Hei!
Eli tarinani lyhyesti:
Menimme synnyttämään viikon supistellutta täysiaikaista vauvaani sairaalaan, kun hän neljäntenä päivänä kuoli.
Seuraavana päivänä synnytin hänet, synnytys oli kaunis ja enkelityttömme oli kaunis myös. Pidin häntä sylissä ja
se oli ihanaa
No, henkisesti ajattelen niin, että näihän tämän piti mennä. Mutta sattuu se silti niin pirusti. (anteeksi ikävä sana, mutta muu ei tätä kuvaa)
Siis tarkoitan, että kun tätä tilannetta miettii, niin tämä meni oikein, hän tuli tänne vain käymään, vain vatsassa asustelemaan sen 9 kk ja sieltä käsin tekemään taikojaan meidän elämäämme. Olen hänelle äärimmäisen kiitollinen.
Tyttö oli siis ainut lapsemme. Olemme siis nyt isä ja äiti ilman (elävää) lasta. (ja minä ÄITIYSlomalla, huh)
No, siis, niistä harjoituksista...
Vaikka olen tietoisesti "sinut" lapseni kuoleman kanssa, olen olllut tosi lukossa. Kävin energiahoidossa (itse olen reiki 2), jonka jälkeen olen pystynyt taas reikittämään itseäni (en ole voinut puoleen vuoteen, tukossa olen ollut).
Lukkoja on vielä jonkun verran ja eniten on se epätasapaino, se rikkinäisyys.
Eli sellaisia harjoituksia, jotka:
-voimistavat
-tuovat tasapainoa
-eheyttävät
-auttavat kohtaamaan vauvan kuoleman (en pystynyt käymään hautajaisissa, ja vain puolet siellä otetuista kuvista olen katsonut)
Kiittäen