REIKIFOORUMI

Hei kaikille !

Olen oman parisuhteeni syövereissä pyöritellyt monenlaisia kysymyksiä, ja kaipaisin vähän muutakin kuin omaa näkökulmaa.. Kun sitä kaipaa rinnalleen rakastavan kumppanin jakamaan elämän haasteet, kuinka siitä voi sulkea pois sen, että on onneton ja surullinen, jos tällaisen henkilön menettää? Kun elämän ja perheen jakaa toisen kanssa, on silloin sekä käytännön että tunteen tasolla mahdotonta olla tarvitsematta kumppania Monesta eri lähteestä voi lukea, kuinka omaa onnellisuuttaan ei saa sitoa kiinni toiseen ihmiseen tarvitsemalla tätä, ja ymmärrän sen kyllä. Jokainen on itse vastuussa omasta onnellisuudestaan. Mutta eikö juuri yksi kumppanuuden ihanuuksista ole siinä, että voi luottaa toisen tukeen, siihen, että kun et itse jaksa, toinen kannustaa. Ja minulle on ollut tärkeä ihminen vierellä yksi onnellisuuden elementeistä. Jos rakkaus korkeimmillaan on sitä, että ei tarvita toista, miksi siis ylipäätään jakaa elämäänsä toisen kanssa?

Kamppailen irti päästämisen ahdistuksessa, ja olen hirvittävän murheellinen. Voin kyllä rakastaa toista niin paljon, että päästän hänet menemään, mutta sitä seuraavasta kurkkua kuristavasta surusta en pääse yli enkä ympäri. Jos joku saa tolkkua tähän vuodatukseen, niin kaikki ehdotukset otetaan kiitollisuudella vastaan

Sanotaan;

"Aika on iloita, aika surra.
Aika naurun, aika kyynelten."

Läsnä olevassa hetkessä ei ole ristiriitaa.

satuanniina

On olemassa

1) riippuvaisuussuhde, 2) itsenäisyyssuhde ja 3) keskinäinen riippuvaisuussuhde (StephenCovey; 7 Habits of Highly Effective People)

Kaksi itsenäistä ihmistä voi muodostaa suhteen joka on ns. voitto-voitto suhde, korkein muoto (3) synnyttää Synergiaa.

Aikuisena olemme itsenäisiä, eli pystymme pitämään huolen itsestämme. Me voimme pysyä itsenäisinä jokaisessa suhteessa, jos olemme itse löytäneet täyden itsemme. Voimme laittaa oman elämämme siihen kuntoon, että siihen voi kutsua toisen ihmisen jakamaan sitä. Toisilla ihmisillä ei mielellään paikata omia "tarpeita". Parisuhde on parhaimmillaan Synergiaa, joka on paljon syvempää kuin pelkkä sitoutuminen. Avioliittokin on parhaimmillan Synergiaa, ei pelkästään sitoutumista. (vaikka itse en aviossa ole, mutta näin sanoisin.)

Niinpä. Kiitos Urkki ja Jared, olette molemmat oikeassa. Täällä vielä yksi pieni ihminen sekoittaa pakkaa niin, että en vielä olisi suonut sen iloitsemisen ajan olla ohitse..

Sen, minkä järki sanoo, yritän saada myös sydämeeni elämään... Ehkä isoin tuska tuleekin siitä, kun joutuu luopumaan omasta haavekuvastaan siitä ideaalista, jonka olisi toivonut olevan. Kun olisikin kivuttomampi tapa kasvaa

Hei satuannina, sellainen rohkaiseva totuus tuli mieleen että koska me kaikki luomme oman todellisuutemme niin pystymme aivan yhtä rikkaasti iloitsemaan ja aivan yhtä taitavasti selvitymään elämästä kaikkine kokemuksineen ilman rakastettua kuin pystymme siihen rakastetun kanssa. Mutta tosiaan, suru ja luopuminen rakkaasta ihmisestä ei ole milloinkaan helppoa, ja siksi sen läpi on vain kuljettava jos se osuu kohdalle. Jos nykyhetki on onnellinen niin siitä kannattaa nauttia täysillä, huolehtimatta mahdollisista tulevista menetyksistä ja murheista.

Hei Satuannina

minä ajattelen, että olemme kuitenkin kaikki tavallaan riippuvaisia toisistamme ja
inhimillinen tuki ja yhdessäolo ovat täällä olemisemme, ihmisenä olemisen perusasioita.
se on iloinen ja ihana asia, ei kärsimyksen. negatiiviinen riippuvaisuus aiheuttaa
kärsimystä, positiivinen yhteys luo lisää rakkautta ja mahdollistaa ihanuuksia.
toivon sinulle paljon voimia ja rakkautta; rohkeutta myös itkujen itkemiseen


veega

Naisiin on geneettisesti ohjelmoitu se, että he hakevat hyväksyntää miehiltä, koska naisia ei juuri pidetty minään ennen, naisen keino selviytyä oli iso, vahva mies. Tuon ns ohjelmoinnin voi kuitenkin purkaa, rohkaisen täydentämään itsensä ensin ennen kuin siirtyy suhteilemaan, tai jos on jo suhteessa, niin onnistuu se siinäkin. Se on aika pitkä prosessi, mutta ihan varmasti on paljon palkitsevampaa että molemmat mies ja nainen ovat 100% itsenä suhteessa kuin riippuvaisina toisistaan.

(Miehet ovat enemmän Lineaarisia, ja naiset epälineaarisia, jopa kaaottisia, kaaoksesta syntyy aina uuttaa, siksi varmaan heille on annettu synnyttäjän rooli. Mitä enemmän naisia yritetään ajaa lineaariseen, >päässäelämisen> malliin, sitä enemmän he syrjäytyvät todellisesta Luonnollisesta roolistaan.)

Kiitos teille ihanasta kannustuksesta päivä kerrallaan mennään, annetaan elämän kantaa

Jared, minun tilanteessani on kuvaamasi roolit vähän nurin niskoin. Olen sekä surustani huolimatta että juuri suruni vuoksi pyytänyt kumppaniani poistumaan ja harkitsemaan, mitä todella elämältään haluaa, ja toimimaan sitten sen mukaisesti. Ratkaisuni oli todella vaikea, ja sitä hankaloitti entisestään se, että meillä on yhteinen lapsi. Olen ollut suhteessamme hänen kannattelijan, tukijan ja keittiöterapeutin roolissa, ja luonut järjestystä hänen kaaokseensa. Haluan kuitenkin kahden aikuisen ihmisen tasapainoisen suhteen, joten tässä tilanteessa olen joutunut opettelemaan kantapään kautta luopumista kaikkien yhteisen kasvun ja hyvän nimissä. Näkisinkin, että meillä kaikilla on omat tippaleipä- ja putkiaivopuolemme, jotka tilanteessa painottuvat tarpeen mukaan, yin ja yang

Mulle kävi niin että se oma voima ja riippumattomuus alkoi löytyä eropäätöksen jälkeen, kun ei enää tarvinnut kannatella sitä toista tai miettiä omia tekemisiään siltä pohjalta miten joku toinen niihin reagoi niin alkoikin aika pian löytyä näkökulmaa niihin omiin tekemisiin ja keloihin, ja sitten pääsin pisteeseen jossa enimmäkseen ei tarvitse ajatella (ajattelen kyllä silti ja saan siitä päänsäryn ) vaan voi vaan olla.

nyt sitten mennään kohti niitä aidosti tyydyttäviä rakkaussuhteita itsen ja muiden kanssa oon kyllä sitä mieltä että ensin saa löytyä se sopu itsen kanssa ennen kuin lähtee sitoutumaan ja saapi tuleva kumppanikin olla sovussa itsensä kanssa ennen kuin voin kuvitella parisuhdetta. Sen perusteella mitä olen kokenut arvelen etten enää jaksaisi kovin epätasapainoista suhdetta, varsinkaan sellaista missä missä minä antaisin paljon saamatta vastineeksi muuta kuin tyydytystä omalle läheisriippuvuudelle. on niin paljon kevyempi olla nyt vaikka yksinäisyys ja hiljaisuuskin vielä pelottaa.

Tämmoista näkökulmaa täältä eroprosessin keskeltä.

Sinulle voimia ja kaikkea hyvää ja kaunista tielläsi

Minna kirjoitti:Sen perusteella mitä olen kokenut arvelen etten enää jaksaisi kovin epätasapainoista suhdetta, varsinkaan sellaista missä missä minä antaisin paljon saamatta vastineeksi muuta kuin tyydytystä omalle läheisriippuvuudelle.

Se minkä antaa toisille, saa kyllä takaisin, se ei aina välttämättä tule niiltä henkilöiltä, joille annat. Mutta sen täytyy tulla jostakin, se on Laki.

Viisas antaminen on sellaista, kun antaa sellaiselle joka pyrkii kasvuun, eteenpäin elämässä. Jos kumppanisi pyrkii eteenpäin, se on hyvä merkki.

"Laissa sanotaan että on parempi antaa kuin vastaanottaa, ja kun annat vapaasti, saat takaisin vapaasti." (vapaa käännös;R.Holliwell)

Ei pidä heittää helmiään sioille.