Sivu 1/1

Unessa kasvoi kasvi päästä

ViestiLähetetty: 13 Maalis 2011, 22:11
Kirjoittaja Pumpkin
Äitini kertoi nähneensä sellaista unta, että hänellä kasvoi jokin kasvi päästä ylöspäin. No, yleispelokkaana ja pessimistisenä ihmisenä hän ajatteli, että tietysti nyt hänellä on kasvain päässä. Itselläni tuli heti mieleen, että olisiko äiti saanut kuitenkin jotain henkistymiskanavaa auki. Olen nimittäin itse hänelle jonkin verran puhunut näistä omista viime aikaisista pohdinnoista ja antanut hänelle muutamia kirjoja luettavaksi. Hän antoi minun tehdä jopa reikiä itselleen kerran. Olen joskus ajatellut että äitini olisi näissä asioissa ehdoton, eikä avaisi silmiään niille, mutta ihan pieniä heräämisiä koen tapahtuneen viime aikoina. Joten olisiko unitulkintani kuitenkin oikeampi kuin äitini?

Re: Unessa kasvoi kasvi päästä

ViestiLähetetty: 14 Maalis 2011, 23:19
Kirjoittaja sara
Oma tulkintasi kuulostaisi järkevämmältä, kasvihan kuvastaa uutta elämää... Tietenkin riippuu millaisena äitisi unessa tuon kasvin koki: miellyttävä/epämiellyttävä tai millainen oli unen yleistunnelma. Sen lisäksi että kasvi kasvoi hänen päästään, se voisi kuvastaa vaikkapa ylimmän chakran aktvoitumista... Mukava uni, minusta!!! >33>> big>3luv