Sivu 1/1

Heippodei!

ViestiLähetetty: 19 Helmi 2012, 00:33
Kirjoittaja Nicklas
No niin, voisin oikeastaan esittäytyä täällä kun en ole sitä vielä tehnyt. Rekisteröidyin joskus aikapäiviä sitten mutta en ole ehtinyt sen kummemmin tutustumaan tähän paikkaan :) .

Eli olen 23 vuotias nuorehko mieshenkilö Helsingistä ja aloitin henkiseen tieheni tutustumisen 3-4 vuotta sitten. Minut oikeastaan "herätti" valohavainnon näkeminen taivaalla + samoihin aikoihin tullut käsittämätön energialataus. Muistan kuinka liikuttunut olin kun tajusin että olemme muutakin kuin pelkkiä fyysisiä olentoja. Ja siitä se sitten lähti :D

Matkan varrella olen tutustunut mm. Reikiin (1 ja 2 kurssit), vaikka en sitä enää käytäkään. Reiki palveli minua aikansa ja sitten siirryin tekemään jotain muuta mikä tuntui sopivan minulle paremmin. Tykkään meditoinnista, rentoutumisesta ja kanavointien kuuntelemisesta. Olen myös hyvin luova ja se näkyy taiteessa mitä teen silloin tällöin. Uuden oppiminen ja kaiken ymmärtäminen on ehkä se jännin puoli näissä asioissa.

Suurin haasteeni elämässä on tällä hetkellä ehkä "henkisen" ja "yhteiskunnallisen" elämän sulauttaminen yksiin. Siksi oikeastaan olenkin täällä, on kiva tutustua ihmisiin joilla on samat kiinnostuksen kohteet :)

Kiitos!

Re: Heippodei!

ViestiLähetetty: 21 Helmi 2012, 12:04
Kirjoittaja Chevy
Morjens, kiva kun tulit mukaan!
>>33>>

Re: Heippodei!

ViestiLähetetty: 25 Helmi 2012, 20:17
Kirjoittaja Maya
Tervetuloa. big>3luv

Re: Heippodei!

ViestiLähetetty: 27 Helmi 2012, 13:21
Kirjoittaja Jared
Nicklas kirjoitti:Suurin haasteeni elämässä on tällä hetkellä ehkä "henkisen" ja "yhteiskunnallisen" elämän sulauttaminen yksiin. Siksi oikeastaan olenkin täällä, on kiva tutustua ihmisiin joilla on samat kiinnostuksen kohteet :)

Kiitos!


Terve!

Miksi sulauttaa yhteen? Maailma ei tarvitse muuttamista,
eikä egoa tarvitse tuhota, niin kuin ei kehoakaan tarvitse tuhota
ollakseen tietoinen.

"Salaisuus" on olla välittämättä edes "omista" ajatuksistaan.