Planeettauutisista:)

Tänne kaikki Astrologiaan, Numerologiaan, itsetuntemukseen ja Uniin liittyvä keskustelu

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Planeettauutisista:)

ViestiKirjoittaja Sibylla » 16 Elo 2012, 19:54

"Universumi kannustaa nyt tekemiseen:

Toimintaa Toimintaa!

Nyt tuntuu todella upealta päästä jakamaan ihan akuuttia tunnelmaa tämän hetken upeaakin upeammasta kuviosta, josta olen toki jutellut Planeetta uutisissa jo useaankin otteeseen, mutta kuviot ovat sitä luokkaa, ettei merkitystä voi liikaa korostaa

1. Mars ja Saturnus yhtymässä
Tällainen kaikkia mahdollisia aloituksia kannustava kuvio tulee toki taivaalle vähän reilun kahden vuoden välein, mutta osuessaan näin vahvaan kosmisten planeettojen kuvioon, nousee sen merkitys moninkertaiseksi. TÄRKEINTÄ on pystyä kohdistamaan oma energia mahdollisimman innostuneessa muodossa mihin tahansa itse kiinnostavaan asiaan, jolloin homma lähtee rullaamaan uskomattomalla tehokkuudella eteenpäin. Tulosta ei kannata miettiä niin paljon. Sen sijaan toiminta on tärkeää.

Voimakkain ihmistä motivoiva tekijä on TEKEMINEN. Pistä siis homma käyntiin ja jatka tehokasta tekemistä päivä päivän jälkeen, eikä mikään mahti maailmassa voi estää sinua toteuttamasta unelmiasi ja päämääriäsi.

Suurin osa ihmisistä ei tiedä tällaisen ajan olemassa olosta yhtään mitään ja olen jo niin monelta taholta kuullut tämän energian toimivuudesta, ettei siitä ole mitään epäselvyyttä. Olemme siis ehdottomasti etuoikeutetussa asemassa ymmärtäessämme ajan astrologisen laadun ja voidessamme toteuttaa sen avulla omaa missiotamme tässä elämässä.

2. Venus, Pluto ja Uranus T-ristissä keskenään
Tämä kuvio toistuu vielä parina seuraavana vuonna, mutta sen jälkeen meneekin jo useampi sata vuotta ennenkuin se toteutuu uudelleen, joten voimaa tässäkin. Arvomaailmamme on paljon tavallista kriittisempi juurikin tällä viikolla ja siksi voimme niin turvallisesti olla liikkeellä oman missiomme kanssa. Jos joku asia ei istu elämäämme iloisella ja kannustavalla tavalla niin siihen ei vain pysty satsaamaan energiaa.

Erityisesti rakkauselämässä riittää nyt turbulenssia ja siihen kannattaa suhtautua suurella ymmärryksellä. Pinna palaa helposti heti kun et jostain syystä pysy omalla maaperälläsi, vaan yrität miellyttää liikaa toista ihmistä. Kysymys ei ole välttämättä rakkauden puutteesta, vaan ensisijaisesti omasta kyvyttömyydestä tehdä itsenäisiä ja omaa elämää sulostuttavia ratkaisuja.

Nyt jos koskaan on uskallettava luottaa omaan arvomaailmaan ja suoda itselle kaikkea mahdollista hyvää mahdollisimman paljon. Kun näin teet, tulee myös sinuun toisen ihmisen taholta kohdistuva rakkaus kasvamaan upeisiin mittoihin. Nyt on uskallettava olla oma itsensä ja nauttia elämästä.

Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä,
eikä koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä"(S.Tanhua,www.astro.fi)
Runsaudesta on hyva jakaa:)!
Avatar
Sibylla
 
Viestit: 359
Liittynyt: 31 Touko 2010, 23:30
Paikkakunta: Euroopan sydan:)

Re: Planeettauutisista:)

ViestiKirjoittaja Rose » 16 Elo 2012, 21:01

Kiitos, Sibylla <333
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu

Re: Planeettauutisista:)

ViestiKirjoittaja Sini1982 » 18 Elo 2012, 08:41

Kiitos erittäin tervetulleesta muistutuksesta >33>> Ilmankos olen aloittanut painonpudotuksen ja ilmoittautunut pariin koulutukseen :D Nyt on niiden aika!
Sini1982
 
Viestit: 24
Liittynyt: 05 Heinä 2012, 17:37

Re: Planeettauutisista:)

ViestiKirjoittaja maikkula » 18 Elo 2012, 18:30

Samoin haluan minäkin kiittää tästä tiedosta.
Olen juuri tuuminut vähän ihmetellen, miten moni asia mitä olen suunnitellut, lähtee nyt liikkeelle. Makuuhuoneen uudelleen järjestely mm.
Ja laihduttamisen olen aloittanut,
turbulenssia tunnesuhteissa on niin, että olen hämmästellyt.

big>3luv
maikkula
 
Viestit: 240
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 06:13

Re: Planeettauutisista:)

ViestiKirjoittaja Rose » 19 Elo 2012, 09:35

Hymyilyttää lukea kommentteja, sillä minullakin menossa kunnonkohennuskuuri, joka toivottavasti myös laihduttaa big>3luv olo ja elo tuntuvat paljon positiivisemmilta jo nyt <333
Kaikki virtaa
Rose
 
Viestit: 547
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 10:55
Paikkakunta: Kainuu


Paluu Astrologia, Numerologia ja Unet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron