Moikka pitkästä aikaa löytyipä mukava ketju, itsekkin olen ollut vuoden poissa ja muutenkin uudella foorumilla en ole paljon käynyt, vanhalla aikoinaan sitä enemmän. Oli itse asiassa yksi isoja tekijäitä henkisen kasvun alkuaikoina...jospa vastailis hienoihin kyssäreihin jotain sitten...
Millaisia tuulia, millaisia energioita/läksyjä/haasteita elämässäsi on juuri nyt?
Niinkuin jo totesin omassa osiossani, niin erityisesti tänä vuonna on ollut pinnalla se, että kaikki se mikä ei toimi enään elämässä poistuu siitä, esim. ihmis suhteet joita väkisin yrittää kannatella, ja jos ne eivät ole enään tarkoitettu tähän hetkeen, niin ne loppuvat...
irti päästäminen on minulle vaikeaa ilmeisesti sisäisen turvattomuuden tunteen takia.
Yritän opetella sanomaan mitä tarkoitan, enkä sievistelemään asioita peläten , että joku suuttuu minulle.
Parisuhteen kanssa tempoilu henkisesti on jatkunut jo 12v, että asetunko ja olenko tässä tosiaan pysyvästi, vai onko se sielunkumppani vielä jossain? jotenkin olen aina kokenut, että tämä on vain välivaihe, että se joku joka olisi puolikkaani jossain vielä saapuisi valkoisella ratsulla

Yritän kuitenkin tässä parisuhteessa parhaani, mutta mielestäni en edelleenkään saa takaisin sitä mitä ansaitsisin ( vaikka toki parannusta on siihenkin asiaan tullut miehen masennuslääkkeiden lopettamisen myötä)....
Muutoin olen hyvin kiitollinen yleensä joka päivästä ja elämästä yleeensä ja vielä 7 vuoden maallemuuton jälkeen olen niiin kiitollinen siitä, että minun ei tarvitse asua enään kaupungissa, vaan saan olla täällä rauhassa. Olen löytänyt täältä elämän, jopa uudelllen kouluttautunut ja saanut vakituisen työn lähihoitajana. Mutta nyt sitten en ole enään tähänkään ammattiin tyytyväinen, koska tämä on aika loppuunkuluttavaa, ja mentaliteetti on se , että vanhuksilta rahat pois, ja voitot sieltä ja työntekijöiden selkänahasta. Toivoisinkin muutaman vuoden päästä löytäväni elantoni jostain muualta.
Unelmanihan on saada joskus elää tekemällä enrgiahoitoja ym. vaihtoehtohoitoja. Tarot kursseja kävin tuossa pari, mutta en ole yhtään saanut harjoiteltua ja ensi kuussa olisi tarkoitus mennä intialaisen päähieronnan kursseille.Oon ollut tosi laiska viimeaikoina tekeen energiahoitoja, varsinkin itselleni ja toivoisinkin, että nyt viimein voisin alkaa ryhdistäytymään ja keskittymään enempi taas näihin henkisiin asioihin, tunnen että olisi aika kasvaa jälleen.
Onko hyviä vinkkejä/valosia ajatuksia, miten ongelmatilanteista selviää eteenpäin?
Kun minulla tuli nyt ongelma niin tulin pyytämään teiltä siihen apua energioin.
Ja koska koin olevani henkisessä helvetissä ja olin hukannut mielen rauhani, niin aloin miettimään miten sen saavuttaisin takaisin, ja että mitkä asiat minulle ovat tuottaneet iloa ja hyvää oloa ennen? Mistä olen ennen löytänyt tasapainon ja rauhan?
Ja tajusin että nyt on syytä keskittyä niihin, eli henkisiin asioihin, terveelliseen ruokavaliooon ja liikuntaan, sekä olla ainoastaan sellaisten ihmisten seurassa jotka tukevat minua ja henkistä kasvuani.
Ja taas hylätä ne asiat jotka saavat minut järkkymään tasapainosta, kuten alkoholi, epäterveellinen ruoka ja negatiivisiin asioihin keskittyminen. Kun päähäni tulee negatiivinen ajatus, niin kun huomaan sen, nappaan siitä kiinni, keskeytän sen ja lähetän perään tuplamäärän positiivisia ajatuksia, korvatakseni äskeisen.
Eli pyrkiä löytämään sisäinen rauha ja tasapaino uudelleen , sillä kun sen löydän, niin mikään maallinen asia ei minua pysty horjuttamaan!!! ja kestän mitä vaan. Selvittää ongelmatilanteen kaikki puolet ja miettiä mikä on se huonoin vaihtoehto mitä siitä voi seurata ja tajuta, että ei siinäkään vaihtoehdossa ole mitään pelättävää. Nähdä paras mahdollinen vaihtoehto lopputulokseksi ja uskoa, että niin tapahtuu...ns. luoda tulevaa...Sitten keskittyä siihen ja tehdä kaikkensa asian selvittämiseksi,ja jos sekään ei riitä, niin sitten niin ei ole tarkoitus tapahtua. Ja lopulta Hyväksyminen. Mikä sitten ikinä onkaan lopputulos.
Ihana asia elämssäni on, että olen oppinut iloitsemaan myös vaikeuksista, koska ne minua eniten kasvattavat!! Ja tämän viimeisen trgedian seurauksena sain kipinän tulla tänne jälleen...henkiseen kotiini

Palataan.....