Heippa,
Olen hyvin iloinen että asiaa puidaan aivan laidasta laitaan.
Itse painin ihan samojen asioiden kanssa, mihin uskoa ja mihin ei /
mikä olla totta ja mikä ei.
Itse olen nyt olevinaan kanavoinut 2 vuotta (en tiedä mitä) aluksi kirjoittamalla,
sittemmin ajatuksissa.
Tulevatko nämä kirjoitukset/kuvat/ajatukset sitten henkiolennoilta,oppailta
vai ovatko vain omia syvällisiä ajatuksia.
Sitä tulen tuskin koskaan tietämään - tai no aika vaikea sanoa, tietämään ja tietämään
kun kaikki on ilmeisesti loppupeleissä aika pitkälti siitä kiinni mihin uskoo.
Jos ja kun alan esim kovasti uskomaan että kyseessä olisi vaikka opas, niin todennäköisesti
alan niin väittämäänkin pitemmällä aikavälillä.
Mutta omaan aikas skeptisen näkökannan näihin asioihin ja suhtaudun asiaan
aika rennoin rantein, mutta kummiskin toki nauttien tilanteesta ja uteliaana omaa kehitystä seuraten, joten saas nähdä mihin uskon huomenna sitten
Itse kanavoinnista.
Itselläni on 2 asiaa/kokemusta mitkä erottaa omalla kohdallani aihetta hieman normaalielämästäni.
Aiheuttaen sen että vertailupuntari kallistuu kohdallani hivenen enempi henkisen maailman olemassaolon puolelle (ainakin tällä hetkellä).
Silloin kun kanavoin piirtämällä, minulla ei milloinkaan ole mitään käsitystä minne kynä
paperilla menee ja mitä se piirtää. Ainoastaan seuraan sivusta haltioituneena mitä kynä
piirtää paperille. Tätä olen usein miettinyt että josko tämä olisi jotain oman tajunnan
toimintaa/tuotetta, niin luulisi että tietäisin silloin mitä olen piirtämässä. Mutta ei. Minulla ei koskaanole hajuakaan mitä kuvasta tulee, paitsi tietysti sitä mukaan kuin näen kuvan kehittyvän alan miettimään että tuohan voisi olla sitä sun tätä. Mutta tässäkin täytyy olla varovainen
jos alkaa paljon miettimään huomaa että kuva saa vaikutteita niistä ajatuksista mitä miettii.
Tämä onkin se vaikein kohta, seurata kuvaa, ihmetellä sen kehittymistä, mutta pitää tietyllä
tavalla neutraali tyhjä mieli, jottei mene sotkemaan omilla ajatuksillaan kuvan muodostusta.
Kirjoittaessa mielen tyhjänä pidolla on jo dramaattinen vaikutus ja saat orginelli tekstin muuttumaan ihan toiseksi jos et saa pidettyä ajatuksia kurissa. (tämä onkin minulle ollut kirjoittaessa aina hirmu vaikeaa)
Näen pari sanaa muodostuvan ja pian olen muodostanut mielessäni niistä jo koko lauseen,
ja kirjoitus muuntuu sen mukaiseksi vaikka sanoma saattaa olla ihan muuta
(on opittu/huomattu kantapään kautta)
Toinen asia mikä myös hieman hämmentää soppaa kohdallani on
että tietämättä aidosta meditaatiosta juurikaan paljon mitään, enkä edes tiedä meditoinko oikeasti vai en. (Hakeudun vain hiljaiseen paikkaan ja yksinkertaisesti hiljennän vain mieleni 10-20 sec) ja olen valmis kysymään onko paikalla ketään oppaitani & muita mestareita jotka voisivat auttaa minua. Niin vastaus tulee melkolailla heti (enemmän tai vähemmän tyyliin: toki,olemme täällä aina)
Niin se mikä tekee asiasta mielenkiintoisen, on se että jos vaikka keskustelen 10min ajan ja lopetan sitten. Minulla ei ole juurikaan mielikuvia mistä keskustelimme. Se mikä keskustelun aikana
tuntui niin selkeältä, kirkkaalta ja selvältä ajatukselta. On keskustelun jälkeen hyvin utuinen.
Tarkoitan sitä että vaikka muistan mistä keskusteltiin en muista kovin hyvin yksityiskohtia.
Eli tila on hieman kuin unessa olisi, kaikki tuntuu niin selkeältä siinä,
mutta kun poistuu siitä tilasta, niin on vaikea muistaa kaikkea sitä mitä vastaanotti.
Itse ajatuskanavointi (jos kyse loppujenlopuksi on edes siitä)
on kohdallani sitä että kun ikäänkuin esitän kysymyksen mielessäni
tulee siihen vastaus myös samantapaisesti, ihan kuin itse vastaisin itselleni ajatuksella.
Tätä on aivan hirmu vaikea yrittää selittää sanoin. Aluksi olin pitkään sitä mieltä
että itse heittelen näitä ajatuksia ulos mielestäni ja generoin niihin vastauksia sitten perään
samalla tavalla, mutta kun pitemmän päälle yritin ja yritin analysoida tätä tilannetta
aloin huomaamaan että vastaukset generoituivat jostain muualta kuin tietoisesta mielestäni.
Eli kun kysyn, tietysti muodostan mielessäni kysymyksen sen jälkeen yritän tyhjentää mieleni
täysin tyhjäksi ja pitää sen tyhjänä ja odotan vain että putkahtaako mieleen mitään ajatuksia ja tuleehan niitä vastauksien muodossa yllin kyllin. Ai että mistäkö älä minulta kysy ei hajuakaan
Nämä kaksi asiaa ovat minulle mm. semmoisia mitkä ylläpitävät minulla kipinää aiheesta,
aiheuttaen että kiinnostun ja tongin aihetta yhä enempi ja enempi.
Mutta hyvin nopeasti oma skeptinen mieleni korjaa tilannetta ja yrittää alkaa järkeillä asiaa
(miettii skitsofreniaa ja kaikkea muuta mukavaa) , mutta antaa minun onneksi kummiskin pysyä avoimena ja tutkailla asiaa lisää, ilman että kieltää suoralta kädeltä koko asian olemassa olon.
Siksi on hirmu mielenkiintoista kuulla, miten työ muut olette ajatellet/järkeilleet asian olevan
ja jos teillä on jotain kokemuksia suuntaan tai toiseen.
Ja miksi mun posket hehkuu taas. Aina kun kirjoitan näitä posket tulevat tulikuumiksi
Ilmeisesti energiat virtaa tai jotain
Kiitos
ja ihanaa loppukesää kaikille.
Poka