Sivu 1/1

Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 08 Kesä 2010, 17:06
Kirjoittaja Feebe
Olen jumissa ihmissuhteessa joka tuntuu toivottomalta ja samaan aikaan kaikki puitteet suhteelle kunnossa. Ongelma on mies, joka ei puhu eikä pukahda, ei tiedä mitä haluaa. Ystävänsä pitävät minusta ja olemme päivittäin yhteyksissä, mies esitteli perheelleen ja suvulleen. Noin kuukausi sitten pistin juttumme jäähylle miehen kohdeltua minua jälleen kerran ominaisellaan tavalla: ei vastannut viesteihin, ei pysynyt sovitussa ja lopulta hylkäsi kuin nallin kalliolle syyttäen minua kaikesta.
Olen lähes koko kevään ajan pyytänyt enkeleiltä apua tilanteeseen, kysynyt päästääkkö irti vai katsoa vielä hetken aikaa, malttaa mieli. Kahdesti olen saanut enkeleiltä merkiksi joutsen-pariskunnan joka lensi kotipihani ja työpaikkani ylitse, ensimmäisellä kerralla illalla ja toisella aamuyöllä. Koskaan ennen en ole nähnyt joutsenparia lentomatkalla, ja nyt näin kahdesti pyytäessäni apua samaan ongelmaan.
Nostan myös enkelikortteja itselleni päivittäin (Diana Cooperin Ihanat Enkelit-kirjan mukana tulleet) ja olen nostanut kortteja ongelmaani. Kaksi kertaa olen saanut kortin "Irtautuminen". Mielestäni joutsenpari ja kortti joka kehoittaa katkaisemaan sidokset ihmiseen ovat niin ristiriitaisia viestejä. En tiedä miten tulkita niitä.
Miten te tulkitsisitte näitä merkkejä?

Alan olemaan ihan loppu erittäin stressaavan vuoden jälkeen, enkä jaksaisi enää ylimääräistä. Olen pyytänyt enkeleiltä tukea ja apua jaksamiseen, tuntuu että pyyntöni on jäänyt kuulematta. Olen fiksu ja vahva nainen ja yleensä heitän miehen kaltaiset hunsvotit pellolle samantien, mutta tässä tapauksessa on jotakin joka pitää imussaan enkä pysty päästämään irti, ja mietin teenkö väärin jos päästän irti. Toisaalta, vapaaksi pitäisi päästää kaikki mitä rakastaa ja jos se tulee takaisin se on niin tarkoitettu.

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 08 Kesä 2010, 19:56
Kirjoittaja Minna
Mä näkisin niin, että tärkeintä tilanteessasi on sinun oma valintasi. Onko tämä sellainen suhde johon haluat sitoutua ja miksi? Minkä oppitunnin tämä ihmissuhde sinulle tarjoaa? Voit pyytää enkeleiltä opastusta tehdäksesi valinnan joka on korkeimmaksi parhaaksesi mutta oikeita ja vääriä valintoja ei mun katsomuksen mukaan varsinaisesti ole vaan on valintoja jotka johtavat erilaisiin tuloksiin.

Myötätuntoa täältä, ihmissuhteet on välillä haastavia mut niiden haasteiden kauttaa oppii myös jotain itsestään. >33>>

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 08 Kesä 2010, 20:38
Kirjoittaja sara
Feebe kirjoitti:Toisaalta, vapaaksi pitäisi päästää kaikki mitä rakastaa ja jos se tulee takaisin se on niin tarkoitettu.


Minä uskoisin tuohon mitä itse sanot! Yleensä sisimmässämme tiedämme vastaukset kun vain pysähdymme/suostumme niitä kuulemaan...

Tsemppiä! hu<g <333

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 10 Kesä 2010, 05:13
Kirjoittaja Tiger
Mieti, mitä se suhde sinulle antaa, saatko siitä iloa, voimaa jne..Vai onko se enemmän vaan rasite ja sellasta, mikä vie sinun kaiken energian. Jos et koe suhteesta olevan mitään "hyötyä", niin parempi se on lopettaa.

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 27 Heinä 2010, 05:11
Kirjoittaja Elena
Feebe >>33>>
ota etäisyyttä ja aikalisää; ja se ei tarkoita eroa (uskotkohan sinä että Universumi järjestää kaikki asiat sinun parhaakseen); sinä saat mahdollisuuden selvitä omat tunteet ja halut, ja myös rakas miehesi saa miettimisaikaa >>33>>
kerro miehellesi tunteistasi avoimesti ja rehellisesti, pelaamatta ja odotamatta hänestä vuoropuhetta; ja mieti itse: pystytkö, vahingoimatta itseä, hyväksyä miehesi sellaisena kun hän on nyt

jotkut suhteet eivät ole Rakkaussuhteita vaan esim. Kasvusuhteita ...

>>33>> kiitos rohkeudestasi >>33>>

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 14 Elo 2010, 13:07
Kirjoittaja ilo
Hei Feebe,

minä tulkitsisin kortin "irtautuminen" niin, että irtaudu asiasta, ongelmasta, pelosta, ahdistuksesta, odotuksista, pettymyksistä, "negatiivisista kokemuksista".

Pysy rakkaudessa, rakasta. Helli, pidä hyvänä, naura, älä pakota! Rakasta, helli, jne. myös itseäsi! =)

Irtaudu ongelmasta, luota että elämä ja rakkaus kantaa.

Vain rakkaus on aitoa, opettavat enkelit. Irtaudu siis "harhasta", joka on pelkoa.

Rakasta! =)

Nina

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 16 Loka 2010, 16:44
Kirjoittaja LittleSun
Tällästä tuli minulle mieleen

Irtaudu mielestä. Hyväksy kaikki niin kuin se on. Avaa sydämesi ihmeille. Ajattele häntä mestariopettajanasi. Kaikessa on kysymys itsensä oppimisesta. Mitä opit tuolta ihmiseltä, tästä tilanteesta? Päästä irti odotuksista ja ota kiitollisena vastaan kaikki mitä saat. Päästä irti yrittämisestä ja luota että asiat järjestyvät niin kuin on tarkoitus.
Näitä asioita on noussut minun tietoisuuteeni, kun olen ollut vastaavanlaisessa ihmissuhteessa. Vaikeinta minulla tuo mielestä irtautuminen. Se kun jaksaa aina tulla naputtamaan uudestaan ja uudestaan.

Re: Enkelin viestin tulkinta

ViestiLähetetty: 22 Elo 2011, 12:49
Kirjoittaja rellen
Itse tiedät sisimmässäsi mitä sinun pitäisi tehdä. Mies ei tee sinua iloiseksi, ja ei hän varmasti siitä mihinkään muutu. Jotenkin olet vaan tykästynyt häneen että toivot asian olevan toisin. Kuullostaa mielestäni tältä. Itse olen hiukan samantapaisessa jamassa.