ennakkoluulot reikia kohtaan

Itäistä ja länsimaistunutta Usui Reikiä koskevat asiat ja ajatukset kysymyksineen

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja Portobello » 25 Elo 2011, 18:47

En tarkoittanut, että aina hoitajan tunteet ovat haitaksi. Yritin aiemmin korostaa, että erotan tässä ketjussa reikin ja ajatusenergian toisistaan. Voisiko olla niin, että joskus hoidettava avautuu hoitajan "inhimillisemmille" ajatuksille ja energioille? Samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista. Ehkä hoidettava vetää puoleensa sitä energiaa, mikä resonoi itsen kanssa. Tosiasia kuitenkin on, että ajatus menee aina kohteeseensa. Herkkä ihminen tuntee sen miellyttävänä tai epämiellyttävänä. Ihan ajatuksena heitän; jospa ihminen ei tunne saavansa sitä energian värähtelyä, joka on itselle tuttua? Pelokas ihminen ei reagoi saadessaan lisää tuttua ja turvallista pelkoa, mutta saattaa tuntea jopa epämiellyttävänä luottamuksen energian. Enkä tarkoita, että tämä olisi aina ja ainoa syy epämiellyttäviin tunteisiin.

Reiki itsessään on aina puhdasta universaalia Rakkautta. Sillä ei voi tehdä mitään väärää.
Portobello
 

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja poka » 25 Elo 2011, 20:51

Hyvin mielenkiintoinen ketju hu<g

Lainaan tässä pätkän kirjasta Healing by Boris Aranovich.
Mikä ei sinänsä kuulu reiki juttuhin vaan bioenergia hoitoihin,
mutta kysymykseni kuuluukin lähinnä että kuinka moni meistä
oikeasti kanavoi reiki energiaa eikä vahingossa omaa bioenergiaa.

Itse hoitelen itseäni "reikillä" tai ainakin luulen niin, en minä pysty loppujen lopuksi
sanomaan mitä minä kanavoin aitoa reikiä vai omaa bioenergiaani.Pystytkö sinä ? Oletko varma ... >33>>

Kun tuossa bioenergia hoidossa onkin sitten ihan toiset kuviot ja siinä voi vahingoittaa
toista tietämätään, jos kaikki ei ole kunnossa ja vaikka luulisi kaiken olevan kunnossa...




Ulkopuolelta tulevat kielteiset vaikutukset
Toisen ihmisen lähettämä kielteinen energia.

Tiedät jo, että auramme ulkopinnalla on
fyysisen kehomme tilasta kertova tieto. Ih-
misen ollessa terve tai lähes terve hänen
energiakenttänsä on melko tasainen ja sen
voi kuvitteellisesti esittää tasaisena munanmuotoisena ih-
mistä ympäröivänä muodostumana. Mikäli jonkin
sisäelimen toiminnassa tai rakenteessa on häiriö tai se on
kipeytynyt, tämän sisäelimen kohdalla olevan energiakentän
pinnalle syntyy epämuodostuma. Se voi olla erään-
lainen pullistuma, jos kyseisessä kohdassa on liikaa energi-
aa, tai painautuma, jos kysymyksessä on energiavajaus.

Energiakentän epämuodostuma voi syntyä myös muista
syistä, esimerkiksi toisten ihmisten kielteisistä ajatuksista.
Jokapäiväisessä elämässämme joudumme silloin tällöin ris-
tiriitatilanteisiin. Tällaisia negatiivisia tunnetiloja ovat esi-
merkiksi riidat, vihan purkaukset, kateus, loukkaantuminen
yms. Ne vaikuttavat lähellä oleviin ihmisiin, jos ne suunna-
taan heihin energiatasolla. Tiedät jo, että ajatus synnyttää
bioenergiaa. Voimakas ajatus - negatiiviset tunteet ovat hy-
vin voimakkaita - synnyttää voimakasta bioenergiaa. Niinpä
henkilöllä, joka on ollut ristiriitatilanteessa, on epämuodos-
tunut biokenttä. Tämä huonontaa hänen fyysistä vointiaan,
hän tuntee itsensä väsyneeksi, masentuneeksi.

Lepääminen tai nukkuminen korjaa nämä epämuodostumat, ja ihminen
palautuu melko nopeasti. Toisin sanoen näin korjaantuvat
pienehköt biokentän häiriöt; elimistö pystyy itse korjaamaan
ne. Siihen kuluu kahdesta tunnista kahteen vuorokauteen.

Mutta joskus toinen ihminen aiheuttaa erittäin syviä epä-
muodostumia biokentässämme. Näin biokentän pinnalle voi
syntyä niin sanottu reikä, joka aiheuttaa pullistuman bioken-
tän vastakkaiselle puolelle. Kansan keskuudessa
tätä nimitetään "pahaksi silmäksi". Tiede pitää ilmiötä tai-
kauskona, mutta bioenergian kannalta katsottuna näemme
asian toisin. Kyseessä on kielteisen energiavirran vaikutus
ihmisen auraan. Sellaisen voi energialtaan voimakas ihmi-
nen lähettää itseään heikomman ylle. Ihmiseen suunnataan
määrätyn sisältöinen fyysisen ja henkisen tilan ohjelma. Näin
voi tapahtua "vahingossa", "tiedostamatta, mutta sen voi ai-
heuttaa myös määrätietoisesti ja tarkoituksella. Kielteisen
energiavaikutuksen voi saada aikaan monin tavoin, eikä ole
merkitystä, onko toinen ihminen lähellä vai kaukana. Ihmi-
seen voidaan olla yhteydessä esimerkiksi valokuvan tai fan-
tomin välityksellä, puhelimitse jne. Tehokkain on henkilö-
kohtainen kosketus. Henkilöt, jotka ovat energialtaan voimak-
kaita, mutta samalla ilkeitä tai kateellisia, voivat tahtomat-
taan aikaansaada kielteisen energiavaikutuksen toisessa ih-
misessä. Seuraavassa tästä muutama esimerkki.


Perhe, jolla on pieni lapsi, saa vieraita. Äiti on pukenut
lapsensa somasti. Vieraat kehuvat lasta terveeksi, kauniiksi
ja älykkääksi, mutta he ajattelevat aivan toisin. Näin he voi-
vat tiedostamattaan aikaansaada kielteisen energiavaikutuk-
sen lapsessa. Joku vieraista voi muistella esimerkiksi omaa
tytärtään, ja ajattelee: "Kukaan näistä vieraista ei kehunut
noin tytärtäni, vaikka hän on paljon tuota lasta parempi..."
Ja ajatus voi jatkua: "Mitä ihmettä nuo kaikki näkevät tuossa
lapsessa, ihan tavallinen lapsi, sitä paitsi hän on aika ruma-
kin, muistuttaa äitiään." Tuloksena on isku lapsen biokent-
tään, sillä lapsen aura on "vieraan kiltin tädin" energiakent-
tää paljon heikompi.

Seuraavassa vielä toinen esimerkki.
Kaksityöntekijää samalla työpaikalla eivät tule toimeen kes-
kenään. Mikä tahansa asia työpaikalla synnyttää riitaa vain
sen johdosta, että henkilöt eivät siedä toisiaan. Molemmin-
puoliset jyrkkäsanaiset huomautukset ja solvaukset ovat
energiaiskuja. Henkisesti ja energialtaan voimakkaamman
osapuolen lähettämät iskut ja hyökkäykset voivat aikaansaa-
da melkoisia vaurioita vastapuolen energiakentässä ja aihe-
uttaa lopuksi fyysisen sairauden. Tämänkaltaisia esimerkke-
jä on lukuisia. Kaikki erimielisyydet eivät välttämättä aiheu-
ta tällaista, mutta joskus näin voi käydä. On siis vältettävä
ilkeämielisyyden, vihan, kateuden ja itsekkyyden tunteita.
Tahallisesti aiheutettu kielteinen energiavaikutus on har-
vinaisempi - mutta rikollisia on sekä arkielämässä että ener-
giatasolla. He lähettävät ympärillään oleville ihmisille tahal-
lisia kielteisiä viestejä pahaa tarkoittaen. Riippumatta siitä,
onko teko tahallinen vai tahaton, on tulos sama: uhri on aluksi
huonovointinen, väsynyt ja haluton ja hänen mielentilansa
on laskenut. Jos tämä tila kestää kuukauden tai pidempään,
tarkoittaa se, ettei elimistö pysty itse paikkaamaan energia-
kenttäänsä saamiaan vaurioita ja ne saattavat siirtyä fyysi-
selle tasolle aiheuttaen elimellisiä tai toiminnallisia häiriöi-
. tä. Näin voi syntyä krooninen sairaus tai vakava psyykkinen
häiriö. Käytännössä kielteisen energiavaikutuksen poistami-
nen kohentaa hyvin nopeasti ihmisen terveyttä, vaikka hän-
tä olisi ennen sitä vuosikaupalla hoidettu tuloksetta. Seuraa-
vassa on tästä muutama esimerkki.

Nuori nainen oli vuodepotilaana selkävian takia. Viisi sai-
raalavuotta eivät olleet auttaneet häntä. Ensimmäisen tapaa-
misemme aikana huomasin hänessä kielteisen energiavaiku-
tuksen ja poistin sen välittömästi. Jatkossa seurasi energia-
hoito, minkä tuloksena nainen pystyi nousemaan vuoteesta,
ja kävelemään kymmenkunta askelta, sitten kaksikymmen-
tä,' kolmekymmentä ja sata. Käännyin sairaalan ylilääkärin
puoleen ja pyysin kirjaamaan tulokset, mihin sain vastauk-
seksi: "Miten voitte todistaa, että hän kävelee teidän hoiton-
ne tuloksena, eikä meidän?" Ihmettelin: "Mutta viisi vuotta
eivät antaneet tuloksia, miksi juuri nyt, kun minä ryhdyin
hoitamaan häntä ... ?" Mitään järkevää vastausta en saanut.
Toinen tapaus sattui aivan hiljattain. Luokseni tuotiin kah-
deksanvuotias tyttö, jonka mielentila oli viime vuosien aika-
na horjunut, hänestä oli tullut sulkeutunut, hiljainen ja pelo-
kas. Tytössä oli aivan selvästi havaittavissa kielteinen ener-
giavaikutus. Poistin sen ja tytön käytös muuttui silminnäh-
tävästi. Vanhemmat eivät uskoneet silmiään, ja ihmettelin
itsekin, sillä näin nopeat tulokset ovat todella harvinaisia.
Muutaman päivän kuluttua vanhemmat soittivat minulle il-
moittaen, että tyttöä ei tunne enää samaksi: hän laulaa, tans-
sii, on vilkas ja avoin.

Tämäntapaisia esimerkkejä om lukuisia. Maallikosta ne tun-
tuvat mystisiltä, mutta ne ovat elävää ja todellista elämää.
Viimeksi muokannut poka päivämäärä 25 Elo 2011, 21:10, muokattu yhteensä 2 kertaa
poka
 
Viestit: 92
Liittynyt: 27 Helmi 2011, 20:23

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja mölli » 25 Elo 2011, 21:00

sara kirjoitti:
mölli kirjoitti:Itse koen hoitaessani juuri niin että saan hoitoa myös itse. En tiedä onko kyseessä kuitenkin pieni universaalin energian ja oman energian sekoittuminen kun useita ihmisiä peräkkäin hoidettaessa olen suunnilleen kolmannen hoidettavan kohdalla huomannut että joudun hengittelemään syvään, selvästikin täydentäen näin energiavarastoja. Olisko tuo Möllin mainitsema kutsu valon energian tuomisesta toistettava vähän voimallisemmin...


Voisikohan olla,niin että välität reiki energiaa samalla periaatteella kuten, esimerkisi perinteisessä käsillä parantajien tekniikassa toimitaan?

Tarkoitan tässä tapauksessa luontaisia energiaparantajia joilla ei ole reiki koulutusta. :D

Muistaakseni vanhalla foorumilla kerroinkin, että ennen reikiä käytin onkun vuoden perinteistä energia hoito tekniikkaa ja käsilläparantamista "vanhan kansan " tapaan.

Silloin virratin energiaa itseni läpi elin- energian kautta kuten silloinen opastajani ohjasi ja neuvoi.

Silloin huomasin, että ongelmanani oli, etten aina kyennyt, "latautumaan" riittävän nopeasti ja itselleni tuli energian vähyyttä ja olin ajoittain todella puhki ja huonokuntoinen.

Tätä ilmeisesti tarkoitetaan kanavan puhtaudella, eli jos hoitajalla itsellään on tukoksia vaikkapa käsittelemättömistä asioista, niin yhteys vaikkapa reikiin katkeaa ja sitten hoito jatkuu oman elinenergian kautta niin kauankuin puhtia riittää.

Nyttemmin Reiki ja muiden energiakoulutusten myötä olen oppinut toimimaan ainoastaan ikään kuin releen ohjaus virtana ja varsinainen hoitava energia virtaa ikäänkuin itseni ohi, jolloin omassa elin energiassani ei tule kovinkaan suuria heilahduksia ja pystyn "virrattamaan" energiaa kauemmin myös ihmisiä hoitaessani.

Enimmäkseen hoidan kuitenkin edelleen eläimiä.

En kuitenkaan osaa paremmin kuvailla sitä kuinka hoidan.

Yksi vaihtoehto tietenkin voisi olla, jos edellä kertomani ei avaudu, että etukäteen lähettät ajastettua kaukohoitoa, kaikkiin kontakti hoitotilanteisiin jotka tiedät etukäteen, jolloin oma puhtisi riittäisi kerralla pidempään.

Hoidat silloin tavallaan kunkin asiakkaan ja itsesi kahteen kertaan.

Tietysti jotkut tykkäävät siitä syvään hengittelystäkin. Ja toki pidemmän päälle on hoitajan fyysisen kehonkin kannalta parempi pitää riittävästi taukoja hoidettavien välillä.

Lisäksi kannattaa käyttää hoidettavien välillä tilan puhdistamiseen vaikkapa Usuin puhdistustekniikoita.

:D
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja Portobello » 25 Elo 2011, 22:27

Poka, kiitos tuosta ylläolevasta.
<333
Vaikka kaikki olikin tuttua, se oli ilmaistu hyvin selkeästi.

Varsinkin tämä:
"Perhe, jolla on pieni lapsi, saa vieraita. Äiti on pukenut
lapsensa somasti. Vieraat kehuvat lasta terveeksi, kauniiksi
ja älykkääksi, mutta he ajattelevat aivan toisin. Näin he voi-
vat tiedostamattaan aikaansaada kielteisen energiavaikutuk-
sen lapsessa. Joku vieraista voi muistella esimerkiksi omaa
tytärtään, ja ajattelee: "Kukaan näistä vieraista ei kehunut
noin tytärtäni, vaikka hän on paljon tuota lasta parempi..."
Ja ajatus voi jatkua: "Mitä ihmettä nuo kaikki näkevät tuossa
lapsessa, ihan tavallinen lapsi, sitä paitsi hän on aika ruma-
kin, muistuttaa äitiään." Tuloksena on isku lapsen biokent-
tään, sillä lapsen aura on "vieraan kiltin tädin" energiakent-
tää paljon heikompi."

Poikani sairastui pikkulapsena joka kerta, kun sukulaisperhe vieraili meillä. Heillä on saman ikäinen tytär ja vertailu oli kovaa heidän puoleltaan.
Joskus poika alkoi itkeä korvaansa jo, kun vasta saattelimme vieraita ovelle. Tapasimme usein ja poika oli tautikierteessä, kunnes ymmärsin mistä oli kyse ja hoidin häntä ennen vierailua tai viimeistään heti heidän lähdettyään. Joskus tuli ajatusterveisetkin perille, mutta eivät niin voimakkaana, että olisi sairastunut.
Portobello
 

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja Pompula » 26 Elo 2011, 08:51

Tämä on todella mielenkiintoinen ketju >33>> Kiitos teille kaikille !

Pokan esimerkki (ja nimenomaan tuo Portobellon poimima kohta) on juuri niitä tunteita/tuntemuksia, joista puhuin aiemmin näin:
Pompula kirjoitti:Minä olen myös ollut aina herkkä henkilöistä ja paikoista tuleville energioille ja pienempänä oli joskus vaikea itse ymmärtää, miksi jostain henkilöstä tuli heti epämiellyttävä olo, vaikka ihminen saattoi olla hauska ja hymyilevä jne vaan jokin "pohjavärinä" tälläisessä ihmisessä oli jotain ihan muuta. Se ei tarkoita että ko henkilö olisi välttämättä "vääränlainen" yleisesti, mutta meidän keskeinen värähtely ja energia oli ainakin niin erilaista etten halunnut ottaa tuollaista energiaa vastaan vaan yleensä vetäydyin tilanteesta kauemmas tai jos mahdollista pois.


Eli juuri tuon Pokan viestin esimerkin tavoin, tiettyjen henkilöiden energia vaikutti minuun selkeästi niin, että jo lapsena mielummin vetäydyin sitten vaikka omaan huoneeseen leikkimään tai menin ulos, kuin että olisin ollut sellaisen ihmisen lähellä, alttiina.

Ja Mölliä puolestani komppaan siinä, että olen samaa mieltä siinä että Reiki on itsessään viisas energia, mutta en tiedä (täysin omiin pähkäilyihin ja kokemuksiin pohjautuen) onko kaikki Reikihoitajienkaan välittämä energia aina puhtaasti Reikiä, vaan sekoittuuko siihen mukaan jotain muuta, jonka sitten voi aistia epämukavana olona tms.
Avatar
Pompula
 
Viestit: 248
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 08:17

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja sara » 26 Elo 2011, 12:11

mölli kirjoitti:
sara kirjoitti:
mölli kirjoitti:Itse koen hoitaessani juuri niin että saan hoitoa myös itse. En tiedä onko kyseessä kuitenkin pieni universaalin energian ja oman energian sekoittuminen kun useita ihmisiä peräkkäin hoidettaessa olen suunnilleen kolmannen hoidettavan kohdalla huomannut että joudun hengittelemään syvään, selvästikin täydentäen näin energiavarastoja. Olisko tuo Möllin mainitsema kutsu valon energian tuomisesta toistettava vähän voimallisemmin...


Voisikohan olla,niin että välität reiki energiaa samalla periaatteella kuten, esimerkisi perinteisessä käsillä parantajien tekniikassa toimitaan?

Tarkoitan tässä tapauksessa luontaisia energiaparantajia joilla ei ole reiki koulutusta. :D :D


Mielenkiintoista...

Olen käynyt reiki I ja II -kurssit, mutta niissä ei valitettavasti ole ollut varsinaista yksilöllistä ohjausta (ryhmässä kyllä reikitettiin) tai edes teoriaa esim. tuosta että minkä kautta energiaa virratetaan. Tuo mainitsemani kokemus oli tosiaan ihan konkreettisessa tilanteessa (kuulun yhdistykseen joka järjestää joskus ilmaisreikitystä "kadunmiehille" eli kuka vaan voi kävellä ovesta sisään ja asettua hoitopöydälle meidän vapaaehtoisten reikittäessä heitä ns. non-stoppina") eikä ole sattunut koskaan yhden reikitettävän kanssa. En osaa sanoa tarkemmin kun hoitokokemukseni omahoidon lisäksi rajoittuvat muutamiin kertoihin kun en hoida työkseni.

Asia alkoi nyt kyllä vähän kiinnostamaan, täytynee kokeilla Mölli tuota mainitsemaasi kaukolähetystä, jos tilaisuus non-stop -reikittämiseen vielä tulee. Kaiken kaikkiaan tuo kokemus on ollut miellyttävä, vaikka vähän raskas fyysisesti (vaikka hoitopöydällä asennot on yleensä ergonomisia, selkä saattaa silti väsyä pitemmän päälle). Ollaankin rajoitettu hoidettavien määrää noin neljään per ilta per hoitaja, noin 20 minuuttia yhtä hoidettavaa kohti.

En tunne kovin hyvin energian kulkemista, siksi en osaa sanoa miten se virtaa, siis itseni kautta vai ohi... Luulen kuitenkin että ohi, muuten olisin ollut varmaan paljon enemmän poikki noiden reikimaratonien jälkeen (tosiaan tunne energiavajeesta ei ollut voimallinen ja tuli vasta kolmannen reikitettävän kohdalla, mutta havaitsin sen omasta hengittelystä johtuen).

>>33>>
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja mölli » 26 Elo 2011, 14:27

Minäkään en tunne kovinkaan hyvin energioiden virtausta, mutta jotain kuitenkin. :D

Penkulan käyttämä hieno tekniikka, jonka löydät täältä ja siihen vinkkinä tekemäni kokeilu ehdotus voisi paremmin selkiyttää sitä mitä tarkoitan.

Tuota kannattaa käyttää valmistautuessasi antamaan reikihoitoa.

Reikihoidon valmistelussahan voit aloittaa myös mielikuvalla yhdessä aikomuksen kanssa.

Aloitus tekniikoitakin on useita, puhtaasti perinteisiä tekniikoita ja myös ei perinteisiä tekniikoita. :D

Niillä kursseilla, joilla olen käynyt sai kurssimateriaaleja runsaasti ja lisäksi siellä oli myös yksilö ohjausta.

Kursseilla myös kannustettiin reikin luovaan käyttöön perinteisten tekniikoiden lisäksi. :D

Ryhmä non- stop hoidossa kannattaa, myös hyödyntää useamman hoitajan resonanssi vaikutusta, jos joku teistä tuntee tekniikan.

Tällöin hoitajan oman energian "jojo" liike pysyy vähäisempänä, mikä auttaa myös hoitajan fyysisessä hyvinvoinnissa. :D
Reppuuni rupiseen riimuni jupisen.
Avatar
mölli
 
Viestit: 316
Liittynyt: 05 Kesä 2010, 22:17

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja Chevy » 26 Elo 2011, 17:13

Portobello, tajusin kyllä, mitä tarkoitit.
hu<g
Tässä mahtavassa ketjussa on nyt niin paljon asiaa, että en tiedä enää kovin paljon lisättävää.
Löydän kaikissa kommenteissa sellaisia asioita, joita komppaan. >33>>
En pysty enää erittelemään yksityiskohtia, joten, Rakkaat Ystävät - kiitos teille kaikille hienoista huomioista.

Itse olen käynyt Reiki I-III -kurssini kahdella eri opettajalla sekä erikoiskurssin Frank Petter Arjavalla.
Oli manuaalit ja yksilöohjausta. Ryhmätyöharjoituksia sekä paikan päällä että kaukohoitona. Erilaisia tekniikoita kokeiltiin käsiasennoista ja tapojen parantamisesta katseella ja hengityksellä hoitamiseen.
Kotimaisilla Usui-opettajillani sekä eri porukoissa heidän jälkeensä sekä itsekseni olen tehnyt erilaisia harjoituksia ja hoitoja sekä kosketus- että kaukohoitolinjalla oppimani mukaan ja kehitellyt itse lisää, vaikkakaan en ns. ammatikseni.
Olen tottunut tekemään aloitukset useimmiten Gasshon kautta, joten koen saavani vahvistuksen Universumilta/ Alkulähteeltä ja olevani Universumin työrukkanen. Vähän tuohon Penkulan tapaan.

Mikä tai kuka sitten on Alkulähde, se on jo toinen kysymys.

Pyrin tekemään hoitoja silloin, kun olen itse hoitokuosissa, ts. noudatan pääsääntöisesti oppimaani ajatusta, että jos hoitaja on itse huonokuntoinen, hoidettava saa vain osan Alkulähteeltä tulevasta energiasta.
Ajattelen, että "kanavan puhtauteen" vaikuttaa käsittelemättömien asioiden lisäksi mm. se, jos pyrkii henkilökohtaisesti tiettyyn päämäärään, kuten henkilö, joka "tahtoo parantaa" ystävänsä jostakin sairaudesta tai huonoksi kokemastaan tavasta tämän mielipidettä kysymättä tai henkilö, joka halusi koiransa voittavan näyttelyssä.

Läheistensä hoitaminen ei aina mene ihan putkeen. Tässä tulee mieleen se, että ennen vanhaan ei koululääketieteen edustajankaan sallittu hoitaa omia perheenjäseniään, esim. kirurgin operoida perhettään jne. En tiedä, mikä on käytäntö nykyään.

Tuumin iltasella uudelleen tuota mainitsemaani esimerkkiä ystävästäni, joka sai hoitajiensa surun energian liitteeksi. Henkisten lakien toimintatavan vuoksi arvelen, että hänelläkin oli tässä mukana omat pelkonsa, jotka vahvistuivat ja siksikin hän vastaanotti niin voimakkaasti lähettäjien negatiiviset energiat. Jotka eivät tietenkään olleet Reikiä.

Vaikka edelleen pidän itseäni pääsääntöisesti Reikihoitajana, koen, että on vain Yksi Energia, sanottakoon sitä sitten "käyttöliittymänsä" tai formaattinsa mukaan miksi vain... <333
Ajattelen, että hoitaja, jonka värähtelytaso on alempi kuin hoidettavan, voi tietenkin tehdä hoitoja korkeammin värähtelevälle hoidettavalle. Mitä asiaa ja miten silloin tulee hoidetuksi - Reiki on viisas energia! :mrgreen: Yhtä hyvinhän voi olla, että kokonaan kouluttamattomalla ja virittämättömällä henkilöllä on mahtava värähtely, jonka kyllä huomaa.

Mainintani Esko Jalkasen Luonnonvoimat -kuntoutuksesta: siellä on tarvittaessa käytössä mittausmenetelmä värähtelyn tasosta.
E.J. on muuten itse siirtynyt ajasta Valoon, mutta hänellä on seuraaja. >>33>>
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja Portobello » 26 Elo 2011, 17:34

Chevy, hu<g

Ymmärrän hoitojen tärkeyden. Olen itse lähetellyt reikiä mitä erilaisempiin kohteisiin.
Jostain syystä nykyään ajattelen, että ihmisen nostaessa omaa värähtelyään, hän nostaa Maaplaneetan värähtelyä ja ihmiskuntaa. Ei siis tarvitsisi lähettää reikiä eriksee kurkkukipuun, asuntoasioille jne, vaan pelkällä olemassaolollaan voi virrattaa reikiä ympäristöön. Reiki ohjautuu sinne missä sitä vastaanotetaan.

Hassu juttu, tätä kirjoittaessani muistin, että ystäväni teki Reiki III samaan aikaan, kuin minä (12 vuotta sitten). Hän liputti jo silloin tämän ajatuksen puolesta ja minä pidin häntä laiskana samalla, kun lähettelin intopiukeena reikiä "naapurin emännän kipeälle pikkuvarpaalle".
Niin voi ihmisen ajatus muuttua.
Portobello
 

Re: ennakkoluulot reikia kohtaan

ViestiKirjoittaja sara » 26 Elo 2011, 18:13

KKK Mölli, Chevy ja Portobello hu<g

Komppaan Portobelloa tuossa että pelkällä olemassaololla voi virrattaa reikiä ympäristöönsä ja reiki menee sinne missä sitä halutaan vastaanottaa. Mulla on itse asiassa enemmän ja enemmän tuota tuntemusta, sitä enemmän mitä enemmän tunnen pysytteleväni oman sydänkeskukseni tienoilla pysyvämmin enkä enää vain hetkittäin.

Silti en hylkää ajatusta "täsmäreikihoidon" ja eri tekniikoiden tärkeydestä esim. silloin kun joku hoitoa pyytää, silloin hän sitä varmasti myös tarvitsee ja ehkä se hoitokosketus on hänelle sillä hetkellä hyvin tärkeä (niin kuin minulle esim. viime syksynä terveysongelmissa oli). Molempi parempi... :D

Niin kuin Portobello aiemmin korosti, tässä ketjussa ollaan käsitelty minunkin ymmärtääkseni kahta vähän eri asiaa (vaikka ne varmaan lopulta ovatkin saman energian ilmentymiä), nimittäin reikiä ja "ajatusenergiaa" tai niitä vibraatioita mitä me ihmiset toistemme kenttiin välitämme. Eikös intentio eli tarkoitus ole energiatyössä a ja o, ja noissa kahdessa intentiot todellakin ovat aivan erit, joten ei ihme että niin ovat myös "tulokset".

>>33>>
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

EdellinenSeuraava

Paluu Usui Reiki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron