Onko täällä valaistuneita?

Lisää joukkoon hyväksi kokemasi harjoitukset

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja maikkula » 12 Huhti 2012, 11:18

Oletan, että suurin osa meistä on kuitenkin vasta valon tiellä, inhimillisenä ihmisenä ja luonteeseen kuuluu eri asteisesti pullisteleva ego. Eikä sitä itse aina edes oikein tiedä, ennen kuin saa palautteen, että on taas pullistelemassa. Kun me ollaan vasta opettelemassa valon eri vivahteita, niin jotenkin tämä täytyisi hyväksyä ja tiedostaa, myös kanssakulkijoitten. SItä ei pitäisi säikähtää ja vetäytyä. Sääntö numero 1 tällä foorumilla voisi tietysti olla, että uusi tulija otetaan ystävällisesti vastaan.
hu<g
No joo, aloitan kyllä ihan tämän vuoksi harmittomalta vaikuttavia ketjuja, mutta pari kertaa olen ottanut niistäkin vastauksista nokkiini. Olen kuitenkin mennyt itseeni ja kotvan tutkisteltuani tullut siihen tulokseen, että ketjun aloittajana olen vastuussa siitä, miten keskutelu sujuu.

Laura hoiti uutena tulokkaana osansa hyvin! >>33>>

Maikku
maikkula
 
Viestit: 240
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 06:13

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Jared » 12 Huhti 2012, 11:29

On hoksattava sekin, että ajatus ei nouse ihmisestä;
ajatuksilla ei ole agenttia takana. Sen takia ei ole
ketään henkilöä, joka riitelee, tai on samaa mieltä.

Ajatukset nousevat asioista, ei ihmisistä. Näin on myös
näiden sanojen laita. Ajatukset nousevat spontaanisti.

Tietyillä kehityksen tasoilla vaan manifestoituu mitä
erilaisimpia ajatuksia, mutta niistä aina puuttuu agentti.
Jared
 
Viestit: 318
Liittynyt: 09 Heinä 2010, 04:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Larimar » 12 Huhti 2012, 12:02

Poistettu
Viimeksi muokannut Larimar päivämäärä 15 Huhti 2012, 07:51, muokattu yhteensä 1 kerran
Larimar
 
Viestit: 39
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 09:20

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja maikkula » 12 Huhti 2012, 14:53

jep! Elän arkeni tiukasti konkretiassa suunnilleen teemalla "soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa"!
Olen tulkinnut, että täällä keskustellaan tavoitteesta ja todennut, että keskustelen itse matkasta ja sen kompastuskivistä kuten joku muukin. Ja kun tuli vähän tätä kiistaa, niin yritin vedota siihen, että ihan samalla tavalla kuin inhimillisyyteen kuuluu tuo eritasoinen egon mukaan tulo niin siihen pitäisi kuulua myös lähimmäisenrakkautta niin, että ollaan tietoisia tiellä kulkevien kanssaihmisten heikoista kohdista ja tuetaan heidän tiellä etenemistään tavoitetta kohti siinä määrin kun se meille jokaiselle on mahdollista.

big>3luv

Maikku
maikkula
 
Viestit: 240
Liittynyt: 20 Kesä 2010, 06:13

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Jared » 12 Huhti 2012, 15:56

Olla tuomitsematta itseään silloin kun toiset sinut tuomitsevat.

Pitäisi ensin välittää ns. omista ajatuksistaan ennen kuin jonkun
toisen ajatukset vaikuttaisivat jollain tavoin.

Ego ei ole henkilökohtaista, sitä ei tarvitse ottaa niin.
Jared
 
Viestit: 318
Liittynyt: 09 Heinä 2010, 04:34
Paikkakunta: Oulu

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Portobello » 12 Huhti 2012, 18:31

Liliana kirjoitti:Ehkpä yksi syy hiljaiseloon täällä onkin tuo joidenkin toisiin kohdistuva "nuijimishalu" tyyliin "Älä vain luule olevasi edistyneemipi kuin toiset - tai erityisesti "minun hieno ja jalo egoni"! Onneksi - ja Luojan kiitos - täällä on paljon myös valoa ja rakkautta täynnä olevia sieluja, mutta eivät he myöskään ole ensimmäisen latistamassa sitiä onnekasta, joka on kultajyvän löytänyt omassa elämässään.

***


Katsoin aiempia viestejäni. Tämän vuoden aikana tämä on neljäs ketju, johon kirjoitan. Siispä läsnäoloni ei pitäisi olla syy hiljaiseloon.

Liliana, koen sinulla olevan nuijimishalua minua kohtaan. En tiedä miksi hieno ja jalostunut egosi nuijii minun egoani? Naamioit sen Laura2 puolustamiseksi, mutta oikeuttaako se minun mielipiteiden pilkkaamisen?

Jokainen kultajyvä on todellakin tarpeen täällä ja kuten jo kirjoitin, jokainen valaistunut on hieno juttu myös Äitimaamme kannalta. Asioita pitää kuitenkin voida kyseenlaistaa ja pyytää tarkennusta ilman, että ruvetaan nuijimaan.
Portobello
 

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Portobello » 13 Huhti 2012, 10:37

Tässä ketjussa, Liliana.
Portobello
 

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Jakke77 » 14 Huhti 2012, 13:05

tässä ketjussa voisi itsekukin alkaa käyttymään ihmisiksi. jos ei kinastelu lopu niin keskustelu poistetan kokonaan
allekirjoitus
Avatar
Jakke77
Ylläpitäjä
 
Viestit: 245
Liittynyt: 03 Huhti 2010, 11:53
Paikkakunta: Oinaansuo - Oulu

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Laura2 » 15 Huhti 2012, 10:21

Ohhoh, paljon kirjotuksia tullut pienen ajan sisällä :lol: Mikäs egojen taistelu täällä? ylläpitäjäkin liittyi mukaan... :D
Laura2
 
Viestit: 24
Liittynyt: 21 Marras 2011, 18:04

Re: Onko täällä valaistuneita?

ViestiKirjoittaja Jakke77 » 15 Huhti 2012, 11:44

Laura2 kirjoitti:Ohhoh, paljon kirjotuksia tullut pienen ajan sisällä :lol: Mikäs egojen taistelu täällä? ylläpitäjäkin liittyi mukaan... :D


egon liittyessä keskuteluun niin yleensä aina jutut menee kinasteluksi ja keskustelijoita saa koittaa rauhoitella.
allekirjoitus
Avatar
Jakke77
Ylläpitäjä
 
Viestit: 245
Liittynyt: 03 Huhti 2010, 11:53
Paikkakunta: Oinaansuo - Oulu

EdellinenSeuraava

Paluu Meditointi ja henkiset harjoitukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron