Sivu 1/1

Reikirekka

ViestiLähetetty: 07 Huhti 2011, 20:40
Kirjoittaja Chevy
Pistetäänpä nyt tämäkin hoitokeino tänne ylös - jos olen pukannut jo jonnekin muualle, enkä muista, niin sanokaa ihmeessä, otetaan toinen pois....vanhalla foorumilla tämä oli myös.

Eli, hoidan taloja/asuntoja seuraavasti:

Visualisoin rekkalastillisen reikisymboleja (käytän yleensä ykkössymbolia tähän) ja erään ystäväni kuskiksi ajokille.
Ajopeli parkkeerataan sitten hoidettavan lukaalin eteen - en yleensä ole nähnyt asuntoa, mutta hoito on helpompaa,
jos saan pienen kuvailun huonejärjestyksestä tms yleisistä piirteistä.

Symbolilasti puretaan siten, että visualisoin symbolien loikkivan itse ulos kontista.
Ne pomppivat ylös portaita asuntoon, levittäytyvät siellä kaikkialle, imeytyvät kaikkiin pintoihin,
möyrivät vesijohdoissa ja viemäreissä, mylläävät vaatekaapeissa, kakluuneissa ja komeroissa.
Ts. valtaavat koko asunnon tavaroiden ja kalusteiden materiaalista riippumatta.
Ne sulloutuvat hammastahnatuubiin, jääkaapissa olevaan voipakettiin ja uunissa olevaan tuhkaan, kaikkialle.

Symbolit jätetään asuntoon, paitsi ne viimeiset, jotka imeytyvät pihalla oleviin hiekanjyväsiin tai
kukkapenkkien multaan, ajotielle parkkeeratun auton bensatankkiin tai öljyyn yms.

Tämän hoidon aikana ajatellaan kauniita ajatuksia ja lähetetään paikalle tarpeen mukaan valoa.

Käsittely voidaan tarvittaessa toistaa.

rakkaudellisia rekkaretkiä,
>>33>>

Re: Reikirekka

ViestiLähetetty: 09 Huhti 2011, 13:46
Kirjoittaja Minna
Ihana, kiitos! big>3luv

Re: Reikirekka

ViestiLähetetty: 12 Huhti 2011, 07:42
Kirjoittaja Ninneli
Ihana, reikirekka >33>> >33>> >33>>

Ninneli >>33>>

Re: Reikirekka

ViestiLähetetty: 14 Huhti 2011, 20:08
Kirjoittaja maikkula
Upea juttu. Kokeilen heti viikonloppuna.

hu<g

Maikku

Re: Reikirekka

ViestiLähetetty: 07 Syys 2011, 06:18
Kirjoittaja Chevy
Pieni lisähäivähdys:
Jos käsiteltävässä asunnossa on puulämmitys, symbolit valtaavat tietysti myös liiterin.
Joka kerran kun tuli sytytetään pesään, symbolit ovat mukana. Ne kulkeutuvat savun mukana ulos korsteenista ja kohoavat ilmavirtausten mukana leviten eteenpäin kaikkialle, missä niitä tarvitaan.

Jostain syystä omassa versiossani käytettävä rekka on aina keltainen.
Sen väriä vaihdellen voi saattaa käsittelylle lisäterää.
>>33>>