ruokien hoitavista vaikutuksista

Valvojat: Jan, Hanna, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

kun alakulo vaivaa

ViestiKirjoittaja maikkula » 20 Kesä 2011, 08:20

Kuulun niihin ihmisiin, jotka potevat alakuloa toistuvasti. Välistä se liittyy ulkoisiin tekijöihin kuten ihmissuhteisiin ja pitkäksi venyneihin työpäiviin.
Tietty määrä alakuloa kuuluu varmaan jokaisen elämään, mutta silloin kun kärsimys alkaa tuntua kohtuuttomalta, otan kuurin kalanmaksaöljyä. Se tuntuisi olevan paras lääkitsijä. On kuulemma ihan tutkimuksin todettu, että niissä maissa, joissa syödään paljon kalaa, masennusta esiintyy vähemmän. Rasvaista kalaa (kuten lohta) tulisi syödä kaksi kertaa viikossa, jotta saa riittävästi kalanmaksaöljyä. Jos kalaa ei syö tai ei voi syödä, tulisi ottaa kalanmaksaöljyä purkista vastineeksi.Varsinkin pimeänä vuodenaikana tämä on tärkeää.

Inkivääri ja kurkuma, jotka ovat oikeita teholääkkeitä, ovat myös sellaisia mausteita, jotka voivat kohottaa mielialaa. Inkivääriä voi lisätä juomiin ja ruokiin, joko raakainkivääriä tai jauhetta. Kurkuman käyttö mausteena cyrryn muodossa on vähäisempää perussuomalaisessa ruokavaliossa, mutta jos sen kokee tehoavan, sitä saa myös puristeena. Molemmat helpottavat myös erilaisia kipuja.

Folaattipitoiset ruuat vaikuttavat myös mielialaan. On todettu, näin sanoo James A.Duke kirjassaan "Parantavien ruokien opas", että henkilöt, jotka syövät niukkafolaattista ruokaa, tulevat ärtyisiksi ja huonomuistisiksi eikä uni tule. Pavut ja herneet ovat hyviä folaatin lähteitä, joten torstain hernekeittopäivät ovat ihan paikallaan. Herne- ja papukeittoon kannattaa lisätä teelusikallinen inkivääriä suolistoväänteitä ja sen seurauksia tasapainottamaan.

Sahramia, joka on aika hintava mauste, on myös käytetty perinteisesti masennuksen hoitoon. Sen maku on vähän erikoinen, mutta sahramiriisiä opin syömään tosi nopeasti ja kun laittaa sipulia sekaan, sahramin maku tasoittuu. Tänään muuten laitan sitä. Sahramia ei kuitenkaan pidä nauttia, jos on raskaana. Luin jostain, että se voi aiheuttaa jopa keskenmenon vaaraa. Siitä voi kuulemma saada myös iho-oireita.

Ja sokerina pohjalla on tumma suklaa. Joka on niin ihanaa ja terveellistä ja niin nopeasti kaloreita antavaa. Löysin kaupastani tummaa suklaata, joka on maustettu sekä inkiväärillä että sitruunalla ja kun ajattelin, että tämän täytyy olla hyvä apu alakuloon, niin menipä vähän aikaa yksi levy toisensa jälkeen. Se oli muuten mielettömän hyvääkin. Sitten kun piristyin, tajusin että tätä täytyy joka tapauksessa syödä säännöstellen.

big>3luv
maikkula
 
Viestit: 240
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 06:13

Re: ruokien hoitavista vaikutuksista

ViestiKirjoittaja RubyRedDragon » 23 Kesä 2011, 12:48

Hyvä uutinen kaikille punkkeja karttaville valkosipulin ystäville: Valkosipuli torjuu punkkeja! Ne eivät kuulemma tykkää kiinnittyä henkilöön joka erittää ihostaan valkosipulin aromiyhdisteitä. Nam ja jihuu :mrgreen: sanoo Nanna joka on pelastettu elämänsä ensimmäisen punkin kynsistä (kärsistä?) tänä kesänä.

Ja peeässänä voin kertoa omakohtaisesti, että inkivääri helpottaa päänsärkyäkin :)
RubyRedDragon
 
Viestit: 40
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 14:36

Flunssaan...

ViestiKirjoittaja Kultapiisku » 28 Joulu 2013, 19:41

Flunssasta... Seuraavan ohjeen olen saanut minua enemmän tietävältä:

Inkivääriä alussa, kun flunssa tulollaan. Yritetään estää flunssan tuleminen.

Jos kuitenkin tulee flunssa ja tulehdus on päällä, ei enää inkivääriä. Ainakin neuvottiin olemaan ottamatta, kun oli paha kurkkutulehdus, äänip poissa ja paha yskä (keuhkoputkentulehdus diagnoosina, antibiootitkin oli). Sitten hunajaa, esim. teessä tai lämpimässä vedessä.

Käsittääkseni C-vitamiinia menemään koko ajan. Ainakaan ei ole haittaa.
Kultapiisku
 
Viestit: 7
Liittynyt: 26 Joulu 2013, 19:18

Re: ruokien hoitavista vaikutuksista

ViestiKirjoittaja sara » 28 Joulu 2013, 21:16

Siskoni uusin hitti flunssan torjumiseen on oreganoöljy! Ostin sitä itsekin ja se on ihan hurjan tujua, tarvii tipauttaa pari tippaa lusikkaan ja sekoittaa muutamaan tippaan ruokaöljyä (tai oliiviöljyä, mikä kullekin parhaiten menee) ja näin sen saa alas polttamatta kurkkua. Niin tehokas että siskoni vannoo sen nimeen maailman parhaana flunssantorjujana, heti alkuvaiheessa paras mutta toimii taudin poistamisen nopeuttajana myös.
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: ruokien hoitavista vaikutuksista

ViestiKirjoittaja maikkula » 05 Tammi 2014, 11:20

Kiitos oreganovinkistä! Eikö se hoida myös hiivatulehdusta?

Nyt kun on flunssakaudet meneillään ja tuloillaan, niin kannattaa jemmata pari pulloa herukkapojaista glögiä. Sitä, jossa on mausteina inkivääriä, kanelia ja kardemummaa, ehkä neilikkaakin. Kuuma maustettu herukkajuoma helpottaa oloa. On testattu monta kertaa.

;)
maikkula
 
Viestit: 240
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 06:13

Re: ruokien hoitavista vaikutuksista

ViestiKirjoittaja Chevy » 13 Elo 2014, 06:40

Parantavien ruokien opas on tosiaan mielenkiintoinen teos.
Suosittelen!
:D
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1622
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku

Edellinen

Paluu Ruokaohjeita ja muuta mukavan kodikasta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron