Pompula kirjoitti:Chevy kirjoittaa niin viisaasti
Yksi toinenkin juttu mikä tuli mieleen, on se, että Reikipolkua (tai muutakin polkua ) kulkiessa, on läheisen helpompi pysyä matkassa jos hänet otetaan mukaan asioihin. Enkä nyt tarkoita sitä että läheisen on välttämättä myös osallistuttava kursseille jne, vaan että hänet otetaan mukaan kertomalla uusista polulla eteen tulleista oivalluksista, kertomalla tunteista mitä asiaan liittyy, kertomalla ihan vaikka mitä ne ovat ne shakrat josta puhut, kertomalla miten kiittäminen vaikuttaa elämää jne jne. Eli otetaan se rakas ja läheinen mukaan siihen tielle mitä etenet. Näin hän pysyy koko ajan kuulolla ja tuntumalla mikä sinua vie eteenpäin, ja miten se sinuun vaikuttaa. Miksi teet jotain ja miksi et tee enää jotain mitä ennen jne. Tällöin tästä uudesta Reikistä tulee hänellekkin tuttu ja turvallinen, eikä mikään pelottava, elämää sotkeva omituisuus. Ja seläheinen huomaa ettei se Reiki varasta sinua mihinkään, vaan haluat yhä jakaa elämääsi ja tunteitasi hänen kanssaan. Se taas voi puolestaan vaikuttaa siihen, että se läheinen osaa suhtautua sinun muuttumiseesti ymmärtäen ja arvoistaen ja iloiten kanssasi, eikä mustasukkaisesti tai vihaisesti (koska pelkää kun ei ymmärrä). Ja että kun itse toivomme läheiseltä ymmärrystä meidän muutokseemme, niin samanaikaisesti meidän pitäisi samalla tavalla antaa heille aikaa ja mahdollisuus ymmärtää, kertomalla ja puhumalla ja rakastamalla.
Näin minäkin ajattelin aluksi, kun aikoinaan parisuhteemme meni aivan palasiksi henkisen maailman lähestyessä minua.
Minä 110% ateistina ihmisenä mikä ei uskonut ollenkaan näihin juttuhin aloin yllätäen puhua näistä asiosta ja kokemuksista mikä
aiheutti sen että puolisoni meni täysin tolaltaan ja passitti minut psykiatrille, missä onneksi kaikki oli kohdallaan, mutta puolisoa se oikein siltikään vakuuttanut. On tuntenut minut melkein koko elämänsä ja oli sitä mieltä että ihminen ei muutu noin ellei jotain ole
pahasti vialla. Monia taisteluja käytiin, monia päiviä mökötettiin puhumatta toisilleen.Kunnes sitten joskus paljon paljon myöhemmin yritimme taas puhua asiasta, mutta tuloksena aina se että mitä enemmän yritin selvittää asiaa sen apaattisemmaksi puolisoni meni ja vetäytyi omiin oloihinsa. Sitten teimme eräänä päivänä päätöksen että kumpikaan ei sekaannu toistensa asioihin
kummallakin omat omat uskomukset ja kumpikin kulkee omia polkujaan.Minä tutkien henkistä maailmaa ja puolisoni ollen sitä mieltä että mitään semmoista ei ole olemassa.
Semmoinen outous liittyy tähänkin että loppuaikoina kun käytiin keskusteluja tuntui aina välillä siltä että antamani selvitykset eivät olisi tulleet puhtaasti omasta mielestä, koska olivat jotenkin niin rakkaudella muotoiltuja että jälkeenpäin jäin miettimään että taisin saada apuja yläkerralta mitä sanoa, koska minun normaaliin sen hetken sanavarastoon eivät kuuluneet kaikki nuo ihanat rakkauden sanat joita viljelin.
Nyt elämämme on ollut taas oikein ihanaa, emme juurikaan sekaannu toistemme polkuihin ja olen toistannut sitä että vaikka kuinka uskon näihin asioihin ja tongin niitä se ei muuta minun rakkauttani puolisooni.
Ja itseasiassa yksi iso asia mikä selvisi yhdessä keskustelussa ja avasi isoja solmuja oli se että en ymmärtänyt alussa että kaikki "kertomani ja etsimäni todisteet henkimaailmasta" puolisoni koki kuin yrittäisin aivopestä häntä uskomaan minun ajatuksia ja kokemuksiin.
Nykyään uskallan jo välillä hieman kertoa asioistakin mitä koen, mutta teen sen hyvin hyvin varovasti ja valikoidusti mitä kerron
ja mikä ihaninta, kun olen löytänyt tämän palstan, on minulla osoittaa että "katso en ollutkaan yksin tunteineeni"
muillakin on kihelmöintä otsalla tms., ehkä olenkin terve loppujen lopuksi
Nykyään ymmärrän että kyseessä on ollut puolisoni suuri huoli ja pelko minun voinnista, mutta alkuaikoina en nähnyt sitä niin
vaan koin sen jonkin sortin hyökkäyksenä mielenterveyttäni kohtaan.
Eli lyhyesti, että vaikka kompaankin Pompulaa, omalla kohdalla se ei toiminut.
Nyt kun asiasta alkaa olla kulunut jo pari vuotta, uskoisin että voisin alkaa varovasti taas kertomaan tunteistani,
mutta toisaalta miksi järkyttää toisen mielikuvia ja sekoittaa hänen polkunsa kulkemista tuputtamalla omia ajatuksia väkisin
hänen mieleensä.Henkinen polku avautuu hänelle sitten kun aika on kypsä ja silloin seison hänen rinnallaan valmiina kertomaan että ei ole mitään pelättävää.
Iloa ja voimia
Poka