Valo"hiukkasten" näkeminen?

Ajatelmia ja pohdintaa erilaisista energioista ja niiden käyttämisestä hoito- ja valotyössä. Myös muihin hoitoihin liittyvää keskustelua.

Valvojat: Jan, Hanna, EaQamra, ThirdEye, Jakke77, Aurinko, Maya, Norna

Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja Darija » 28 Maalis 2011, 12:50

Kunhan huvikseni ja ajankulukseni kyselen; näettekö joskus energiat "valohiukkasina", tai miksiköhän niitä nyt sanoisi.. muistan joskus lukeneeni jostain, että jotkut näkevät Reiki-hoidonkin aikana energian siirtymisen jonkinlaisina palloina tai hiukkasina.
En ole ennen sellaisia nähnyt, mutta viikonloppuna menin hetkeksi pitkälleen sohvalle tämän vauvamasuni kanssa, ja sitten näin ympärilläni siellä täällä pörräävän pieniä valopalloja. Liikkuivat vähän kuin pikku kärpästen tapaan.. Luulin niitä ensin leijaileviksi pölyhiukkasiksi (mikä olisi ollut järkevin ja todennäköisin selitys! :mrgreen: :mrgreen: !), mutta kun tarkemmin katsoi, niin eivät olleet sellaisia. Sitten hieroin silmiäni oikein kunnolla, ja ne katosivat. Nukahtamaisillani en ollut sillä 2v. ipanamme pyörähteli ja syöksähteli sohvalla vieressäni :)
Mietin tovin, että mitä ihmettä, kunnes hoksasin, että ehkäpä taas jotain Reiki-juttuja, ja pitääpäs muistaa kysyä teiltä :D
Olinkohan energian tarpeessa, vai mitähän ne siinä mahtoivat pörrätä..?
Darija
 
Viestit: 38
Liittynyt: 10 Marras 2010, 16:04

Re: Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja cinnabea » 28 Maalis 2011, 18:57

Varmaan näit Ki-energiahiukkasia :) . Itse näen niitä erityisen paljon siskoni ollessa paikalla.
cinnabea
 
Viestit: 94
Liittynyt: 02 Kesä 2010, 21:47

Re: Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja Darija » 29 Maalis 2011, 08:52

Mielenkiintoista... Mahdoinkohan nähdä hiukkasia sen vuoksi, kun 2-vuotiaamme pörräsi vierelläni...? Ja mitähän se merkitsee?
Darija
 
Viestit: 38
Liittynyt: 10 Marras 2010, 16:04

Re: Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja sara » 29 Maalis 2011, 14:11

Luulen että henkiselle tielle lähdettyäsi silmäsi ovat alkaneet "näkemään" eli sinä ja ne ovat herkistyneempiä energioille kuin aiemmin. >33>>

Tietysti seurakin vaikuttaa!!! 2-vuotiaan energiakanavat ovat varmaan vielä tosi hyvin auki ja siitä syystä hänen ympärilleen keskittyy paljon vuolaasti virtaavaa energiaa ja sinä pystyit sen näkemään. Erityisesti alle 3-vuotiaat lapset näkevät energioita (olioita, enkeleitä jne.), mutta kun me aikuiset tyrmäämme ne kuvitteluna, lapset fiksuina olioina pitävät sen jälkeen nämä asiat omana tietonaan. Kannattaa pitää korvat auki sen suhteen, mitä pieni ihminen näkee, jos haluat häneltä oppia sellaista minkä me olemme menettäneet ja nauttia parhaasta mahdollisesta opettajasta ja muutenkin hyvästä seurasta!!! big>3luv
hu<g hu<g hu<g
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21

Re: Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja Minna » 30 Maalis 2011, 08:04

Minäkin näen valohiukkasia ja uskon niiden liittyvän energioihin. Mutta pakko tulla tähän sanomaan että itse raskaana ollessani neuvolan täti sanoi loppuvaiheessa odotusta, että jos alat näkemään tähtiä niin hakeudu tarkastukseen koska se voi liittyä ongelmiin verenpaineen kanssa. Joten jos rupeat noita juuri nyt kovasti näkemään niin kannattanee ainakin kysyä neuvolasta.
Mielestä ei pääse ulos mielellään.
Minna
 
Viestit: 246
Liittynyt: 01 Kesä 2010, 17:35

Re: Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja Darija » 30 Maalis 2011, 11:50

Hihii :D Neuvolan tädeille ei ihan kaikkea kerrotakaan ;)
Verenpaineet on aina kunnossa odotusaikoina, kiitos vain huolenpidosta Minna big>3luv
(Kroppani toimii jotenkin "väärinpäin" hyvin monessa asiassa.. Kaivoa katsottaessakin varpu kääntyy ylöspäin! :mrgreen: )
Darija
 
Viestit: 38
Liittynyt: 10 Marras 2010, 16:04

Re: Valo"hiukkasten" näkeminen?

ViestiKirjoittaja sara » 30 Maalis 2011, 15:07

Itse aloin jossain vaiheessa näkemään sellaisia "valopalloja" niin kuin pienen pieniä saippuakuplia erityisesti ilman silmälaseja lähelle katsellessa. Samoin joskus aamulla näen auringonvaloon päin katsellessa valtavasti pienen pieniä säihkyviä tähtiä... verenpaineeni on pikemminkin alhainen, joten lienevät energia...
>>33>>
Jos pelkäät, et voi rakastaa.
sara
 
Viestit: 486
Liittynyt: 03 Kesä 2010, 22:21


Paluu Energia- ja muut hoitomuodot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron