edes jotenkin selkeästi esitelty...
Viime viestini varsinainen ydin ei ollut se, etteikö Deneb olisi pintatasolla varmasti kaikille ymmärrettävän viestin kirjoittanut, vaan mm. se, mihin (tai kenelle) se asiallisesti oli vastaus eli miksi juuri tähän ketjuun.. - esimerkiksi: millainen hänen Soturi-käsityksensä on ja miksi Peiliteoria kuuluu hänen mielestään tähän ketjuun, vaikka kirjoitin sitä vastaan juuri toissaviestissäni.
Eikä viestini ydin ollut sekään, millainen nimenomaan Wyskiel on jossain kohdin ammatillisessa toiminnassaan. (Mutta nostin asiasta jotain esille siksi, koska lienee monilla sen verran tavallista tyyli yhdistää buddhalaisuutta (Trungpa) ja New Agea, aina kyseenalaistamattomasti.)
Viestini ydin oli sen esille nosto, mitä yleensäkin on psykologinen ja laajempikin Kaksinaisuus ja että se tulisi huomioida kun puhellaan tällaisilla käsitteillä kuten "Valo" (jonka vastakohdaksi helposti mieltyy ainakin Pimeys, vaikkakin järki voi vähätellä asiaa sanomalla "pimeys on vain Valon puutetta" ikään kuin todellista vastakohtaisuutta ei olisikaan). Ja ilmaisuilla, kuten "luo vain sitä mitä haluat".
- Halun/ei-haluamisen kuvion moniselitteisyys/hämäryys tuli esiin jo myös Minnan Sydän-kysymyksessä 10.2.12...
- No, vaikea aihe, ja siksi minulle ja Minnalle ei ole tästä(kään) vastattu, mutta varmasti kasvattaa sitä, joka saa sen avautumaan.
Ehkä se sitten on liian vaikea tälle foorumille?