Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

Täällä voit tarjota foorumilaisille ilmaisia enkeli- tai tarotkorttien nostoja, riimujen nostoja, selvänäköpalvelua tms.

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja Vesieläin » 14 Syys 2011, 21:56

Hei >>33>>
Olen Riikka.
Tein tänään raskaustestin joka näytti odotettavasti negatiivista. Odotin nega tulosta koska minulla on munarakkulaoireyhtymä, ainakin lääkärin mukaan, mutta toisen lääkärin mukaan munasarjat olivat kunnossa.

Olen hieman juonut, mutta haluaisin juoda enemmän unohtaakseni. Täällä vuosia sitten tuskailin etten koskaan löytäisi rakkautta, olin äärimmäisen masentunut ja itsetuhoinen. Sain paljon ihania kannustavia viestejä, ja yhden joukossa oli niin sanottu ennustus, jossa "tuntematon" kertoi minun löytävän rakkauden. Eläisimme omassa talossa ja olisimme onnellisia.
Siitä asti minua jäi häiritsemään se ettei lapsista mainittu sanallakaan.
Tapasin tosiaankin ihmeellisen miehen, uskon hänen olevan sielunkumppanini ellei se toinen puoliskoni. Ajattelemme samaan aikaan samoja asioita, hassua on myös se kun teemme yhtäaikaa jonkin jutun kuten sälekaihtimen avaamisen. Hänen on pakko olla elämäni rakkaus! >>33>>

Mutta nyt asiaan...: Olenko hedelmällinen? Saammeko lapsia? Haluan... haluan todella tietää olenko niin sanottu kokonainen nainen. :(

Moni asia kun yhteen plussaa näitä, kertovat etten ehkä koskaan saisi lapsia. Eräs tällaisen mielleyhtymän aikaan sai kun kertoi minun edellisessä elämässäni olleen islamilainen tyttö joka ei saanut lasta aviomiehensä kanssa, tästä syystä mies käski suvustaan miehen tappamaan minut.

Elämä on ihmeellinen asia... olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta, jopa vaikeimmista ajoistani, sekä hyvistä. >>33>> Haluan vain tietää... olenko aavistanut kaiken oikein?

Iso iso iso KIITOS jokaiselle! <333
Vesieläin
 
Viestit: 12
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 19:43

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja sara » 15 Syys 2011, 11:52

Ystävä hu<g !

Olemme sitä mitä ajatuksemme ovat, niin kauan kun ajattelet että olet lapseton nainen, tulet aina olemaan lapseton nainen. Universumi vastaa täsmälleen samaa mitä me sinne viestitämme. Kaikki nämä best sellerit kuten "Salaisuus" eivät muusta puhukaan.

Uskon tuohon sataprosenttisesti koska olen itse tuon ajatuksen voiman kokenut: Ajattelin aina että jos minulle tulee johonkin syöpä niin se kohtuun, ei ehdottomasti esim. rintaan. No vuosi sitten kohdustani löytyi suurikokoinen myooma, ei onneksi sentään pahanlaatuinen.

Muutama vuosi sitten halusimme mieheni kanssa kovasti ostaa oman kodin, pienen talon maalta. Etsimme yli vuoden vain todetaksemme että hinnat olivat alueellamme (asun Espanjassa) karanneet käsistä eikä meillä ollut taloudellisesti toivoakaan löytää mitään meidän rahkeillemme sopivaa mökkiä. En kuitenkaan luovuttanut, vaan koko ajan odotin ihmettä, kunnes se tapahtui!!! Edullinen pieni talo maalla joka oli asumiskelpoinen ja kunnostettavissa pikku hiljaa...

Mutta hurjinta tässä on että me voimme ajatuksilla myös muuttaa jo tapahtuneita asioita. Tuo kohdussani oleva myooma on vuodessa kutistunut lähes olemattomiin ilman leikkausta (johon gynekologi lähes pakotti minut) vaihtoehtohoidoilla ja omien ajattelutapojen muutoksella (opettelemalla itseni rakastamista, mm.). Tiedän myös naisen jolla oli suuri myooma kohdussa ja hän halusi tosi kovasti lasta, tuli raskaaksi ja myooma kutistui pois raskauden edetessä ja synnytys oli täysin normaali! Joten kaikki riippuu itsestäsi.

Itselläni oli muutama vuosi sitten vauvakuumetta kun oli viimeiset hetket päättää lapsen hankkimisesta (olen siis lapseton koska en ole tullut raskaaksi, mutta emme ole niin kovasti lasta halunneet että olisimme menneet esim. tutkimuksiin miksi en ole raskaaksi tullut), mutta sitten kuume meni ohi ja nyt 44-vuotiaana olen sitä mieltä että olen onnellinen lapsettomanakin. Uskon että kaikella on tarkoituksensa ja siksi on varmaan hyvä miettiä motiivejaan esim. päätöksessä lapsen hankkimiseksi. Itse koen nyt että siskon lapset (joihin minulla on todella läheiset välit) ja koiramme riittävät minun lapsikseni!!!

>>33>> >>33>> >>33>>
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja Rose » 15 Syys 2011, 19:58

Hei >>33>>

Sinun kannattaisi kokeilla akupunktiota oikealla akupunkturistilla. Suomessa pääsee tekemään akupunktiohoitoja hyvin lyhyillä kursseilla, mutta akupunkturistit opiskelevat useita vuosia ja hoitavat ihmistä kokonaisvaltaisemmin. Tai voisit käydä homeopaatilla.

Joskus lapsien tuleminen on pienestä kiinni tai sitten joittenkin osalta on niin, ettei lapsia tule ollenkaan. Itse koen, että 2 lasta kuului sielunsuunnitelmaani.

Uskon, että täydesti ja onnellisena voi elää joko lasten kanssa tai ilman. Elämä on juuri nyt, tällä hetkellä.

Kaikkea hyvää sinulle >>33>>
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja penkula » 15 Syys 2011, 22:21

Heips!

Komppaan Saraa ja Rosea. Mutta muutama rivinen silti.

Jos harrastat meditointia, voisit yrittää yhteyttä Korkeampaan Minääsi ja sitä kautta saada "sisäpiirin" tietoa asiasta. Jos koet, että edellisten elämien jutut vaikuttavat lapsettomuuteesi, voit tietoisesti työstämällä puhdistaa niitä ja vapautua niistä. Minä en voi sanoa, mikä sinulle olisi paras tapa, mutta luettelen muutaman mieleen tulevan jutun ja voit kokeilla niitä. Tai olla kokeilematta. :mrgreen:

-meditointi, tällä tarkoitan ensisijaisesti hiljentymistä, kun ajatukset päässä hiljenevät, on tilaa syvemmän tiedon tulla. Tähän voi liittää yhteyden ottamisen omaan enkeliin, henkioppaaseen, Jeesukseen, Jumalaan, Korkeimpaan Minään... Miksikä sitä kukin sitten haluaa nimittää. (Minulla esimerkiksi on Anu Wyskielin Enkelimeditaatio -cd, jonka olen kokenut hyvin ihanana.)

-inspiraatiokirjoitus, tämä taas tarkoittaa sitä, että kirjoitat kysymyksesi paperille/vihkoon, hiljennät ajatuksesi ja kirjoitat vastauksen, mikä mieleesi juolahtaa, täysin välittämättä siitä, vaikuttaako se järkevältä vai ei, se luetaan sitten vasta kokonaisena ja ainakin itselläni kyllä vastaukset ovat hyvin loogisia ja järkeviä. Neale Donald Walsch kirjoittaa kirjansa tällä menettelyllä, esim. Keskusteluja Jumalan kanssa. Sonja Choquettelta lainasin nimityksen Inspiraatiokirjoitus. :)

-voit kokeilla kortin nostoa itsellesi (no, kun tälle osastolle laitoit kyselyn, haluat kaiketi, että joku muu nostaa sinulle... :mrgreen: ) haluamastasi pakasta. Esim. täällä ovat Jean Tinderin Luoja -kortit,täällä monia eri pakkoja,täällä taas Tainamaaritin Enkelikortit.

Lähinnä haluan kai sanoa, että kuulostele omaa sisintäsi, mitä se asiasta sinulle kertoo, "yhteyden" itseesi saat parhaiten sillä tavalla kuin se itsestäsi parhaimmalta tuntuu, mutta monesti jokin luova tekeminen saattaa auttaa, maalaaminen, muovailu, kirjoittaminen jne.
Ja loppukädessä, kuten Sara sanoi, me itse luomme oman todellisuutemme... Joskus siihen luomiseen (että pääsee niiden esteiden yli, joita ajatuksissa on asioiden onnistumiselle) voi tarvita vähän apua.

Äitini homeopaattina on hoitanut muutamia lapsettomia pareja/äitejä ja tulokset ovat olleet hyviä. Vyöhyketerapia voi auttaa. Aroma- tai Rosenterapiakin voi auttaa. Energia- tai enkelihoitaja voi auttaa. Mikä tahansa, mikä auttaa sinua ymmärtämään, miksi munarakkulasi ovat sairastuneet, todennäköisesti auttaa, koska sairastumisen syyn tietäessäsi, voit hoitaa sitä kohtaa itsessäsi henkisesti. Mutta huono puoli asiassa on se, että kukaan toinen ei voi sanoa, mikä on sinulle paras tapa. Vain sinun oma vaistosi voi sen tehdä. Toisaalta, ehkä asiassa on myös parasta, että kukaan toinen ei voi sanoa, mikä on sinulle paras tapa. :)

Minulla itselläni on kaksi lasta ja olen aina tiennyt, että lapsia tulen saamaan, vaikka välillä olikin vaihe, etten lapsia halunnut. Mutta elämä heidän kanssaan on opettanut, että lapsia ei voi omistaa, he ovat kasvamassa vierelläni, mutta ovat omia yksilöitään, on paljon asioita, joita ei voi edes vanhempana määrätä. Uskoisin, että olisin onnellinen ja eläisin täyttä elämää myös lapsettomana, jos niin olisi asiassa käynyt. Ne ihmiset ja asiat, joista meidän on tarkoitus sielun tasolla oppia tässä elämässä, tulevat vastaan joka tapauksessa, muodossa tai toisessa. >33>>
- - -Elämä on ihanaa!- - -
Avatar
penkula
 
Viestit: 325
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 11:39
Paikkakunta: Tampere

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja penkula » 15 Syys 2011, 22:27

Äh, taisin lukea huonosti aloitusviestin... :? olet siis aavistellut, ettet lapsia tulisi saamaan.

Mutta edelleen komppaan tässä Saraa, itse luomme todellisuutemme. Mutta on hyvä tietää, mistä tunnepohjainen olettamus johtuu, jotta voi suunnata asiaan uudenlaisia tunteita, ikäänkuin "hävittää" vanhat asiat alta pois.
Sonia Choquette (selvänäkijä) kertoo kirjassaan, kuinka eräs hänen asiakkaansa oli miehineen yrittänyt kolmatta lasta, mutta onnistumatta. Hänestä eikä miehestä löytäneet lääkärit vikaa. Sieluntasolla tämä nainen oli huolissaan maapallon liikakansoituksesta ja tehnyt lupauksen, jo siis ennen omaa syntymäänsä, auttaa jotakuta jo syntynyttä lasta. Hän ei tietoisesti muistanut tätä itse, mutta ajatus kävi järkeen, kun Sonja sen kertoi. Nainen päätyi miehensä kanssa adoptoimaan muistaakseni kaksikin lasta.

Hänelle siis oli luonteva vaihtoehto adoptio, en väitä, että se olisi sitä sinulle, mutta kuten jo aiemmin sanoin, tieto auttaa päätöksissä. Voimia ja Valoa teille! >33>> >33>> >33>> >33>>
- - -Elämä on ihanaa!- - -
Avatar
penkula
 
Viestit: 325
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 11:39
Paikkakunta: Tampere

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja leppäkerttu » 16 Syys 2011, 15:44

Hei,

jokaisella on oma sielunsuunnitelma, ja kuten jo yllä ehdotettiinkin niin siihen kannattaa yrittää tutustua. Omasta elämästäni sen verran, että itse en koskaan tietoisesti halunnut lapsia, koska oma lapsuuteni oli niin huono ja täynnä kaltoinkohtelua ja laiminlyöntiä. Ajattelin että en koskaan halua samanlaiseen perhetilanteeseen ja lapset eivät ole minun juttuni. No, sielunsuunnitelma kuitenkin sieltä puskee joskus läpi, halusi tai ei, ja sattumoisin tulin sitten raskaaksi. En nyt sentään niin "sattumoisin" että pyhästä hengestä se olisi tapahtunut, tottakai tiedän miten lapsia tulee, mutta sanotaanko nyt näin että ei tosiaan yritetty eikä ollut suunnitelmissa. :D

Lapsen saatuani vasta ymmärsin että oman lapsen merkitys oli minulle itselleni se, että vaikka oma lapsuuteni oli rakkaudeton ja surkea, pystyn nyt tarjoamaan omalle lapselleni aivan päinvastaisen rakkaudentäyteisen alun hänen elämälleen. Lisäksi jouduin käymään läpi omat hylkäämisen kokemukset ja oppiläksyni, eli vanhempanihan ovat minut käytännössä kokonaan hylänneet eivätkä ole sitä myötä ainokaisiin lastenlapsiinsakaan tutustuneet koskaan koska eivät ole halunneet. Lapsia minulla on siis useampi kappale ja vielä ehkä yksi haaveissa. On ollut vaikea luopua siitäkin että lapsillani ei ole isovanhempia eikä minulla omaa äitiä tukena äitiyden polulla. Tämä yksin pärjääminen ja omille vanhemmille anteeksi antaminen on myös osa oppiläksyäni.

Se mikä särähti korvaani oli se että sanoit viestissäsi jotenkin "haluavasi tulla kokonaiseksi naiseksi". Haluan tässä heti oikaista pari asiaa (ethän ota tätä mitenkään loukkauksena tai arvosteluna): >>33>>

- lapset eivät tee naista "kokonaiseksi" ja itse en ole mitenkään valaistunut tai saanut suurta viisautta lasten myötä, vaan olen samanlainen kuin ennenkin olemukseltani äitiyden vastuuta lukuunottamatta. Itse en voi kestää fraaseja "vasta sitten kun sain lapsen ymmärsin elämän tarkoituksen" tai "et voi tietää tästä asiasta X mitään kun et ole äiti".
- kaikkien naisten elämäntehtävä ei ole tehdä lapsia, vaan merkityksellisen elämän fokus voi olla jossain muualla ja usein sielunsuunnitelmassa näin onkin määrätty
- tulee erottaa oikea halu äidiksi siitä "yhteiskunnan pakkosanelemasta halusta" joka siis on se murskaava ympäristön paine perheenperustamista kohtaan. Tiedän mistä puhun, sillä olinhan vapaaehtoislapseton yli kolmekymppiseksi, ja sain todella paljon p***aa niskaan ja haukkuja ja sättimisiä siitä miten lapsettomat ovat kylmiä ja itsekkäitä jne...

Jos kuitenkin sinun sielunsuunnitelmaasi kuuluvat lapset ja olet siitä varma, niin suosittelen vielä ponnistelemaan asian eteen. Haluaisin myös muistuttaa että adoptiolapset ovat aivan yhtä tärkeitä/rakkaita kuin biologisetkin, sillä loppupeleissä "lapsesi ei ole koskaan sinun" <333
Tällä siis tarkoitan että lapsi on oma itsenäinen sielu, joka syntyy maailmaan ja sinä vain autat häntä elämän alkumetrit eteenpäin. Itselleni biologinen äitiys ei ole yhtään tärkeämpää kuin muunlainenkaan, ja siksi itse haluaisin vielä sen yhden lapsen olevan ns. sijaislapsi/huostaanottosijoituslapsi jolle antaisin mielelläni paikan perheestäni - ihan samalla tavalla rakastaen kuin niitä "biolapsiakin".

Lapsettomuus helposti muodostuu stressiksi ja pakkomielteeksi, tosin tiedänpä kyllä hyvin senkin että jos joku neuvoo että "älä stressaa, ota iisisti", niin se kyllä ärsyttää ja saa stressaamaan vieläkin kovemmin.

Omaa lasta odotellessasi - oli se sitten biologinen, adoptoitu, sijoitettu, tukiperhelapsi, kummilapsi tai mikä muu tahansa, jossa sinulla on merkityksellinen kasvatussuhde lapseen - kehotan sinua ylläolevien neuvojen mukaan myös meditoimaan, rentoutumaan ja miksei myös vaikka tutustumaan reikiinkin. Muistathan, että sinun elämäsi vaikeudet ja vastoinkäymiset - eli ne oppiläksyt - ovat sitä varten että sielun tasolla opit jotain, kasvat ja kehityt jossain, ja tulet korkeampivärähtelyiseksi sieluksi, joten mikään vastoinkäyminen elämässä ei ole turhaa vaikka joskus siltä tuntuukin. hu<g

Voimia sinulle, ja ajattelethan itsestäsi kunnioittavasti ja rakkaudentäyteisesti! <333
leppäkerttu
 
Viestit: 30
Liittynyt: 21 Elo 2011, 10:17

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja Chevy » 17 Syys 2011, 09:51

Voimahaleja!
>33>>
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1639
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja Vesieläin » 17 Syys 2011, 20:38

Ensinnäkin lämpimästi kiitoksia teille jokaiselle! <333 Lukiessani viestejänne, minut täytti lämmin ja turvallinen olo. big>3luv
Teitä oli monia jakamassa ajatuksiaan ja paljon tietoa otin vastaan. Vastatessani tälle sivulle ikävä kyllä ei tule näkyviin kommenttejanne joten muistan huonosti mitä kaikkea puhuitte, mutta kommentoin ensin osaan asiaan!

Adoptio - Rakastaisin adoptiolasta aivan kuten omaani. Muistaakseni ensimmäinen teistä kertoi tarinaa naisesta joka piti maailmaa ylikansoitettuna ja ettei haluaisi maailmaan synnytettävän enempää lapsia, tämä vaikutti hänen hedelmällisyyteen. Ajattelin hyvin pitkään etten tähän maailmaan lapsia synnyttäisi, siksi kun meitä on jo liikaa, ja se orvon lapsen tuska sai minut harkitsemaan vakavasti vanhemmuutta tällaiselle ihanuudelle.

Leppäkertulla särähti korvaan se kun määrittelen naiseuteni hedelmällisyyden kautta. Olen ikäni pitänyt itseäni rumana, paheksuttavana, epänaisellisena, väheksyn itseäni monissa määrin. Koin 13-vuotiaasta teini-ikään asti todella kivuliaita kuukautisia, eikö sekin kertonut siitä ettei hyväksy naiseuttaan? :| Koska olen liian ankara itselleni, on tämä hedelmällisyys-asia taas yksi syy syyttää itseäni. Hienoa on kun ymmärrän toimivani näin, muutoin ei muutosta voi tapahtua. Kiitos suoruudestasi ja viestistäsi leppäkerttu >>33>>

Hmm, mitähän muuta mahdoittekaan kertoa.. Meditoinnista juu, olen sitä koettanut harjoittaa vuosia sitten, mutten tuolloin päässyt tilaan helposti ja jos pääsin, oli kokemus sekä hieno että pelottava. Erään kerran menin ihmeelliseen tilaan, makasin 2 h nojatuolissa. Muistan "matkan" olleen järkyttävä, havahduttuani siihen kun jokin todella ruma peto, ellei itse piru (?) syöksyi minua kohti. Kokemus oli niin järkyttävä että unohdin kaiken matkalla tapahtuneen, mutta muistin matkan kestäneen lyhyen aikaa ja kokemani matkalla oli todellisentuntuista. Valvetilaan päästyäni jostain syystä mieleni "blokkasi" tuon järkyttävän viimeisen hetken.
Olen yrittänyt puhua oppaalleni mutten saa sellaisiakaan vastauksia että tajuaisi kyseessä olevan opas joka kuuntelee. Olen tilannut henkioppaasi puhuu-tulkintoja joissa hän puhui muunmuassa edellisestä elämästäni jossa olin muslimityttö joka meni naimisiin vanhemman muslimi miehen kanssa. Yritimme miehen kanssa lasta mutten tullut raskaaksi, siitä syystä mieheni käski suvustaan miehen surmaamaan minut, olin häpeä suvulle.

Lueskelin innoissani viestejänne, sain monia ahaa-elämyksiä! Siis tuhottomasti kiitoksia Jokaiselle! <333 Täytyy kyllä vielä monesti lukea palautteenne jotta sisäistän kaiken hih :D

Siunausta ja Valoa big>3luv
Vesieläin
 
Viestit: 12
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 19:43

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja Vesieläin » 17 Syys 2011, 21:10

Chevylle takaisin lämmin halaus! >33>>

Leppäkerttu sinä ihana olento <3 Luin viestisi heti uudestaan kokonaisuudessaan. Olen harmissani siitä mitä olet kokenut ja mitä omat lapsesi kokevat vanhempiesi virheiden myötä. Ja kuten moni teistä sanoi, meillä on sielunsuunnitelma. Oma lapsuuteni, kaikki mitä elämässäni tapahtuu, on osa läksyäni ja etten ole oikeasti yksin. Saan voimaa uskoessani tähän. Olet myös hauska leppäkerttu! "No, sielunsuunnitelma kuitenkin sieltä puskee joskus läpi, halusi tai ei, ja sattumoisin tulin sitten raskaaksi. En nyt sentään niin "sattumoisin" että pyhästä hengestä se olisi tapahtunut, tottakai tiedän miten lapsia tulee, mutta sanotaanko nyt näin että ei tosiaan yritetty eikä ollut suunnitelmissa. :D " Aivan ihana! Ja yritän työstää tätä itseni kunnioittamista ja rakastamista, kiitos leppäkerttu! <333

Kiitos penkula viestistäsi! <333 Sinä olit tämä joka puhui ylikansoituksesta :) ja annoit ihania ideoita. Avasin heti tuon tarot sivuston, vaikka omaankin omat korttini mutten osaa niitä lukea ja kirjan tulkinta korteista on hyvin ympäripyöreää. :? Sain jo pelkästään viesteistänne voimaa ja uskoa elämään, eli vaikken kaikkea ehdottamaanne toteuttaisikaan sain jo paljon apua tuestanne! Kiitos penkula <333 Ja Roselle yhtä iso kiitos neuvoista! <333 Olen harkinnut kaikkea ehdottamaanne, kylläkin eri syihin kuin tähän lapsettomuuteen.

Ja sara.. kiitos myös sinulle jakaessasi elämääsi! big>3luv Tulee ihan mieletön olo kun luen näitä >>33>> Olen pahoillani kokemastasi.. mutta asiassahan kävi hyvin..! Uskomatonta että pelkkä ajatus muokkaa kehoamme, mieletöntä. Täytyy muistaa tuo aina kun mietin jotain ikävää. Harmi vain että muistaakseni noinkin tärkeän asian tulisi sekin kirjoittaa tussilla käteen joka aamu, ellen sitten miettisi tatuointina.. *pohtii vakavana*

Siis en tiedä havaitsetteko kiitollisuuttani, toivottavasti näette koska olitte aivan ihania ja rakastavia sieluja kun lähditte tukemaan humalaista naista murheissaan. :D Kiitos vielä! big>3luv
Vesieläin
 
Viestit: 12
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 19:43

Re: Olisin äärimmäisen kiitollinen avustasi!

ViestiKirjoittaja EaQamra » 17 Syys 2011, 22:13

Hei Vesieläin! big>3luv
Tuolla ketjussa on linkit ohjelmaan, missä kerrotaan mielen voiman vaikutuksesta kehomme terveyteen: viewtopic.php?f=25&t=1007&p=9688#p9688

Voit katsoa ohjelman vielä 20 päivän ajan Yle Areenasta. <333

Halauksia ja toivottavasti löydät vastaukset kysymyksiisi.. >>33>> >>33>> >>33>>
Avatar
EaQamra
Moderaattori
 
Viestit: 167
Liittynyt: 06 Kesä 2010, 20:31

Seuraava

Paluu Kortit ja muu palvelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron