Koti

Kirjoita tänne tervehdyksesi Ystäville...

Valvojat: Jan, Hanna, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Koti

ViestiKirjoittaja Rose » 08 Loka 2013, 11:52

Mitä koti sinulle merkitsee? Missä se on? Mistä tietää olevansa kotona?

Koti-käsitettä olen omassa elämässä joutunut pohtimaan.

Opiskelin aikanaan toisella paikkakunnalla ja siellä oli "kämppä", joka koko ajan myös tuntui tosi tilapäiseltä ratkaisulta. Muista kuinka kävelin syysiltana ja katselin talojen kodikkaasti valaistuja ikkunoita. Talossa tuntui olevan jonkun toisen oikea koti. Ja ajattelin, että sellaisen minäkin haluan.

Lapsuudenkoti. Tämä sana tuntuu olevan samanlainen pyhä sana kuin esim. vaikka äiti. Keskusteluissa nämä sanat herättävät voimakkaita tunteita ihmisissä ja niitä kumpaakaan ei oikein saa arvostella. No, olen itsekin äiti ja äiditkin ovat vaan ihmisiä :mrgreen:

Lapsuudenkodissa ihmiselle kasvaa juuret ja sitten pitäisi saada siivet.

Tuttavaperheessa lapset alkavat jo lentää pesästä. Minusta tuntuu, että lapsen oma koti on heillä niin kuin olisi saanut lisää huoneita alkuperäiseen taloon. Heille se käy. itse ajattelen, että kun minun lapseni muuttaa omaan kotiin, se on hänen omaa reviiriään, jonne menen vasta, jos minut sinne pyydetään. Ja silloinkin vierailemaan, en vaikkapa omin nokkineni yöksi.

Juurettomuus voi olla ongelma. Samoin se, ettei pysty irrottautumaan lapsuudenkodistaan.

Oma koti kullan kallis big>3luv
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Koti

ViestiKirjoittaja Sibylla » 08 Loka 2013, 22:39

Olen muuttanut 25 kertaa elamassani,joten koti ei todellakaan ollut se talo tai asunto...mutta olen kokenut voimakkaasti paikat,joissa olen asunut-ihmeellisinta tassa etta vasta taalla euroopan sydamessa ja juuri taalla nykyisessa kotikylassa (asuttu kohta 14v) olen ikaankuin loytanyt juureni,kaikki on loksahtanut paikalleen,rauhoittunut-ei ole tarvinnut muuttaa :) meilla on taalla suomalainen talo,on siis palanen kotisuomea mukana ja tama yhdistelma toimii mainiosti...koen voimakkaasti paikan laakitsevat varahtelyt,tama on entinen kamomillapelto ja paljon muuta myos-kylamme on yli 750v big>3luv
Runsaudesta on hyva jakaa:)!
Avatar
Sibylla
 
Viestit: 359
Liittynyt: 31 Touko 2010, 23:30
Paikkakunta: Euroopan sydan:)

Re: Koti

ViestiKirjoittaja Chevy » 15 Loka 2013, 12:06

Minäkin olen muuttanut useita kertoja, joten olen vähän kuin "irrallinen", on vaikea kiintyä mihinkään paikkaan ihan kodin verran.
Ikävä tuli tietysti muuttaessani pois Helsingistä, paikasta, joka oli ollut vanhempieni omistama osakehuoneisto, ja sitten myöhemmin minun ja poikani koti mieheni kuoltua.
Lähinnä siis ainoa lapsuudenkotia vastaava asunto, vaikka sinne ensi kerran muuttaessani olinkin jo 22-vuotias.
Synnyinkotini on tosin yhä pystyssä, vanha puutalo Käpylässä, mutta siihen minulla ei ole mitään suhdetta, koska en muista sitä itse.

Sanoisin, että kodinomaisuus on asunnon ja talon määre, itse koti on henkinen ja jopa hengellinen käsite.
Halatessani rakastani olen kotona, vaikka seisoisimme Imatrankosken partaalla.
Nyt viime vuosina olen yhä vahvemmin kokenut, että negatiiviset vireet on poistettava asunnosta entisiä elämiä myöten, jotta asuminen ja oleminen voisi toimia, jotta voisi olla levollinen ja saavuttaa voimaantumisen kotonaolohetkeistään.
Loistolukaali ei voisi olla mitään, jos siellä ei tunne olevansa oma itsensä tai jos siellä jylläävät kielteiset energiat.

Varsinainen Koti, sehän on tuolla jossain.
Siitä paljon puhutaan ja lauletaan, mutta sinne mennään/päästään sitten aikanaan.
Kaikella on aikansa.
rakkaudella, Chevy
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1639
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Koti

ViestiKirjoittaja Jared » 15 Loka 2013, 20:53

Olen kotona kaikkialla. Hywä fiilis.
Jared
 
Viestit: 318
Liittynyt: 09 Heinä 2010, 04:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Koti

ViestiKirjoittaja Chevy » 17 Loka 2013, 07:59

Vau, hienoa. Tuohonhan olisi hyvä pyrkiä!
<333
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1639
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Re: Koti

ViestiKirjoittaja Rose » 18 Loka 2013, 10:00

Hienoa, Jared :D sinulla pyyhkii hyvin.

Onko muilla kokemuksia siitä, että lapsuudenkoti on ollut suvulla jo sukupolvien ajan? Onko se voimavara?

Itse koen, ettei lapsuudenkoti ollut koskaan oikea koti, koska siinä asui myös muita (mummu asui ja hänen luonaan kävi paljon muuta sukua) eikä ollut selviä rajoja, mistä oma koti olisi loppunut ja toisten alkanut. Arvelen, että tilanne jatkuisi myös nykyisin. Siis jos se olisi minun mökki, siellä voisi silti käydä sukulaisia yms. pelkästään sen vuoksi, että se on suvun entinen talo. Tuntisin itseni varmaan lähinnä museonhoitajaksi!

Nyt asun omakotitalossa, jonka ensimmäisiä asukkaita perheemme on. Aivan upeat, puhtaat energiat. Talossa on rossipohja eli koko ajan on tuuletus talon alla. Se on mielestäni hyvä juttu, energiat kiertää ja puhdistuu. Ei ole entisten asukkaiden historian taakkaa. Ehdin asustella monessa paikassa ennen perheen perustamista, joten arvostan omaa kotia todella paljon >>33>>

On myös olemassa henkinen koti. Luin haastattelua naisesta, joka löysi Reikin. Ja tunsi tulleensa kotiin >33>>

Tänään on ensimmäinen oikea talvipäivä big>3luv Mukavaa alkavaa talvea kaikille!
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Koti

ViestiKirjoittaja Frangipani » 18 Loka 2013, 12:20

Hei,

"On myös olemassa henkinen koti. Luin haastattelua naisesta, joka löysi Reikin. Ja tunsi tulleensa kotiin"....

....tama kommenti kosketti eniten....itsellanikin on se tunne, etta me olemme vain vuokralla talla....meidan oikea koti on jossakin muualla johon olemme matkalla....tahan liittyen uskon/tunnen, etta meilla on myos vain valiaikainen tyosopimus tanne....joka uusitaan kun kuolemme, jos emme ole viela kotiutuneet <333
Frangipani
 
Viestit: 148
Liittynyt: 04 Marras 2011, 01:22


Paluu Yleistä asiaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron