Sattumalta (?) käänsin kanavalle ja näin ohjelman. KKK!

Voimala on siitä hyvä ohjelma, että keskustelu pysyy jotenkin rauhallisempana kuin monissa muissa keskusteluohjelmissa, ja asiallisena. Ei mene huutamiseksi tai riitelyksi. Toimittajanaiset kyseli asiat neutraalisti ihmetellen, ei liian provosoiden tai vähätellen. Ja usein heillä on Voimalassa käsittelyssä hieman 'hörhömpiäkin' aiheita.
Todella hyvää keskustelua oli siitä, että näistä asioista ja omista kokemuksista pitäisi saada puhua ilman hullun leimaa.

Niin moni, kuten itsekin olen, on kaappihörhö, kun ympäröivä yhteisö ei ehkä aivan sulattaisi.. tai no ehkäpä, sopivissa annoksissa.
Ja psykiatrian erikoislääkäri oli sellainen diplomaattinen eikä tyrmännyt, vaikka käsitteitä ja hienoja sanoja käytteli niin, että ei katsoja oikeastaan edes voinut ymmärtää mitä hän tarkoitti..? En ainakaan itse perässä pysynyt!

Juuri ne käsitteet, sanat, kun ei tiedä mitä tarkoitetaan, esim. 'henkinen kehitys', 'meditaatio', 'henki'. Kukin voi käsittää ne niin eri tavalla. Toiselle henki on sielu, toiselle kummitus tai olento, jollekin kaikki ne tarkoittavat aivan samaa asiaa! Mutta tottahan se on että erikoislääkäri ei ammattinsa puolesta voinut kommentoida kuin ammattinsa käsitteillä ja sanoilla. Mutta rennolta hepulta vaikutti hänkin!
Mielestäni keskustelussa oli hyvä linjaus myös se, että jos nämä henkimaailman hommat alkaa häiritä elämää olennaisesti ja tuntua pahalta, on sitten tehtävä jotain auttaakseen itseään... tai miten se ohjelmassa oikein muotoiltiinkaan. Maalaisjärkeä Anuirmeli taisi peräänkuuluttaa.

Ja totesi että on myös lähettänyt asiakkaitaan ammatiauttajien pakeille. Tarkoittikohan sitten lääkäreitä vai mitä? Auttajan etiikkaa naiset korostivat vaikka keskustelu ei tainnut sitä enempää käsitellä. Kaija rohkaisi kuuntelemaan oman sydämen ääntä sen sijaan että kyselisi alvariinsa näkijöiltä neuvoja.
Mielenkiintoinen ohjelma kaiken kaikkiaan!

Pitäisi joskus lukea heidän kirjansa, Anuirmelin elämäntarina ja Kaija Juurikkalan kirja. Kaijalla on muuten omilla sivuillaan pienimuotoinen blogi.
Laitetaanpa ohjelman tiedot tähän vielä talteen muistiksi, Areenalta katoavat kun ohjelma otetaan pois:
Voimala
Seikkailu henkimaailmassa. Mielen rajoista ja oudoista kokemuksista keskustelevat ohjaaja Kaija Juurikkala, suomentaja Anuirmeli Sallamo-Lavi, toimittaja Heikki Saure ja psykiatrian erikoislääkäri Heikki Nikkilä.
YLE TV1
Tiistai 18.10. klo 21.50
Kesto 00:48:10
Esitysaikaa 30 päivää jäljellä