Anteeksiannosta

[Chevy]

Henkilökohtaisesti ottaminen on luullakseni tyypillisintä niille ihmisille,
joilta puuttuu lapsuudestaan onnistumisen elämykset.

En tarkoita, että taas pitäisi ruveta syyttelemään vanhempia siitä ja tästä,
mutta olen lähipiirissäni havainnut, että mitä enemmän lapset ovat saaneet tehdä
asioita [aluksi ohjatusti ja sopivassa iässä tietenkin] ja huomanneet, että
epäonnistuminen on sallittua eikä se aiheuta katastrofia kenenkään silmissä,
sitä helpompi heidän on aikuisena tehdä omat virheensä ja silti suhtautua
armahtavasti itseensä ja sitä kautta muihinkin. Mokaaminen on käsittääkseni
varsin harvoin turvallista. Vaikkei olisi kyseessä jumbojetin mäkeen ajaminen.

Ihmiset, joilta puuttuu lempeä oikeaan ohjaus lapsena, ottavat helposti
nokkiinsa, koska kokevat olevansa itse vastuussa omasta kasvatuksestaan,
joten kaikki, mikä siinä on ehkä mennyt pipariksi, on oma häpeä.

Jokainen ihminen todella näkee asiat omasta näkökulmastaan, yes.
Onkin todella vaikea läksy huomata se, ja lisäksi säilyttää tyyneytensä
silloin, kun näkökulmat ovat törmäyskurssilla...joka aiheuttuu osittain
siitä, että kumpikin tulkitsee toisen naamaa tai sanoja niin tai näin itse
taustalla olevaa näkökulmaa tuntematta.

Arvelen, että me kaikki olemme joutuneet tavalla tai toisella tekemisiin
niiden lasten kanssa, jotka raivoavat, sulkeutuvat kokonaan tai muuten
oirehtivat, kun perheen aikuisten kesken on ongelmia. Toivon, että
mahdollisimman moni aikuisista silloin oman murheensa ja epätoivonsa
keskellä muistaa sen, että lapsen ajatusmaailman mukaan lapsi on vastuussa
siitä, että veli kuoli, siitä, että isä löi äitiä, siitä, että vanhemmat erosivat...jne.
Lapsen mieleen kuuluu eräänlainen kaikkivoipaisuus. Silloin hetken
pahasta ajatuksesta seuraa käytännön toiminta ja tapahtuma. Siksi tällaiset
kuvitelmat syntyvät ja ellei aikuinen niitä vapauta ja selitä tyhjäksi, ne
saattavat jäädä elämään vuosikausiksi, ehkä jopa loppuiäksi muuntuneena
johonkin sielun syövereihin. Ehkäpä aikuiseen elämäänkin sitten
sisältyy jonkin tällaisen selittämättömän tapahtuman varjo....?
Jonka kautta tullaan sokeiksi eri näkökulmille....???
Eikä pystytä armahtamaan edes omaa, tuskaista sielua saati toista....?? ko?

Tämankaltaisten tapahtumaketjujen kanssa tutuksi tulleena,
keittiöpsykologi

[Arwen]

Olen Chevy kanssasi samaa mieltä.Hyvää keittiöpsykologiaa .
Itseäni olen miettinyt myös usein, omaa lapsuuttani.Olin kiltti lapsi.No toki kiukuttelin kotona äidille ja siskolle, mutta muille olin tosi kiltti aina.
En muista saaneeni paljoa kehuja ja kannustusta lapsena tai vaikka apua läksyissä tai kokeisiin lukemisessa.En halua syyttää äitiäni, osin ymmärrän hänen elämäntilannettaan ja ongelmiaan silloin.Olin keskiverto koulussa, mutta mielestäni olisin voinut pärjätä silloin paremmin kannustuksella ja aikuisen avulla.Ja kun olin niin ujo ja hiljainen, niin taisin olla vaan helppo lapsi eikä sitä pidetty ongelmana.Nuorena olin aika vapaa menemään kuten halusin, onneksi olin sentään järkeä päässä sen verran, etten ihan kauheen hölmöjä tehnyt, suht ujo olin vielä silloinkin.
Itse nyt omien lapsien kohdalla olen pyrkinyt toimimaan osin toisin.Ylpeä olen esikoisen koulumenestyksestä ja sosiaalisuudesta.Kuopus on vähän ujompi vielä ainakin.Pyrin kehumaan ja kannustamaan heitä, mutta pidän myös tiukempaa kuria.Itsellänikin varmasti on parannettavaa, mutta ainakin tiedostan sen ja toivottavasti osaan niissä asioissa myös parantaa.Erottuani lasten isästä, lapsissa ei kauheasti reaktioita esiintyny ainakaan tunnistettavasti.En tiedä osasinko käsitellä asiaa lapsien kanssa oikein sitten.

Ja olen huomannut jo vuosia, kuinka ympärilleni tulee helposti muuri joissain tilanteissa jonka läpi ei kaikki ihmiset pääse, joskus ei kukaan.Ja he eivät näytä tietävän kuinka suhtautua tai en tiedä saavatko he vääriä käsityksiä sitten.Ja minä itsekään en aina tiedä miten toimia.Osin se muuri suojaa minua jo valmiiksi että minun ei itse tarvi alkaa tekemään tai sanomaan mitään suojautuakseni.Ja kun en ole mielestäni edes pelottava ihminen, vaikka joskus tuntuu että pelotan joitain ihmisiä.No tuo kuulosti hölmöltä, en osaa sitä kuvata paremminkaan.Ehkä se on se muuri kuitenkin joka saa jotkut perääntymään ja pysymään poissakin läheltäni.Kuitenkin ystäväni luonnehtivat minua ihan toisenlaiseksi.Heille tosin uskallan näyttää todellista itseäni.

[Chevy]

Heh, missäs sitä sitten kiukuttelee, ellei kotona.
Kun ei tarvi olla vieraskorea...
Helpot lapset ovat usein laiminlyötyjä, ei pahalla,
mutta niin vain käy, jos perheessä on muita lapsia,
joihin vanhempien silmälläpito ja energia kuluu....
Olen nähnyt tapauksia, joissa ns helppo lapsi jossain
vaiheessa ottaa vastuun koko perheestä ja joutuu
jopa kannattelemaan vanhempiaan, jos nämä eivät
jostain syystä pysty venymään silloisen elämäntilanteen
kaikkiin haasteisiin.


Ajattelen, että tärkeintä erilaisissa erotilanteissa on
selittää lapsille, että vaikka vanhemmat eivät enää syystä tai
toisesta halua asua yhdessä tai eivät rakasta enää toisiaan,
miten asia nyt lapselle kuvataankaan, niin heille kummallekin
lapsi/lapset ovat edelleen rakkaita.

Sinä, Arwen, näytät selviytyneen hyvin järjestelyissä ja
selityksissä...

Muureissakin on puolensa.
Pääasiahan on minusta se, että portit ovat avoimia edes
jollekulle.
Milloin muuri kaadetaan kokonaan...siinäpä kysymys....
useimmiten siihen tarvitaan apua. Luulen, että
varsin harvoin ihminen pystyy siihen yksinään.

[Aricia]

Hyviä ajatuksia ketjussa. Joskus anteeksianto tulee itsekseen. Tai no, saattaa edeltää vuosien prosessoiminen - asioiden läpikäyminen, sitten yhtäkkiä huomaa, että puhdasta virtaa läpi, ei tunne enää vihaa, kaunaa.

Minulla kävi näin. Irti päästäminen tuntui ehkä alitajuisesti pelottavalta ja tila olikin uusi, muistutti jollain tapaa kuolemisen tunteita. Kuolemisen tunne tuntuu toisaalta hyvältä, toisaalta oudolle, ei pelottavalle mutta vieraalle tilalle. Elän sitä osittain parhaillaan ja on kuin leijuisin välillä tyhjässä tilassa. Elämässäni on yhtäkkiä valtavasti hiljaisuutta ja rauhaa enkä tiedä vielä, mitä kaikkea se tuo tullessaan.

[Hanna]

Hieno ketju, kiitos tästä.
Anteeksiantoon liittyvä Eino Leinon runosta säe Hymyilevä Apollo;

"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista. "