Äitini kuoleman jälkeen isällä oli paljon surua, hän meni seurakunnan surutyöryhmään ja sai apua, hän tapasi muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä. Surutyö on sitä, että suru tekee ihmisessä työtä. Itse sain apua henkisen kehityksen lehdistä ja kirjoista. Ostin kirjan, jossa suomalaiset kertoivat kuolemankokemuksistaan, eräs hienoin kertomus oli äkäisestä vanhasta miehestä, joka yhtäkkiä sai kauniin hymyn naamalleen , nosti kädet ylös vuoteellaan ja lähti pois häntä vastaan tulleiden mukaan.
Emme koskaan ole yksin,ympärillämme on paljon väkeä sieltä näkymättöman verhon takaa. Viileä tuulahdus sisällä kertoo läheisen olevan vierellä. Itse olen aistinut kielon tuoksun keskellä talvea, kielo oli äitini lempikukka.
