Tämän hetkisen tilanteeni on saanut sysäyksen syksyllä käymäni keskustelusta, jonka kävin erään äärimmäisen ihanan ihmisen kanssa. Tuon keskustelun aikana minulle selvisi useamman vuoden tuntemisen jälkeen, hänen uskonsa elämään, henkimaailmaan ja korkeampaan rakkauteen. Siinä kuunnellessani hänen näkemyksiään, sain valtavan onnen tunteen siitä, että vihdoin olen löytänyt takaisin kotiin. Olin suorastani hurmiossa, enkä olisi millään malttanut päättää keskustelujamme. Ikävä henkisiä asioita kohtaan on elänyt minussa pitkään. En vain ole tavannut ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia, en ennen tätä syksyä.
Pian käymämme keskustelun jälkeen kävin reiki hoidossa, mikä oli valtavan ihana kokemus! Pitkään leijailin kevyessä onnentunteessa. Sain kuulla hoitajalta, että minussa olisi heräämässä selväkuuloisuuden kyky. Voimakkaat huminat korvissani ovat kuulemma olleet ensimmäisiä merkkejä tästä, ja se että saan merkkejä erilaisten tekstien ja musiikin muodossa. Herkkyytenäni on hänen mukaansa myös selvätuntoisuus. Aistin varsin herkästi ihmisten mielialat ja eri tilojen tunnelmat. Moni asia sai selityksensä reikissä käynnin jälkeen.
Uusina asioina olen huomannut näkeväni todennäköisesti energioita (??). Erotan esimerkiksi kättäni katsomalla sormieni ympärillä noin kahden senttimetrin leveydellä alueen, jonka voisin kuvitella olevan jotakin energian ilmentymää. Tämän saman näen esimerkiksi puita katsomalla. Niiden ympärillä on pehmeä kehä, joka myötäilee puun muotoa muutaman kymmenen sentin päässä puista. Jälkikuvasta ei ole kyse, sillä sen kyllä tiedostan. Sitä en tiedä varmuudella näenkö tosiaan puun energiaa? Tätä näkymää olen joka tapauksessa ihmetellyt.
Vuosien varrella olen saanut pitkällä aikavälillä unieni kautta myös todennäköisesti viestiä. Muistan unen, jonka näin pienenä tyttönä. Istuin unessa nojatuolissa, ja huoneessa oli lisäkseni mummini ja äitini. Yhtäkkiä yksi huoneen seinistä kirkastui niin, etten voinut sitä katsoa, vaan peitin silmäni. Myöhemmin näin äitini halaamassa mummiani, ja he itkivät kummatkin. Äitini vastasi ihmettelyyni, ja kertoi mummin juuri kuulleen pääsevänsä kyllä taivaaseen (mummiani ei ollut kastettu). Jonkin ajan kuluttua tuosta mummini nukkui pois. Uneni lohdutti äitiäni vuosien päästä, kun uskalsin sen kertoa hänelle.
Pari vuotta sitten näin toisen unen, tai itse asiassa kaksi. Ensimmäisessä unessa tyttäreni (tuolloin 5kk vanha oli unessani vakavasti sairas.) Uni pelotti ja järkytti. Seuraavana yönä näin unen missä tyttäreni itse kertoi minulle, että kaikki menee hyvin, eikä mitään hätää ole. Pian tyttäreni sairastui vakavasti (vastasyntyneen epilepsiaan, pahimmillaan invalidisoivaan sairauteen). Olin itsekin sairastua siitä surusta ja tuskasta, mutta sain onneksemme apua monelta taholta. Henkisiä auttajia oli! Ennusteista huolimatta olimme kuitenkin niin onnekkaita, että tyttäreni tervehtyi, kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Hän kuuluu niiden 3% joukkoon, jotka selviävät sairaudesta joko vähällä tai kokonaan terveinä. Ilosta olemme saaneet onneksemme itkeä! Olen sydämestäni kiitollinen korkeimmalle!! Olen muistanut uudelleen tyttäreni ilmoittaman asian. Kaikki on hyvin, eikä mitään hätää ole..
Kolmannestakin unestani kerron.. Muutama vuosi sitten näin vah-van unen. Muistan selvästi, että jokin lainen mullistus oli käynyt ympärilläni, ja tunsin itseni yksinäiseksi. Ympärillä kaikki näytti entiseltä, mutta toisia aikuisia oli vähän. Surin tilannettani, ja minulle sanottiin (en muista mikä tai kuka), että olen tehnyt valintani, ja minut on valittu. Minun kuuluu pitää huoli pienemmistä. Se oli minun tehtäväni. .. Tämä uneni on todella jäänyt mieleeni, ja on mietityttänyt.
Miksi tätä kaikkea kirjoitan.. Ehkä siksi, että toivoisin tosiaan jonkun lukevan tämän ja hahmottavan tilanteeni. Jos voisin saada joltakin vinkkiä siitä mitä tällainen vasta-alkaja voisi aloittaa. Rahaa on vähän, joten erilaisille maksullisille kursseille en kovin helposti pääse
Tuttavani, jonka kautta sain tämän herätyksen, asuu minusta satojen kilometrien päässä. Jotakin kirjallisuutta olen hänen ehdottamanaan lukenut, ja joihinkin linkkeihin olen tutustunut. Millaisia kokemuksia teillä toisilla on? Mistä te olette alkaneet?
Aurinkoisin terveisin, kiittäen, Ainga


