Rose kirjoitti:Keittiössä touhutessa pohdin itsenäisyyttä ja suomalaisuutta.
Meillä suomalaisilla on kollektiivinen karma myös.
Näkemykseni mukaan suomalaisilla ei ole valtiona eikä kansakuntana
karmista energiaa tasapainotettavana. Suomalaisilla yksilöinä toki on
suomalaisuuteen liittyvää velkaakin maksettavana - siis toisilla on ja
toisilla ei ole tai sitten kaikilla on omin yksilöllisin muodoin; velkaa tai
saatavia.

Vaan valtiona ja kansakuntana enemmänkin joissain han-
kalissa hommissa on kyse jonkinlaisesta palvelustehtävästä. Pätevät
eläjät on sijoitettu heille soveltuvaan henkiseen duuniin tänne. Sopivasti
tämä palvelustehtävämme liittyy hyvään itsenäiseen johtamiseen ja
omanlaisen maailman luomiseen eli todelliseen Väinämöisenergiaan. Jos
halutaan olioida energiat niin Väinämöinen on se suomalaisten hahmo
täällä Maailmankaikkeudessa. Mutta itse koen enemmän nämä energiat
muuna kuin olioina, vaikka ne tottakai rakentuvat samoista elementeistä
kuin me olennotkin. Valitettavasti suurimmalta osalta suomalaisia tämä
Väinämöisen henki on kuitenkin hakusessa. Luotan kuitenkin siihen, että
se löytyy ja itsekin teen kovasti töitä sen asian eteen kaikin mahdollisin
tavoin.
