Kirjoittaja Deneb » 17 Kesä 2010, 11:32
Sain Paolo Coelhon Alkemistin luettua eilen. Ystäväni kuoli hiljattain, ja ennen kuolemaansa hän sanoi minulle, että selviäisi hän mielensä järkkymisestä tai ei, niin minun pitäisi Alkemisti lukea, koska siinä on kaikki, mitä hän ei koskaan osannut minulle sanoa, mutta mitä hän sisällään tunsi. Vaikka hän ei sitä näillä sanoilla sanonut, eikä kertonut, hänen oli aina vaikea ilmaista syvimpiä tuntemuksiaan, niin kirjan luettuani ymmärsin, miten paljon hän tunsi. Ei ole koskaan hyvä yhdistelmä olla samalla niin sulkeutunut ja varautunut, ja yritin aina lievittää hänen pelkoaan olemalla läsnä, mutta ratkaisun avaimet olivat hänessä itsessään. Olen surullinen, että hän halusi lähteä niin aikaisin, koska olisi voinut kokea niin paljon, mutta toisaalta ymmärsin, mikä tahansa päivä on hyvä kuolla silloin kun on löytänyt elämäntiensä. Hassua oli huomata, että ystäväni on tullut luokseni osana ihmisiä ja luontoa jo paljon ennen kuin luin sen kirjasta.
Don't let people pull you into their storm, pull them into your peace.