Mielenkiintoista. Samantapaisen mutta vähäsokerisemman pannaritaikinan kanssa taistelin pitkään, ja tulokset olivat seuraavanlaisia:
versio 1. kaksi nahkaa, velliä välissä.
versio 2. kaksi nahkaa - ei mitään välissä.
Tein ammattisotilasystäväni ehdotuksesta seuraavat muutokset:
- sokeri vähennettiin noin puoleen desiin, sitten pariin ruokalusikalliseen.
- kananmunat lisättiin neljään.
- leivinjauhe poistettiin.
- vanilliinisokeri poistettiin tai vaihdettiin vaniljasokeriksi.
- osa vehnäjauhoista vaihdettiin ohraan tai tattariin.
- taikinan seisotusaikaa pidennettiin.
- paistolämpötilaa kohotettiin hiukan yli 200 asteen.
- ryhdyin tarkistamaan vehnäjauhojen iän, koskapa sitko heikkenee jauhojen vanhetessa.
Tulos oli huomattavasti parempi.
Mutta sittenpä tuli ylläri - minulta löytyi keliakia. Jouduin unohtamaan vehnät ja ohrat.
Jauhot vaihtuivat tattariksi, kaura- tai riisijauhoiksi. Kuten yleensä aloittelevalla kelialeipurilla, kaikenlaisia ongelmia ilmaantui, koska gluteenittomissa jauhoissa ei ole sitkoa. Nyt teen pannarin vähän Mummo Ankan tyyliin: kaikenlaista gluteenitonta jauhonpuolta sekaisin. Aluksi sokeri-kananmunaseos vatkataan ja siinä vaiheessa lisään siihen kuohkeuttavaa ksantaania tai psylliumia, jotka molemmat ovat kalliita aineita. Huhhuh, työlästä touhua.
Ja ennen kaikkea tolkuttoman hintaista.
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "