REIKIFOORUMI

Olen miettinyt usein entisiä elämiä.. tunnen jotenkin vahvasti jotain tuntemuksia sellaisiin. onko teidän joukossa sellaisia jotka nökee entisiin elämiin jotenkin? olisi hauska tietää jotain..

Minunkin mielestäni tämä on mielenkiintoinen aihe. =)

En ole selvänäköisyydessä kehittynyt niin pitkälle, että tuosta noin vain näkisin omieni tai muiden edellisiä elämiä, mutta minulle on käynyt niin, että muutamat elämät ovat palautuneet mieleeni unissani. Tai ainakin olen itse varsin varma, että kyseessä oli edellisen elämän -regressio. Ne ovat olleet aika huikeita ja myös varsin hämmentäviä kokemuksia.

Olen huomannut, että edelliset elämät tuntuvat palautuvan mieliin silloin, kun niillä on jotain erityistä merkitystä tässä elämässä ja tämän elämän haasteissa. Ja edellisistä elämistäkin muistan vain ne hetket ja tekijät, jotka ovat luoneet tähän elämään asti kestävää karmaa. Kyseessä on usein siis tilanne, kun olen 'parantumassa' ja vapautumassa karmasta, ja saan unien välityksellä hieman apua, ja selityksen kaikelle.

Kerran kysyin korkeammalta minältäni ennen nukkumaan menoa, miksi minulla on niin sitkeästi iho-ongelmia. Ja tämän sain vastaukseksi unessani:

Elän n. renessanssin ajan Italiassa, joka on silloin jakautunut useaan ruhtinaskuntaan. Olen naispuoleinen henkilö ja perheeni ja sukuni ovat jonkinlaisia nousukasmaisia säätyläisiä, mutta ei aatelistoa. Syystä taikka toisesta olen kuitenkin linnassa (päässyt hovinaiseksi?). Eräs, varsin kaunis, aatelisnainen on saanut minut puhumaan liikaa perheestäni. Koska olen imarreltu hänen huomiostaan, en huomaa petosta vasta kun on liian myöhäistä. Nainen myy(?) tiedot eräälle miehelle, joka käyttää tietoja perhettäni vastaan. Saan kuitenkin tilaisuuden kostaa naiselle. Pääsen hänen huoneistoonsa ja siellä käsiksi hänen tavaroihinsa. Tiedän että hän käyttää jonkinlaista voidetta ihoonsa ja sen ajan hyvillä kasvioppitiedoilla laitan, jonkinlaista myrkkyä voiteeseen, joka tulee pilaamaan hänen varsin kauniin ihonsa. Muistan onnellisen tunteen, kun juoksen rappusia alas pakoon tekoni jälkeen ja tiedän, että en tule jäämään kiinni....

Nainen on muuten äitini tässä elämässä.

Heipskukkuu!
Nuihin entisiin elämiin... Itse en toisten elämiin pysty katsomaan, vaan omakohtaisesti kirjuuttelen:

Täytyy olla valmis ottamaan vastaan, jos/ kun sellainen henkilö tulee vastaan, joka näkee. Sekä osata...voida...pystyä luottaa itseensä ja katsojaan. Kaikki tuttuus, niin teot kuin kohdattavat kanssaolijat, jota kohtaa tässä hetkessä ja niiden tutkaileminen itsessä on suotavaa...auttaa hyvinkin paljon työstämisvaihetta. Maltti on valttia! Yllätyksiä tulee matkassa...niin iloisia kuin ei niin suotavia tunteita. Itku on joka parantaa ja vastapainona nauru/ ilo, tyytyväisyys. Me itse teemme sen tunnetyön, vaikka toinen olisi katsojana!

Kun pystyy käsittelemään koko tunneskaalan itsessään tulee täyttymyksiä sydämeen
Joka hetki on ihmeellinen! KKK

En oikeastaan itse näe entisiin elämiini, vaikka toisinaan tulee esimerkiksi joku vastaan kadulla, jonka alitajuisesti tunnen,
vaikka tiedän, että en ole tuota ihmistä koskaan tavannut tässä elämässä...joku taideteos, rakennus, musiikki,
maisema on tuttu vaikkei ole...

Entisyyteeni olen päässyt kurkistamaan chakrojen puhdistuksessa tapahtuneen hoidon kautta sekä parin
energiahoitajan avulla.
Violetti Liekki Reikin kautta olen nähnyt joitakin elämiä, joissa en ole kovin paljon mukana.
Olen enimmäkseen silloin kojootti, joka näkee kaikenlaista.
Paitsi ei itselleen.


"Coyote was there, but Coyote was asleep.
That Coyote was asleep
and that Coyote was dreaming.
When that Coyote dreams,
anything can happen.
I can tell you that. "

mukava kun tämä herätti keskustelua. mulla on todella usein semmoisia hetkiä että kaikki on tapahtunut ennemminkin.. siitä olen ajatellut että jotain samantyyppistä on voinut olla. ja onhan se hauskatietää mitä ylinminä on ollut joskus. vai mikä se nyt onkaan ^^
jotkut reikihoitajat varmaan näkee niitä tai silleen.. mutta hm-- ei sitä ehkä nä jos ei ole kosketuksessa siihen joka nökee ja itse paikalla.. mutta mielenkiintoinen aihe tämä on ja en huomannut tuolla keskusteluja aiemmin tästä aiheesta katsellaanmpa mitä tänne tulee

Mä olen aika varmasti ollut kiertävä Romanialainen jossain elämässä, niin voimakkaasti samaistun heidän kulttuuriinsa ja monet asiat sen kansan kohtalossa surettavat syvästi. Sellainen tunne on että se oli kuitenkin onnellinen elämä suruista huolimatta, siksi varmaan vieläkin aika-ajoin kaipaan sentyyppistä elämää vaikkei se nykypäivänä taida sama asia ollakaan.

Monissa ihmissuhteissa on viime aikoina ollut tunne, että monien elämien mittaiset sotkut ja niiden karma on selvitetty. Että tämä on se elämä jossa ristiriidat nivoutuvat eheäksi kokonaisuudeksi. Nyt kun mulla on konkreettisesti alkanut uusi elämänvaihe niin tuntuu että moni ihminen on käynyt unissani ikään kuin hyvästelemässä, että nyt se meidän välinen jännite on vihdoin purettu hyvää loppuelämää.

Tän enempää en juuri olisikaan valmis tietämään mutta jotain aavistuksia on, välillä tulee vastaan uusia ihmisiä jotka on kuitenkin tuttuja ja monet tilanteet tuntuu siltä kuin olisi kokenut ne aiemmin. Kaikki ratkaisut tuntuu kuitenkin olevan tässä hetkessä.

Heissan!

En sano seuraavaa ilkeilläkseni, enkä ketään loukatakseni, sielunvaellukseen uskoville, tai luuleville...., vaan haluaisin konkreettisempaa näyttöä aiemman elämän kokemuksesta kuin pelkät unet tai tunteet. Ajatus aiemmasta elämässä, eri aikakaudella kuullostaa jotenkin huitsin paksulta. Mistä ihmeestä niitä sieluja vaeltaisi kun väkimäärä lisääntyy jatkuvasti ja on moninkertainen menneisiin ajanjaksoihin nähden? Eläimistäkö....? Tjaa... Jotenkin voisi ehkä ajatella olleensa ihminen. Mut... Ja sitten vielä se, että mitä arvoa on olla eläneenä aiemmin jollei siitä muistiin ole jäänyt mitään ajatusta, tarkkaa muistikuvaa? Näitä ihmetellessäni olenkin ajatellut että uudestisyntyminen on käsitetty jossain vaiheessa aivan väärin ja siihen vain on liitetty perustelematon(?) mielikuva sielunvaelluksesta. Oikeampi, mielestäni, ja etenkin loogisempi uudestisyntyminen tapahtuu päivittäisessä elämässämme, ihan tässä. Kas, näin:
Vauva syntyy, oppii konttaamaan, kävelemään, puhumaan, leikkimään. Lapsi kasvaa nuoreksi, siitä aikuiseksi ja lopulta kuihtuu vanhukseksi ennen kuolemaansa. Siis, jokainen uusi päivä on uusi elämä edellisen jäädessä taakse kroppamme muuttuessa taas pikkaisen.

-Kunhan nyt kirjoittelin...

DP

Eläimistä, rakas D.P., ehkä niinkin!

Voisihan sitä ajatella, että se "n" määrä sieluja kiertää nyt nopeammin, kun ehkä aiemmin on ollut pitempi väliaika,
ennen kuin on synnytty uudelleen. En ole asiaan viitsinyt suuremmin paneutua, sillä minulla on yleensä muuten
ikävä taipumus järkeillä hupaisatkin asiat vähän pilalle.

Näistä jutuista oli aika paljon edellisellä foorumilla, mutta kerrotaanpa joitakin viitteellisiä juttuja uudelleen.
Intiassa on kuulemma ollut aika tavallista, että pieni lapsi puhuu vanhemmilleen entisestä elämästään, jonka
sitten isompana unohtaa. Kerrottiin myös tapauksesta, jossa lapsi intti isälleen ja äidilleen, että haluaa mennä kotiin,
koska tämä ei ole hänen kotinsa eivätkä vanhemmat hänen vanhempansa. Vanhemmat sitten halusivat selvittää asiaa,
ja menivät lapsen kanssa tämän "kotiin". Siellä asui perhe, jolta oli jokin aika sitten kuollut lapsi, ja osapuolet
tunnistivat toisensa. - Juttuako vain. Voipi olla...

Tanskan TV esitti ehkä 5-6 vuotta sitten pariinkin otteeseen ohjelman, jossa tutkittiin uudelleen syntymistä.
Siinä koehenkilö asettui lavitsalle lepäämään, hänen silmänsä peitettiin ja hän sai kertoa, mitä "näki".
Kun kertomus oli päättynyt, koehenkilö nousi ylös ja asettui pöydän ääreen piirtämään sitä, mitä oli nähnyt,
tai ellei halunnut tai osannut piirtää, kertoi vielä tarkennetusti "näkemästään". Jotkut henkilöt kertoivat
olleensa paikoissa ja tilanteissa, joita oli vaikea sijoittaa tai selittää. Sitten koehenkilö vietiin paikkaan,
jonka hän uskoi nähneensä. Siellä hän sai sitten selostaa tuntemuksiaan ja muistumiaan.

Muuan henkilö koki olleensa Lontoossa, talossa, joka oli sittemmin purettu, mutta jonka ympäristössä on
voinut tapahtua sitä mitä hän kertoi. Pari muuta selvitti myös tilannettaan siten, että asia tuntui jokseenkin
uskottavalta. Yksi henkilö kertoi elämästään Saksassa, taisi olla 1900-luvun alkupuolella.
Talo oli vielä pystyssä, ja siinä oli tietyt huoneet ja tietyt piirteet. Kiinnostavinta oli se, että koehenkilö
muisti puhelinnumeron, joka löytyi ko saksalaisen kaupungin vanhasta puhelinluettelosta.

Tiedä sitten, uskoako vai ei. Omalla kohdallani olen saanut tietoja aiemmista elämistäni siinä määrin, että
koen asian uskottavana. Olen itsekin pienenä jutellut asioista jotain. Äitini ei kieltänyt puhumasta eikä
ajattelemasta noita asioita, vaikka oli syvästi uskonnollisesta perheestä ja eli itsekin Armossa.

Menneisyyden kauhut heijastuvat ihmisen uuteen elämään vaikkapa pelkona. Minulla on korkean paikan kammo.
En tiedä, johtuukjo se siitä, että olen ollut 1944 mukana Normandian maihinnousussa brittiläisissä airborne-joukoissa
ja kuollut siellä - vaiko siitä, että olen tässä elämässä pudonnut kolmivuotiaana kiviportailta ja satuttanut pääni...

Jaah... Kun tässä tomumajassani vaeltaminen päättyy ja jos johonkin lepopaikkaan paratiisityyppiseen menomestaan pääsisi niin eipä kyllä heti himottaisi tälle pallolle tulla pomppimaan jos vapaana sieluna vain voisi liidellä ja tsekkailla tontteja... Kivaa on silloin kun kivaa on mutta muuten tämä puurtaminen ja stressaaminen ei mitenkään ylevältä tunnu.

Nyt muistan minäkin noita sielunvaellusohjelmia töllöstä joskus katsoneeni. Mut... mitä voi uskoa siitä kaikesta mitä meille syötetään. -Mitähän tarkoitusta sekin palvelee jos tänne kerran bumerangina palaa heti veivin heiton jälkeen....? "Oppia uudestisyntyminen kaikki" Olisi kiva kun muistaisi mitä on nuorena sieluna jossain päin palloa mokaillut ja sitten muistaisi ettei niin enää kande tehdä vaan olisi osannut ottaa opikseen. Katsopa vain maailman menoa.... Vai kuinka kauan tässä pitää odottaa, että ihmiskunta oppii elämään ihmisiksi?

Puuh, punkku saa ihmisen kirjoittamaan notkein sormin notkeata tekstiä....

Oli miten oli vaelsi se sielu tai sit ei niin tän kans vain on opittava olemaan, ei o heleppoa ei....

DP

Sanos muuta...

Voisi vaikka siteerata vanhaa kunnon Hamletia:
Ollako vai eikö olla....


Mutta onneksi meillä on tässä maassa lupa uskoa mitä tykätään - tai olla uskomatta, miten vain...