REIKIFOORUMI

Puuseppä, jonka palkkasin auttamaan minua vanhan maatalon kunnostamisessa, oli juuri lopettanut rankan ensimmäisen työpäivän. Puhjennut rengas oli saanut hänet menettämään tunnin työajastaan, sähkösaha oli lakannut toimimasta, ja nyt hänen ikivanha kuormurinsa kieltäytyi käynnistymästä.

Kun ajoin hänet kotiin, hän istui hiiren hiljaa. Saapuessamme hän kutsui minut tapaamaan perhettään. Kävellessämme etuovelle hän pysähtyi hetkeksi pienen puun juurelle koskettaen sen oksia kummallakin kädellään. Avatessaan oven hän muuttui hämmästyttävästi. Hänen päivittyneet kasvonsa peittyivät hymyyn ja hän halasi kahta pientä lastaan sekä antoi suudelman vaimolleen.

Jälkeenpäin hän saattoi minut autolle. Ohittaessamme puun uteliaisuus voitti minut. Kysyin siitä mitä olin aiemmin nähnyt hänen tekevän.

"Ah, se on minun Ongelmien puuni", hän vastasi. "Tiedän, etten voi välttää ongelmia työssäni, mutta yksi asia on varma: ne eivät kuulu kotiin vaimoni ja lasteni pariin. Joten minä vain ripustan ne puuhun joka ilta kotiin tullessani ja aamulla otan ne siitä taas mukaani."

"Hauskaa on se," hän hymyili, "että kun aamulla tulen ulos ottamaan ne taas, niitä ei ole lainkaan yhtä paljon kuin muistan illalla sinne ripustaneeni.

- Kirjoittaja tuntematon -