Mulla kävi samalla tavalla. Pintaan alkoi tulla 10 - 20 vuoden takaisia asioita. Sellaisia joissa minulle on tehty pahaa ja myös sellaisia joista alitajuisesti syytin itseäni. Väkisillä esiin puskeva vihan tunne oli siis käytävä läpi, päästettävä ulos. Olin yrittänyt ajatella nämä vuodet, että annan anteeksi jotta pääsen niistä asioista irti. No, yritin anteeksi antoa liian aikaisin. En vihannut niitä ensin ulos, joten en voinut päästää irtikään. Vaalin siis niitä jossain sisälläni.
Suosittelen lukemaan muuten Deepak Chopran ja kahden muun ihmisen (en muista nimiä) kirjoittaman aika uuden teoksen Varjominä. Se avasi silmät näkemään, että jos sen pahan sulkee sisäänsä, sillä on minuun paljon valtaa. Se vahvistuu siellä sisällä koko ajan. Mutta jos sen tuo päivän valoon, sen voima heikkenee.
Näin minullekin kävi. Yksi tilanne muistutti minua menneisyydestäni, jolloin kaikki alkoi purkautua. Kotona yksin ollessa tunsin, että nyt jotain lähtee liikkeelle. Lopulta vaan itkin ja raivosin, hakkasin tyynyä. Samalla myös päästin ilmoille toiveen, että minulla olisi joku jolle voisin kertoa nämä asiat. Sanoin että en jaksa yksin näitä kantaa, tarvitsen apua. Kas kummaa, sellaisia ihmisiä alkoikin näkyä ympärilläni, kun uskalsin ilmaista, että en ole niin vahva, kuin olen antanut ymmärtää. Sain purettua nämä asiat, joten nyt pystyn niille vasta oikeasti sanomaan että "Heipparallaa!!!"
Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat puhuneet näistä vaikeista asioista ja vihantunteistaan vuosikausia, mutta eivät edelleenkään osaa päästää irti. Tämä on myös surullista. Anteeksi antaminen ei tarkoitakaan sitä, että pitäisi sanoa itseä satuttaneille ihmisille, että "ei se mitään" vaan päättää että nämä asiat eivät enää vaikuta minuun, ei tähän hetkeen. Eli irti päästämistä. Näin minä osaan nyt nähdä nämä ihmiset. Minun ei tarvitse tuntea heitä kohtaan enää mitään tunteita, ei edes vihaa. Koska he eivät enää merkitse minulle mitään.
Toinen asia, jonka opin, oli oman itsensä arvostaminen. Nämä pahat asiat olivat jotenkin saaneet minut tuntemaan alempiarvoiseksi, ja hain arvostusta muilta ihmisiltä. Työllä, ulkonäöllä, hyvillä teoilla jne. Mutta nyt katsoin itseäni ulkopuolelta. Jos olisin terapeutti ja asiakkaakseni tulisi minä itse, ymmärtäisin itseäni ja menneisyyttäni ja kehottaisin antamaan anteeksi itselleni. Huomasin etten ole arvostanut itseäni tarpeeksi, en kunnioittanut. Mutta nyt kun huusin vihantunteitani ulos ja pyysin apua, sain jotenkin oman arvon tuntoni takaisin. En tiedä tarkkaan miten. Nyt ymmärrän itseäni paremmin, arvostan itseäni, jopa rakastan itseäni. Suhtaudun itseeni siis paljon lempeämmin kuin ennen. Ja tiedän myös että se on minun ensisijainen tehtävä. Vasta sen jälkeen muiden rakastaminen voi olla täysin aitoa. Sen jälkeen hyvä teko voi olla aidompaa, eikä mielistelyn takia tehtyä, jotta joku sanoisi minun olevan hyvä ihminen.
Oho, tästäpä tulikin pitempi postaus kuin alunperin ajattelin
Kuitenkin, olen käynyt hirveästi läpi asioita ja tehnyt mielestäni läpimurtoja sen jälkeen kun reikitieni alkoi ennen joulua. Todellakin tunnen, että reiki on toiminut omalla kohdallani, avannut vanhoja energiatukoksia, jotta kaikki pääsee nyt vapaaseen kiertoon.
KKK
Ps. Jos tyynyn hakkaaminen ei riitä vihan purkamiseen, niin kuntonyrkkeily on tosi hyvä
Muoks. Olin tosiaan käynyt Reiki I:n viikko takaperin tuosta isosta "romahtamisesta", joten yhteys on mielestäni aika selvä