Yhdessä haastellen Hyvää- ketju
Hei Foorumilaiset,
Ajattelin perustaa oman ketjun, jossa jokainen halukas voi haastaa toiset tekemään jotain itselleen tärkeää yhteiseksi hyväksi. Se voi olla jotain konkreettista, kuten " kerää roska päivässä" tai "anna rahaa hyväntekeväisyyteen 10/kk" tai jotain muuta "älä kiroile kahteen viikkoon" tai "kehu kolme ihmistä päivässä". Halutessaan haasteisiin osallistuvat voisivat ilmoittaa tässä ketjussa halukkuudestaan. Haasteiden seuraamista helpottaisi jos jokainen nimeäisi haasteensa selvästi. Jos haasteeseen osallistuminen vaatii tarkempia tietoja, ne hoituvat yksityisviestin kautta.
Katsotaan saako ajatukseni kannatusta
.
Tänään taas ihmettelin kuinka yhteen vaatekaappiin voi mahtua rekkalastillinen tavaraa. Osan laputtelin kirpputoria varten, mutta pienimmät vauvanvaatteet ajattelin säilyttää annettavaksi edelleen tuttavalleni, joka on töissä Helsingin ensikodissa. Ajattelin, että olisi mukava antaa kerralla isompi satsi vaatetta ja siksi..
Aloitan ketjun itse PIENILLE IHMISILLE RAKKAUDELLA-haasteella. Se on kaksi osainen. Se on saanut kannatusta kotipaikkakunnallani ja nyt haluan haastaa myös reikifoorumilaiset.
1. Kerään pieniä eli alle 62 senttisiä vauvanvaatteita lahjoitettavaksi eteenpäin Helsingin ensikodille. Samaa tarkoitusta varten otan vastaan myös muuta tekstiiliä, kuten peittoja ja kestovaippoja. Säitytystilaa ei ole paljoa joten keräys ei koske leluja tai vauvojen tarvikkeita. Vaatteiden tulee olla hyväkuntoisia ja puhtaita, eli käyttökelpoisia. Lahjoitan vaatteet eteenpäin uusia omistajia varten joulukuussa. Keräys päättyy marraskuun 30 pvä.
2. Lankakaappiin kertyneistä langanlopuista pääsee näppärästi eroon neulomalla pieniä villasukkia vastasyntyneiden varpaita lämmittämään. Ensimmäisen sukkasaaliin luovutan yhdessä vaatteiden kanssa, eli marraskuun lopussa, mutta niiden osalta keräys jatkuu vielä sen jälkeen.
(Esikoiseni oli synnytyksen jälkeen hoidettavana K-HKS:n pienten teholla ja jonkun hoitajan ihana äiti oli neulonut pieniä villasukkia, joista saimme valita mukaamme mieleisimmät. Siitä idea sukkiin.)
Jokaisen vaatekappaleen reikitän ennen eteenpäin luovutusta.
Asun Kanta-Hämeessä.