Voimala-ohjelma 18.10.
Kylläpä tuli hyvä mieli, kun katsoin Voimala-ohjelman, jossa oli mm. Anuirmeli Sallamo-Lavi. Ohjelma oli uusinta viime keväästä, mutta en ollut sitä aiemmin nähnyt. Ja olisi mennyt ohi nytkin, jollei reikiystävä olisi vinkannut, kiitos siitä
Keskustelussa oli niin järkevä sävy, neljästä keskustelijasta kaksi oli avoimesti henkisentienkulkijoita.
Anuirmelistä on haastattelu myös uusimmassa Minä olen-lehdessä. Aivan jutun alussa käy selväksi, että meditaatio on hänen mielestään turhaa
Minulle se taas on juuri se oikea työkalu. Ensimmäisellä kerralla jätin jutun lukematta, kun olin niin tuohtunut moisesta kommentista. Myöhemmin otin lehden uudelleen luettavaksi ja luin myös Anuirmelistä. Hänen tiensä on vaan erilainen kuin minun. Sekä lehtijutussa että myös ohjelmassa puhuttiin ruumiista irtaantumiskokemuksista. Anuirmeli oli kokenut ne lapsena hyvin pelottavina.
Pystyin samaistumaan Kaija Juurikkalan kokemuksiin enemmän. Molemmilla naisilla on kuitenkin hyvin valoisa kuva henkimaailmasta.
Ja sammalla ohjelmassa myös sivuttiin täällä foorumillakin pohdittua asiaa, skitsofreniaa.
Satuitko katsomaan ohjelman, millaisia ajatuksia se herätti?