REIKIFOORUMI

Luin tässä taannoin kirjan, jossa puhuttiin kadonneista tavaroista - ja ihmisistä.
Olenkin usein miettinyt, minne kadonneet tavarat menevät?
Joskus takavuosina muuan pakinoitsija kirjoitti jutun henkareista, joiden epäili lisääntyvän keskenään suljetussa komerossa,
koska ne salaperäisesti lisääntyivät. Hmm.
Mutta minne häippäävät esim sukat?
Pesinpä niitä käsin tai koneessa, ostinpa niitä yhden tai viisi paria samanlaisia, niin jonnekin livahtavat.
Missä on sukkien salainen elämä?

Imuroin tänään vahingossa yhden sukan ja huomasin, että sen parinkin oli aika mennä. Ehkä sukillakin on oma tehtävänsä ja kun ne ovat sen täyttäneet, ne katoavat tavalla tai toisella

Tavaroitten suhteen asia on välistä ihan hauska. Olen huomannut iän myötä hyväksyneeni sen, että "no ei sitä nyt mistään löydy vaikka kuinka etsisi". Etsin usein töissä jotain paperia/esitettä, jonka muistan laittaneeni juuri tiettyyn pinoon, mutta ei vaan löydy. Kuitenkin ehkä jo seuraavana päivänä löydän paperin/esitteen ja yleensä siitä paikasta, mistä sitä ensimmäiseksi etsinkin. Olen välistä epäillyt, että työkaverit ne vaan käyvät tarvaroitani siirtelemässä.
Sukkien salainen elämä on pohdituttanut joskus minuakin. Silloin kun lapseni olivat pieniä, ostin heille joskus puoli tusinaa samanlaisia sukkapareja syksyllä...

Toinen mitkä häviävät ovat kynät. Sukat katoavat yllättävän nopeasti. Ehkä ne putoavat toiseen ulottuvuuteen tai sitten rinnakkaismaailmoihin. Elämä on täynnä mysteereitä

Toisinaan ajattelen niin, että eri henkilöt ovat "erikoistuneet" kadottamaan tiettyjä tavaroita.
Äitini unohti usein sateenvarjonsa. Isäni hukkasi käsineitä.
Itse olen kadottanut usein hanskoja, koska talvitakissani ei ole kunnon taskuja.

Mielenkiintoista on myös se, että ajoittain etsin jotain tavaraa kotoa, saatan vaikkapa selata Maikkulan tyyliin koko paperikasan yksi kerrallaan, kun olen varma että se ja se paperi on siinä. Kumminkaan sitä ei löydy - ennen kuin myöhemmin haettaessa se on juuri siinä, mistä hainkin. Ilmeisesti siis paperitkin käyvät välillä huilaamassa rinnakkaismaailmassa ja tulevat sitten takaisin paikoilleen? Näin tekevät myös kirjat toisinaan.
Entisessä työpaikassani oli ihan totta, että tietyt työkaverit kävivät penkomassa työpöytäni poissa ollessani, mutta kun tätä tapahtuu kotonakin...

Sukat - huoh...eivät ole pölkkärissä, sen tiedän. Pengon myös joka pyykin jälkeen pussilakanat ja tyynyliinat niitä narulle ripustaessani siltä varalta, että mahd koneeseen unohtunut sukka olisi seuraavassa koneellisessa luikahtanut lakanapussiin. Vaan ei...ja pyykin jälkeen pyöräytän tyhjää rumpua, jottei sinne jäisi mitään.

noista sukista luulen että katoavat yleensä pesukoneessa ja tää pesukone tekee jonku reiän sinne sisälle pyöriessään josta aina sukka tai pari mahtuu lähtemään "tuonpuoleiseen"

Hyvä ajatus, Jakke!
Ehkäpä se onkin niin, että pesukone on jonkinlainen portti rinnakkaismaailmaan, eräänlainen Stargate, hih!

Ajattelisin, että se linkous sen tekee. Nykyään on niin isot kierrosnopeudet. Siinä voi stargate aueta Mun suosikki aihe. Hiljattain ostin sukat joka päivälle. Niistä yhdet parit ja parittomia on enää jäljellä. Siihen menee hirveesti energiaa aamulla, kun etsii sukkia. Onneksi on kesä ja ulos voi mennä ilmankin.

Kadonneet ihmiset ovat jo sitten huomattavasti vakavampi juttu vai?
Ainakin minä katosin kerran itseltänikin niin, että ihan kipeää teki.
Mutta sitten minä vaan löydyin.

Tuo kuulostaa ikävältä. Itseltään katoaminen lienee vaikeinta ja tuskallisinta sorttia katoamista.
Mitenkä menettelit tilanteen korjaamiseksi?

Mitä taas tulee niihin tapauksiin, joita poliisit ja kumppanit kaiken aikaa tutkivat -
hankalaa on, ja hätkähdyttävää sekin, että erityisesti nuoria tyttöjä häviää vähän väliä.
Toisinaan löytyvät, toisinaan niille käy kuin Jennalle Espanjassa.

Juttelin juuri muutama päivä sitten siskoni kanssa siitä, kuinka paljon helpompaa tavallaan oli,
kun oli olemassa ns. irtolaislaki: jokaisen ihmisen piti olla kirjoilla jossain.
Ja ympäristö piti tolkkua tilanteesta juorutädeistä eri sorttisiin ammattilaisiin nähden.
Totta puhuen se aika oli lapsillekin turvallisempaa: kerrostaloissa oli talkkarit, joista moni toimi
sodan jälkeen isättömiksi jääneiden lasten turvana ja patistelijana. Toiset enemmän, toiset
vähemmän onnistuneesti. Yhteisön kuri valvoi myöskin siten, että vieraatkin ihmiset usein
puuttuivat tilanteeseen, kun näkivät, että lapset tekivät jotain kiellettyä tai vaarallista.
Nykyäänhän ei uskalla edes omia lapsiaan komentaa vieraista puhumattakaan, ja yhä
useammin poliisit, opettajat ja muut yhteiskunnan tukipilarit kuulevat lasten vanhempien
sanovan, että kyllä meidän lapsi saa tehdä noin (hakata naapurin jussin littiin tai rikkoa naapurin ikkunat)
jos se haluaa eikä siihen ole kellään mitään nokan koputtamista....mutta tämä on sitten toinen juttu.

Vähän eri tasoa on taas tarinat näkymättömistä hmisistä.
Muuan reikikollega taannoin mainitsi, että saattoi tulla näkymättömäksi.
Itse olen parissa tapauksessa ollut näkymätön ympäristölleni. Mm. kollegat eräänä päivänä etsivät minua töistä
eivätkä löytäneet, vaikka kuulin heidän äänensä.

Valoa ja voimaa kaikenasteiselle Olemiselle ja Näkymiselle...