Vihdoin olin valmis reikiin!

Tänne voit kirjoittaa kokemuksiasi Reiki energiasta sekä esittää siihen liittyviä kysymyksiä

Valvojat: Jan, Hanna, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Vihdoin olin valmis reikiin!

ViestiKirjoittaja Pumpkin » 16 Joulu 2010, 20:38

Kirjauduin foorumille vuonna 2007 ja lueskelin kaikkia keskusteluja ja kirjoittelinkin jotain. Olin tosi innostunut silloin mutta jotenkin syvällä sisimmässäni pidin ehkä sitä kuitenkin vähän hörhöilynä, joten se ei ollut vielä sopiva aika reikin aloittamiseen. En siis käynyt tuossa vaiheessa vielä hoidossa. Lopulta melkein unohdin koko reikin.

Jokin aika sitten reiki tuli jostain yhtäkkiä ajatuksiini ja hakeuduin uudestaan foorumille. Yhtäkkiä huomasin etten enää ajatellutkaan että mitä jos tämä onkin humpuukia. Varasin saman tien ajan hoitoon ja nyt on kaksi hoitokertaa takana. Nyt oli siis selkeästi aika aloittaa reikitieni. Hoitajani pitää myös kursseja, ja tammikuussa menen sitten reiki 1:lle. Tuntuu hienolta, että nyt tämä kaikki tuntuu luontevalta, ei ole mitään epäilyksiä tai sisäisiä ääniä jotka hankaa vastaan.

Ensimmäisessä hoidossani tunsin sydämen kohdalla uskomattoman vahvaa kuumotusta. Juuri tällä hetkellä minulla on ollut tunne-elämässä ongelmia, olen ollut suorastaan lamaantunut. Hoitajakin tunsi sen, ja myös sen että minun on vaikea näyttää tunteitani. Myös rentoutuminen oli alussa vaikeaa. Sain kuitenkin muutamia hetkiä hoidon aikana, jolloin huomasin päästäväni irti. Yhtäkkiä näin silmissäni jotain hiukkasia, jotka tulevat virtana minua kohti, tai oikeastaan minuun. Siitä tuli rauhallinen olo.

Toisella kerralla rentouduin saman tien. Kuumotusta en tuntenut enää niin vahvana, mutta tunsin kuitenkin. Vaivuin jonkinlaiseen meditatiiviseen tilaan. Illalla koin yhtäkkiä ahaa-elämyksen tunne-elämääni liittyen, ymmärsin mitkä asiat ovat minua vaivanneet ja miksi olen tuntenut niin kuin olen tuntenut. Sitten minulle tuli pää kipeäksi ja flunssainen olo, menin nukkumaan, mutta tunsin samalla syvää rauhallisuutta.

Seuraavana päivänä kerroin läheiselle ihmiselle, mitä asioita olin ymmärtänyt. Sain selvitettyä paljon asioita tämän ihmisen kanssa, ja tunnelukkoni tuntui jonkin verran avautuvan. Tämä läheinen ihminen on poikaystäväni, jota kohtaan en ole pystynyt viime aikoina tuntemaan, tai olen luullut että en tunne. Mutta tämän ahaa-elämyksen jälkeen ymmärsin ettei asia olekaan niin, lukkooni on ollut ihan järkeenkäyvä syy. Ja voin myös lakata syyllistämästä itseäni, tunnen tällä hetkellä oikeastaan, että olen ihan hyvä tyyppi :mrgreen:

Nyt odottelen jo innolla seuraavaa hoitoa. Tähän taitaa jäädä helposti riippuvaiseksi, mikä ei suinkaan ole negatiivinen asia. Olen lukenut paljon rentoutustekniikoista ja meditaatiosta ja teoriassa tiedän miten se tapahtuisi. Käytännössä en ole kuitenkaan sitä pystynyt tekemään, koska mieleni on liian rauhaton. Reikihoidon avulla luulen oppivani nyt myös sen. Vihdoin!

Täällä siis yksi reikiin rakastunut! big>3luv
Pumpkin
 
Viestit: 7
Liittynyt: 12 Joulu 2010, 11:20

Re: Vihdoin olin valmis reikiin!

ViestiKirjoittaja Chevy » 16 Joulu 2010, 22:19

Kiitos, että jaoit tämän kanssamme!
hu<g

reikihalein,
big>3luv
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Vihdoin olin valmis reikiin!

ViestiKirjoittaja Darija » 20 Joulu 2010, 14:19

Hienoa! Kiva kuulla, että on muitakin yhtä hitaita kuin minä :D
Vähän samaan tapaan, kauan emmin.. Oikeastaan jo 10 v.sitten oli ensimmäiset törmäykset Reikiin.
Mutta kuten huomasit, asiat tapahtuvat juuri silloin, kun niiden pitääkin. Itse kävin Reiki 1:n 4 kk sitten. Keväällä ehkä menen kakkoselle, jos tältä kolmannen pikkuisen odotukselta joudan :)
Nuo henkiset oivallukset ovat kyllä mahtavia! Se on hieno tunne, kun ajautuu oikeammalle tielle, tietää mitä tahtoo, ja pitää puolensa. Pirttihirmuksi minäkin toviksi muutuin Reikin aktivoitumisen myötä :mrgreen: . Nyt on onneksi tilanne tasoittunut.
Darija
 
Viestit: 38
Liittynyt: 10 Marras 2010, 16:04

Re: Vihdoin olin valmis reikiin!

ViestiKirjoittaja EaQamra » 08 Tammi 2011, 15:31

Tervetuloa Reiki-tielle!! hu<g big>3luv :D
Avatar
EaQamra
Moderaattori
 
Viestit: 167
Liittynyt: 06 Kesä 2010, 20:31


Paluu Kokemuksia ja kysymyksiä Reikistä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron