REIKIFOORUMI

MInulla on kumma ongelma. Olen vuosia haaveillut elämäni muuttamisesta ja tehnytkin paljonkin töitä sen eteen. Nyt on tilanne se että elämäni on muuttumassa ja tilaisuuksia tipahtelee syliin tuosta vaan. Jos sanon yhdenkin sanan että olen suunnittellut sitä tai haluaisin tehdä tätä niin mahdollisuudet toteutumiseen avautuvat heti.

Sitten kun ryhdyn toimeen tunnen oloni omituisen tyhjäksi, välillä ajattelen että voisin antaa kaiken tämän hyvän jollekulle muulle ja jatkaa matkaa kevein pakaasein. Koen että se mitä teen ei suinkaan ole arvotonta vaan erittäin tärkeää työtä mutta yht´äkkiä se en olekaan minä jonka sitä pitäisi tehdä.

Kun tiedän mitä muut ajattelevat työstäni ja kuinka merkityksellisenä itsekin sitä pidän, melkein hävettää se että oikeasti haluaisin vain lähteä ja aloittaa taas alusta.

Nyt on sitten alkanut kroppakin hajoamaan että työstettävää tässä on.

Työstettävää tässä on itsellänikin. Meinaa munkin kroppa hajota. En kyllä oikein siitä ole välittänyt, vaikka se on sielun kehitysastia. Näin se minulle tuli. Hih!

Oletko antanut itsellesi lupaa ottaa haluamaasi vastaan? Pelkäätkö jotakin?

Monet asiat näyttävät näennäisesti tekevän monta kierrosta, kunnes poistuvat kokonaan. Asiat nousevat eri kerroksiin. Ne on poistettava niin monella tasolla.

Mullakin on viime aikoina kiikastanut eräs asia, jota olen vuosia työstänyt, mutta tämä asia on hyvin syvällä eikä haluaisi millään lähteä.

Jospa sille sitten antaisi hyväksyntänsä ja ehdottoman rakkautensa.

Halein Anutuija

Kiitos Anutuija,

Oikeastaan viestisi lopussa oleva motto sai minut tajuamaan etten usko loistavani itse. Eli koen itseni niin arvottomaksi etten voi tehdä näin vallan arvokasta työtä.

Ja juuri tässä tapauksessa voin vain kysyä kuka muu sen tekee ellen minä? Oikeasti tätä ei tapahtuisi ellen minä olisi tähän "sattumalta" tupsahtanut.

Ehkä joku joskus tulevaisuudessa mutta juuri nyt ei kyllä kukaan muu.

Ja ne pienet ihmeet joita näen ihmisissä joiden kanssa tätä työtä teen ja se ilo ja innostus.

Ja oikeasti.

Nyt vain "simppelisti" selvittämään miksi en anna itselleni lupaa olla valonlähde itse.

Tajuan myös että tämähän on pitemmän ajan kriisi kuin tämän hetken.

takaisin elämään kiitos.

Kun on ollut tuo jumittamisen tunne ja halu lähteä fyysisesti pois, on kuin olisin ollut miltei vankina (yksi toistuva teema elämässäni, tuota karmaa kun on.) niin tämän oivalluksen myötä tunnen itseni taas vapaaksi.

Ja totta mekityksetöntä onkin se mitä fyysisesti teen ( ja mistä palkkani otan jotta tässä elämässä elän ja maksan laskuni)

merkityksellistä onkin tuo valonlähteenä oleminen

ja juuri nyt valo virtaa juuri tässä työssä.

Tää on nyt kyllä karmallinen käänne.

Tulee nyt tilitettyä mutta tämä aukeaa koko ajan tässä ja nyt.

Jumaluus sinussa auttaa sinua loistamaan, jos vain niin annat tapahtua.

Voit aina pyytää apua, myös siihen, että osaat ja uskallat tarttua eteesi avautuviin tilaisuuksiin.

Sinun tarvitsee vain pyytää opastusta ja ojausta.