Voimala-ohjelma 18.10.

Kirjoita tänne tervehdyksesi Ystäville...

Valvojat: Jan, Hanna, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja Rose » 19 Loka 2011, 08:49

Kylläpä tuli hyvä mieli, kun katsoin Voimala-ohjelman, jossa oli mm. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Ohjelma oli uusinta viime keväästä, mutta en ollut sitä aiemmin nähnyt. Ja olisi mennyt ohi nytkin, jollei reikiystävä olisi vinkannut, kiitos siitä >>33>>

Keskustelussa oli niin järkevä sävy, neljästä keskustelijasta kaksi oli avoimesti henkisentienkulkijoita.

Anuirmelistä on haastattelu myös uusimmassa Minä olen-lehdessä. Aivan jutun alussa käy selväksi, että meditaatio on hänen mielestään turhaa :mrgreen: Minulle se taas on juuri se oikea työkalu. Ensimmäisellä kerralla jätin jutun lukematta, kun olin niin tuohtunut moisesta kommentista. Myöhemmin otin lehden uudelleen luettavaksi ja luin myös Anuirmelistä. Hänen tiensä on vaan erilainen kuin minun. Sekä lehtijutussa että myös ohjelmassa puhuttiin ruumiista irtaantumiskokemuksista. Anuirmeli oli kokenut ne lapsena hyvin pelottavina.

Pystyin samaistumaan Kaija Juurikkalan kokemuksiin enemmän. Molemmilla naisilla on kuitenkin hyvin valoisa kuva henkimaailmasta.

Ja sammalla ohjelmassa myös sivuttiin täällä foorumillakin pohdittua asiaa, skitsofreniaa.

Satuitko katsomaan ohjelman, millaisia ajatuksia se herätti?
Viimeksi muokannut Rose päivämäärä 19 Loka 2011, 08:52, muokattu yhteensä 1 kerran
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja Rose » 19 Loka 2011, 08:52

http://areena.yle.fi/video/1670913

Ohjelma löytyy myös Areenasta big>3luv
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja sara » 19 Loka 2011, 10:21

Rose big>3luv

En taaskaan pääse katsomaan ohjelmaa edes netistä kun meillä muualla Europassa asuvilla ei ole oikeuksia katsella edes noita yle.areenan ohjelmia, huoh...

Mutta tuo mitä sanoit Anuirmelin kommentteja meditaatiosta, herätti ajatuksia koska olen juuri tutustunut eka kertaa 1900-luvulla eläneen intialaisen mystikon Oshon ajatuksiin ja hänen perusteesinsä perustuu meditaatioon ja vain siihen...!!

Tuli nimittäin mieleen että mitä itse asiassa me tarkoitamme meditaatiolla...istumista jalat ristissä tuntikausia suitsukkeen savussa vaipuneena jonnekin vai harjoittamalla "vain" olemista, mielen siirtämistä sivuun ja sen jatkuvan puheen hiljentämistä ja hiljaisuuden ja sen kautta yhteyden maailmankaikkeuteen kokemista...

Ohjelmaa näkemättä tulee mieleen että Anuirmeli saattoi tarkoittaa tuota ensimmäistä, jolloin emme puhu laisinkaan samasta meditaatiosta kuin mistä esim. Osho puhui. Olen Rose kanssasi täysin samaa mieltä että kaikki tiet ovat yhtä hyviä ja yhtä arvokkaita, sen sijaan puhuessa esim. tiedotusvälineissä olisi hyvä olla mahdollisimman varovaisia siinä, että todella tunnemme käyttämiemme käsitteiden merkityksen, muuten käy niin että yksi puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä :lol:

<333 <333 <333
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja kajastus » 19 Loka 2011, 10:58

KIITOS vinkistä ja linkistä. >>33>> Asiallista keskustelua. Oisin voinut kuunnella pidempäänkin. :) (ylen sivut väittää kyllä, että ohjelma olisi katseltavissa ulkomailla)
kajastus
 
Viestit: 27
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 12:20

Re: Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja sara » 19 Loka 2011, 11:49

Kylläpä oli katseltavissa ulkomailla kerrankin ja katsoin sen juuri! big>3luv

Ihanan asiallista keskustelua tärkeästä aiheesta. Ja ed. kommenttini liittyen Anuirmelin puheisiin meditaatiosta ei tullutkaan tässä ohjelmassa esiin, vaan nähtävästi Rosen lukemassa aiemmassa jutussa.

Ohjelmassa kukaan ei harmi kyllä kommentoinut yhtä äärimmäisen tärkeää asiaa: Henkimaailman ja sen yhteyksien tuomaa mahdollisuutta henkisen kehitykseen!!! Puhuttiin paljon "oudoista" kokemuksista ja kylläkin mahdollisuuksista auttaa hädässäolevia, mutta esim. psykiatrille ei tullut lainkaan selväksi mikä merkitys henkimaailmalla todella ihmisille voi olla. Siis että kyse ei ole vain jännittävistä kokemuksista vaan mahdollisuudesta pysyvään onnellisuuteen ja rauhaan itsensä ja maailman(kaikkeuden) kanssa. (Ja ettei sen jälkeen psykiatriaa taidettais enää paljon tarvita...heh heh:D) Tai itse asiassa molemmat naiset mainitsivat kerran sanan "eheys", mutta siitä ei sitten muodostunut keskustelua.

>>33>> >>33>> >>33>>
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja Rose » 19 Loka 2011, 15:26

Lehtijutussakaan ei tullut esille henkisentien kulkeminen niin laajasti kuin me täällä foorumilla sen ymmärrämme. Anuirmeli kuuluu näihin ihmisiin, joita on pontevasti henkimaailmasta käsin ohjattu henkimaailman töihin. Ehkäpä silloin, kun itse omasta tahdosta hakeutuu henkimaailman asioiden pariin, kokemus on erilainen.

Ja Kaija selvittää omaa traumaansa hyväksymällä sen faktan, että on elänyt ennenkin.

Sitäkään ei tiedä, millaiset raamit toimittajat asettavat haasteltaville. Luulenpa, että säännöt sovitaan ennen lähetystä tarkkaan :mrgreen:

Toisaalta, keskustelu oli tarpeeksi tavallinen, että sitä varmaan jaksoi katsoa skeptikot myös. Jos olisi heti alettu puhua siirtymisestä korkeampiin värähtelyihin yms., ohjelman luonne olisi muuttunut täysin.

Hymyilytti toimittajan vertaus, että kuollut isä seisoisi selän takana big>3luv Ensimmäisenä vuotena kuoleman jälkeen isä piipahti aika usein, vaikkapa katsomassa jääkiekko-ottelua. Ja vieläkin välillä kommentoi minulle äitiin liittyviä juttuja. Mutta toimittajan raja tutustua henkimaailmaan meni justiinsa siinä, tällä kertaa big>3luv
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Voimala-ohjelma 18.10.

ViestiKirjoittaja EaQamra » 19 Loka 2011, 16:09

Sattumalta (?) käänsin kanavalle ja näin ohjelman. KKK! >>33>> Voimala on siitä hyvä ohjelma, että keskustelu pysyy jotenkin rauhallisempana kuin monissa muissa keskusteluohjelmissa, ja asiallisena. Ei mene huutamiseksi tai riitelyksi. Toimittajanaiset kyseli asiat neutraalisti ihmetellen, ei liian provosoiden tai vähätellen. Ja usein heillä on Voimalassa käsittelyssä hieman 'hörhömpiäkin' aiheita. big>3luv

Todella hyvää keskustelua oli siitä, että näistä asioista ja omista kokemuksista pitäisi saada puhua ilman hullun leimaa. :D >>33>> Niin moni, kuten itsekin olen, on kaappihörhö, kun ympäröivä yhteisö ei ehkä aivan sulattaisi.. tai no ehkäpä, sopivissa annoksissa. :D

Ja psykiatrian erikoislääkäri oli sellainen diplomaattinen eikä tyrmännyt, vaikka käsitteitä ja hienoja sanoja käytteli niin, että ei katsoja oikeastaan edes voinut ymmärtää mitä hän tarkoitti..? En ainakaan itse perässä pysynyt! :lol: Juuri ne käsitteet, sanat, kun ei tiedä mitä tarkoitetaan, esim. 'henkinen kehitys', 'meditaatio', 'henki'. Kukin voi käsittää ne niin eri tavalla. Toiselle henki on sielu, toiselle kummitus tai olento, jollekin kaikki ne tarkoittavat aivan samaa asiaa! Mutta tottahan se on että erikoislääkäri ei ammattinsa puolesta voinut kommentoida kuin ammattinsa käsitteillä ja sanoilla. Mutta rennolta hepulta vaikutti hänkin! ;)

Mielestäni keskustelussa oli hyvä linjaus myös se, että jos nämä henkimaailman hommat alkaa häiritä elämää olennaisesti ja tuntua pahalta, on sitten tehtävä jotain auttaakseen itseään... tai miten se ohjelmassa oikein muotoiltiinkaan. Maalaisjärkeä Anuirmeli taisi peräänkuuluttaa. ;) Ja totesi että on myös lähettänyt asiakkaitaan ammatiauttajien pakeille. Tarkoittikohan sitten lääkäreitä vai mitä? Auttajan etiikkaa naiset korostivat vaikka keskustelu ei tainnut sitä enempää käsitellä. Kaija rohkaisi kuuntelemaan oman sydämen ääntä sen sijaan että kyselisi alvariinsa näkijöiltä neuvoja.

Mielenkiintoinen ohjelma kaiken kaikkiaan! big>3luv Pitäisi joskus lukea heidän kirjansa, Anuirmelin elämäntarina ja Kaija Juurikkalan kirja. Kaijalla on muuten omilla sivuillaan pienimuotoinen blogi.

Laitetaanpa ohjelman tiedot tähän vielä talteen muistiksi, Areenalta katoavat kun ohjelma otetaan pois:

Voimala
Seikkailu henkimaailmassa. Mielen rajoista ja oudoista kokemuksista keskustelevat ohjaaja Kaija Juurikkala, suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavi, toimittaja Heikki Saure ja psykiatrian erikoislääkäri Heikki Nikkilä.
YLE TV1
Tiistai 18.10. klo 21.50
Kesto 00:48:10
Esitysaikaa 30 päivää jäljellä
Avatar
EaQamra
Moderaattori
 
Viestit: 167
Liittynyt: 06 Kesä 2010, 20:31


Paluu Yleistä asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron