Sivu 1/1

Lohikaarmeen vuosi

ViestiLähetetty: 27 Tammi 2012, 10:37
Kirjoittaja Sibylla
Lohikäärmeen vuosi 23.1.2012 9.2.2013 (S.Tanhua)
Mustan Vesi Lohikäärmeen vuosi sisältää aina suuria mahdollisuuksia kaikille eläinradan merkeille. Lohikäärmeen vuosi on monella tavalla mystinen ja salaperäinen, jolloin sen tehokas hyväksi käyttäminen edellyttää oman horoskooppimerkkisi erityistaitojen aktiivista käyttämistä. Tämä jakso tulee olemaan suurten muutosten aikaa kaikille merkeille.

Lohikäärmeen vuonna jokainen ihminen palkitaan hänen aikaisemmasta rohkeudestaan ja kaikista hyvistä teoistaan. Toisaalta muita vahingoittavat pyrkimykset ja välinpitämättömyys lähimmäisen elämästä kostautuvat ikävällä tavalla Lohikäärmeen vuonna.

Lohikäärme on valon ja pimeyden haltija, joka antaa tänä vuonna terveyttä, onnea ja vaurautta kaikille ihmisille, jotka lähtevät aktiivisesti uudistamaan omaa elämäänsä. Vuosi 2012 tulee olemaan järisyttävien muutosten vuosi, jonka aikana sekä kansainvälinen talous että valtakuviot kokevat uskomattomia mullistuksia.

Vuoden alku on parasta aikaa radikaaleille uudistuksille ja omien ideoiden toteuttamiselle niin yksityisen ihmisen kuin yritystenkin elämässä. Talous on vielä jonkinlaisissa uomissa ja investoinnit mahdollisia. Silti onnistuminen Lohikäärmeen vuonna edellyttää kulujen tarkkaa hallintaa vuoden alusta lähtien. Puskurirahasto tulee olemaan ratkaiseva tekijä kesän varalle.

Kevään aikana käydään armottomia taisteluista vallasta monissa merkittävissä yhteisöissä ja tästä johtuen ihmisten epävarmuus tulevaisuudesta kasvaa entisestään. Yksityisen ihmisen kannalta tärkeintä on välttää taistelua vallasta, asemasta tai aineellisesta hyvinvoinnista. Sen sijaan on pystyttävä luottamaan omiin uusiin ideoihin ja satsattava niihin mahdollisimman ennakkoluulottomasti omia resursseja.

Kesällä on odotettavissa juoruja ja vakavia juonitteluja etenkin liike-elämässä ja politiikassa. Riski suurille romahduksille juontaa juurensa aikaisempina vuosina tapahtuneista peittelyistä ja suoranaisesta valehtelusta. Totuuden paljastuessa ihmisten luottamus katoaa ja korttitalot kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Syksyllä sitten korjataan se mikä on korjattavissa.

Paljon puhuttu päivämäärä 21.12.2012 ei ole Kiinalaisessa astrologiassa esillä sen kummemmin. Kokonaisuudessaan tästä vuodesta selviää parhaiten, kun on valmis mukautumaan muuttuviin tilanteisiin ilman syyllisten etsimistä ja turhaa voivottelua. Lohikäärmeen vuosi vaatii mukautumiskykyä enemmän kuin minkään muun merkin vuosi ja siksi aika ei riitä turhaan valittamiseen.(katso henk.koht.merkkisi www.astro.fi)

Mukavaa uutta vuotta kaikille! <333

Re: Lohikaarmeen vuosi

ViestiLähetetty: 27 Tammi 2012, 14:29
Kirjoittaja Mantelinkukka
hu<g
Sibylla >>33>> Pisti vahvistavan tekstin... big>3luv
Uudistavaa ja uusia näkökulmia kaikille. >>33>>

Re: Lohikaarmeen vuosi

ViestiLähetetty: 27 Tammi 2012, 16:04
Kirjoittaja Chevy
Hei Sibylla,
Lohikäärme kiittää lohikäärmeen vuotta koskevasta tiedosta...
>33>>

Re: Lohikaarmeen vuosi

ViestiLähetetty: 04 Helmi 2012, 14:11
Kirjoittaja Maisa
big>3luv Kiitos tästä. Käärmeen ja Lohikäärmeen kun pitäisi tulla keskenään juttuun, niin jospa tämä puukäärme kelluskelisi tämän vuoden leppoisasti sen mustan veden päällä. Itsellä on ollut tunne, että muutos olisi nyt tarpeellinen. Jospa tämä vuosi avaisi uusia ovia, näyttäisi uusia teitä, polkuja. Mahdollisuuksia. 10.2.2013 sitten viisaampana aloittaisi nimikkovuoden...