Chakroja hoitava musiikki

Valvojat: Jan, Hanna, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Chakroja hoitava musiikki

ViestiKirjoittaja maikkula » 16 Maalis 2014, 16:00

Sairastin helmikuun sitkeää ja kovaa yskää. Meni yrittippoja ja yskänlääkettä useampi annos. Sitten läksin kokeilemaan meditatiivista, chakroja tasapainottavaa musiikkia, jota löytyy monena versiona Youtubesta. Ensimmäisen kokeilun jälkeen, musiikki kesti siis tunnin ja sen jälkeen nukuin yöni yskänlääkkeen vaikutuksen alaisena ja aamulla tuntui, kuin kurkku olisi vähän vahvistunut. No olinhan minä yskinyt jo muutaman viikon siihen mennessä, joten ehkä aikakin jo alkoi parantaa. Innostuin kuitenkin kokeilustani ja nyt kun on tullut kaikenlaista muutakin tasapainotuksen tarvetta, olen käynyt kahden viimeisen viikon aikana läpi kaikki chakrat kuhunkin chakraan mukautettua musiikkisovitusta kuunnellen. Olen todella nauttinut musiikista ja tunnen olevani tasapainoisempi tunnin kuuntelun jälkeen. Ajattelin jopa ladata kyseisiä kappaleita MP3:lle että voisin kuunnella vaikka kotimatkalla. En osaa sanoa vielä vaikuttaako ja mikä. Jos olisin kyyninen niin toteaisin, että jo se, että rentouttaa kehoaan tunnin ajan silmät kiinni ja tuolin selkänoja takakenossa, jo seki vaikuttaa positiivisesti. Ajattelin kuitenkin jatkaa myös chakramusiikin kuuntelua.
Jos teillä toisilla on kokemuksia musiikin käytöstä chakrojen hoitamisessa, niin kertokaa.

:) Maikku, kohtsillään balanssissa
maikkula
 
Viestit: 240
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 06:13

Re: Chakroja hoitava musiikki

ViestiKirjoittaja Chevy » 17 Maalis 2014, 21:36

Kiitos hienon kokemuksen jakamisesta.

Olen jonkin verran aiemmin laulanut chakrojen ääniä, mutta olinpa unohtanut koko jutun.
Kiitos kun palautit sen mieleeni!
halirutistuksin,
Chevy :D
"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "
Chevy
 
Viestit: 1639
Liittynyt: 18 Touko 2010, 21:14
Paikkakunta: Turku


Paluu Musiikki, ääni ja energia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron