Kännykkäsäteily?
Hei te rakkaat,
onko kellään kokemuksia kännykkäsäteilystä?
Minkälaisia tuntemuksia se on aiheuttanut?
Millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?
Tiedän, että kännykkäpuheluissa kannattaisi olla kaiutin päällä (puhelimessa ei ole sellaista) tai korvanappi (ei ole sitäkään eikä puhelimeen ole enää saatavilla sellaista) käytössä - olen aiemmin huomannut, että kännykkä lämpenee pitempään puhuttaessa. Koska kuitenkin käytän vähän kännykkää ja pitkät puhelut ovat harvinaisia, en ole aiemmin huolestunut asiasta.
Eilen jouduin paitsi puhumaan Soneran virkailijoiden kanssa, myös odottamaan jonossa. Puhelun (noin 20 min yhteensä) jälkeen korvassa oli omituinen kuumotuksen tai kihelmöinnin tapainen tunne, jollaista en ole aiemmin havainnut. Varsinaista kipua ei ollut. Vielä nytkin, lähes vuorokausi tapahtuneen jälkeen, "aistin korvani" tavalla, joka on uusi.
Olen kuullut, että säteilyä aistitaan talojen ylemmissä kerroksissa enemmän kuin alakerrassa. Asun alakerrassa, mutta talo sijaitsee mäellä. Mastoja en ole havainnut lähiympäristössä, mutta mäen alapuolella on korkeajännitelinjoja.