REIKIFOORUMI

Jared kirjoitti:

Chevy kirjoitti:Nyt olen utelias, mikä oli se ensimmäinen?

H.Haber / Walt Disney; Ystävämme Atomi.

Hih, hih, tuota en ole lukenut. Siis sivistyksessäni on aukko.

Yes, sotakirjoja. Ehkä niitä ei voi pitää sielun yhteyksiä, henkisyyttä tms kehittävinä samassa mielessä kuin vaikkapa Dalai Laman teoksia.

Niissähän mitä suurimmassa määrin kerrotaan siitä, miten ego pistää asiat mullin mallin, väkivallasta, sen käyttämisestä ja kaikesta mahdollisesta sosiopatian tai muun pelottavan maailmaan kuuluvasta.
Olen kuitenkin ollut aina kiinnostunut siitä, mikä saa ihmisen tikittämään. Enkä tässä yhteydessä tarkoita tikittämisellä sitä ääntä, mikä kuuluu vanhanaikaisesta itserakennetusta pommista.

En kuitenkaan ryhtynyt opiskelemaan psykologiaa, vaan historiaa. Sodan kauhut ovat minussa monien entisten sotilaselämien kautta, ja ehkä siksi onkin joskus tarpeen lukea niistä tai katsoa niitä leffana. En kuitenkaan ole voinut katsoa uusimpia sotaelokuvia, en edes väkivaltaisia poliisisarjoja tms, Full Metal Jacket oli jo hiukan liikaa, mutta esim. NCIS:a en voi katsoa. The Longest Day on eräs lempileffoistani, ehkä siksi, että muuan aiempi inkarnaationi saapui Normandiaan 6.6.1944 liitokoneella.

Ehkä tässä on kyse vanhoista kunnon Vegetiuksen ja kumppaneiden ajatuksista - si vis pacem, para bellum - vihollinen pitää tuntea, jotta sitä vastaan pystyy taistelemaan. Tässä yhteydessä tarkoitan vihollisella väkivaltaa, vääryyttä, vihamielisyyttä, epärehellisyyttä yms. Ts taistelua pimeitä voimia vastaan valon soturina.
Viime vuosisadan sodankäynnin yhteydessä löydettiin jo nimittäjä joillekin pelottaville ilmiöille, PTSD, jota todella pitäisi tutkia ja hoitaa - sitä löytyy meikäläisilläkin kansainvälisissä joukoissa palvelleilta...siitä kuten itse sotahistoriastakin tietäminen kuuluu ammattiin.
Jo pelkästään Sun Tzu/ Suntzi hätkähdyttää. Niitä asioita, joista hän kirjoittaa sodankäynnistä, voi usein yhtä hyvin käyttää tavalliseen elämäänkin. Olkootpa tekstit sitten hänen omiaan tai vain kokoamiaan.

Fktiivisiltä vaikuttavia juttuja voin lukea ja katsoa, mutta
tikitystä... hmmm
väkivalta saa hyytymään ja ihmettelemään ja analysoimaan, mutta
rakkaus on se joka saa tikittämään

Just nyt

Jep - fiktiivisiä juttujakin on monenlaisia.

Jos ajatellaan vaikka vain elokuvia, niin vanhat Hitchcockit ovat tavallaan aika pelottavia, mutta niissä on mestarillista kuvan, kuvauksen, ohjauksen, näyttelijäsuoritusten ja äänen käyttöä. Murhatusta ei välttämättä tarvitse esittää kuin kengänpohjat - näyttelijöiden ilmeet ja kuvaus tekee loput.

Sen sijaan joku jenkkisarja, missä esitellään toukkia ja bakteerihiukkasia myöten maatuvan raadon olemus - yök.

Vastaavaahan on kirjoissakin omalla tavallaan.
Esim. Kingiä en voi lukea.
Varmaan hän on omassa genressään mestari, mutta pidin mm. mieluiten autoni sellaisena kuin se oli - vaikken pitänytkään sitä vain yhdistelmänä metallia, muovia ja muita teknisiä aineksia, vaan omana yksilönään, joka oli mm. siunattu ja reikitekniikoin käyttööni otettu - kuin päästäisin jonkun sairaan mielikuvituksen sen kimppuun muka siksi, että se olisi pahan vallassa. Hyh.

No en minäkään Kingä vapaaehtoisesti...

Piti mainita yksi hyvä rakkausromaani kun aiheeseen pääsin. Joskus ne ovat niin paikallaan.
Luin viimein viime kesänä Milan Kunderan: Olemisen sietämätön keveys. Suosittelen.

Henkisen kasvun puolelta luen edelleen Positiivisen psykologian voima -kirjaa. Se koostuu eri kirjottajien artikkeleista, joten sitä voi lukeakin näin viivytellen. Pieni tiedostettu annos positiivisuutta silloin tällöin on kans hyvä satsaus omaan hyvinvointiin.

Kiitos Kundera-vinkistä. Teosta on vinkattu minulle useasti, mutta edelleen on lukematta. Siis K-hyllyä kohti seuraavalla kirjastokeikalla.

Tsekkasin taas Jed McKennan teoksen Henkinen valaistuminen - hitonmoinen juttu.
En edelleenkään saanut makua siihen.

Kertokaa te muut, jos olette lukeneet, mitä löysitte siitä?

A.Robbins: Money Master the Game: 7 Simple Steps to Financial Freedom

Financial freedom olis tosiaan kiva olla olemassa.
Sitä tuumiskellessa luin James Jonesin ensimmäisen bestsellerin Täältä ikuisuuteen, eli teoksen, johon perustuu samanniminen elokuva, jonka ikiaikaiseksi ikoniksi muodostui stillkuva Bur Lancasterista ja Deborah Kerristä rannalla.
Teos kertoo Hawaijille sijoitetun amerikkalaisjoukon touhusta ennen Pearl Harbourin iskua ja heti sen jälkeen.
Harmi, että Jonesia ei osata nykyään oikein arvostaa. Hänhän oli paikalla itsekin...tietysti sotahistoriassa ja -kirjallisuudessa on tapahtunut paljon sen jälkeenkin, eri asia, miten asiat kerrotaan...

Nadeem Aslam: Sokean miehen puutarha.
Kesken jäi tämäkin.
http://like.fi/kirjat/sokean-miehen-puutarha/

Kesken eivät ole koskaan jääneet Tony Hillermanin kirjat.
Kaikkia ei ole valitettavasti suomennettu, ja käännöksistäkin vaikuttaa olevan osa loppuunmyytyjä, kirjastoista poistettuja ja suurelta yleisöltä näkyvistä poistuneita.
Nyt on meneillään Langennut mies.
Talking God on seuraavana jonossa, ja vuoroaan vielä odottelee The First Eagle.
Vaikka teokset ovat tavallaan dekkareita, ne ovat myös kuvauksia navajojen elämästä ja ajatuksista, joskus jonkin verran hopilla ja zunilla maustettuna.

Luin ensimmäiset Hillermanini joskus 30 vuotta sitten, ja jäin koukkuun navajojen metafysiikkaan, puhumattakaan teosten maisemista alueilla, joista olin ollut kiinnostunut lapsesta alkaen. Hozho, navajojen ajatus sopusoinnusta ja siihen pyrkimisestä on vaikuttanut aikoinaan siihen, miksi ryhdyin opiskelemaan Reikiä.

Lienee aika viritellä esiin navajoelämääni, olinpa siinä sitten Kojootti tai jotain muuta.