Eli olen 23 vuotias nuorehko mieshenkilö Helsingistä ja aloitin henkiseen tieheni tutustumisen 3-4 vuotta sitten. Minut oikeastaan "herätti" valohavainnon näkeminen taivaalla + samoihin aikoihin tullut käsittämätön energialataus. Muistan kuinka liikuttunut olin kun tajusin että olemme muutakin kuin pelkkiä fyysisiä olentoja. Ja siitä se sitten lähti
Matkan varrella olen tutustunut mm. Reikiin (1 ja 2 kurssit), vaikka en sitä enää käytäkään. Reiki palveli minua aikansa ja sitten siirryin tekemään jotain muuta mikä tuntui sopivan minulle paremmin. Tykkään meditoinnista, rentoutumisesta ja kanavointien kuuntelemisesta. Olen myös hyvin luova ja se näkyy taiteessa mitä teen silloin tällöin. Uuden oppiminen ja kaiken ymmärtäminen on ehkä se jännin puoli näissä asioissa.
Suurin haasteeni elämässä on tällä hetkellä ehkä "henkisen" ja "yhteiskunnallisen" elämän sulauttaminen yksiin. Siksi oikeastaan olenkin täällä, on kiva tutustua ihmisiin joilla on samat kiinnostuksen kohteet
Kiitos!


